Aika kuluu ja Seiskakin on nyt ihan oman nimensä ja kasteensa saanut. Yksinkertainen ja koskettava juhla, alusta loppuun läheisten kanssa yhdessä tehty. Uteliaille voidaan kertoa, että mitään ei oltu loppuun asti mietitty, vain vaaleansininen värinä oli minimoitu. Tilalla mahdollisimman paljon vihreää ja keltaista. Toimi hyvin.
Näistä seitsemästä lapsesta neljä ensimmäistä on saanut kasteensa, koska niin nyt vain on tapana tehdä.
Ensimmäisen kerran jouduin oikeasti perustelemaan (ja puolustamaan) kastetta vasta Viimeisen kohdalla. Mieheni nimittäin ilmoitti silloin, että ilman pätevää perustelua ei kasteta, tavan vuoksi ei tehdä yhtään mitään. Ja kun tajusin, ettei ristiäisiä ehkä tulekaan, hiipi paniikki. Mies luonnollisesti perusteli kantaansa lapsen oikeudella valita itse uskontonsa tai uskonnottomuutensa.
Ymmärsin perustelun silloin (ja ymmärrän sen edelleen), ja jopa ajattelen samoin. Mutta. Vastasyntynyt ei voi valita itse yhtään mitään. Entä jos mun lapselle käy huonosti, entä jos se kuolee ennen kuin sen on ollut mahdollista valita? Joku viisaampi joskus tuumasi, että lapsi on viaton niin kauan kun saappaat lipsuu vahingossa vääriin jalkoihin. Ja viattomana toki pääsisi Taivaaseen. Vaan tarvitaanko sinne pääsyyn jäsenkirja? Riittäisikö mun usko, jos huonosti kävisi, vai voisiko siihen kasteen kuitenkin, varmuuden varalta, jos jäsenkirjaa joku kuitenkin porteilla sattuisi kyselemään.
Viimeinenkin kastettiin.
Rääpäleen kohdalla kasteen merkitys entisestään kirkastui, vaikkei niitä sanoja sen kummemmin enää edelliseen ole lisätä. Vääntää ei kuitenkaan enää tarvinnut, eihän lapsia voi eri tavoin kohdella.
Kun nyt näitä Seiskan ristiäisiä suunniteltiin ja "vieras" toisensa jälkeen kyseli, onko jotain, mitä voi tuoda tai tehdä, tuumasin, ettei tässä enää vieraita olla. On tehty ristiäiset yhdessä alusta loppuun, omalle porukalle.
Mulle kasteessa on kyse paitsi armosta ja suojasta, jonka lapsi saa, myös kodista ja läheisistä, jotka tässä kaikessa on osallisina. Ei siis todellakaan nimen antamisesta, vaikka nimi kastamiseen tarvitaan ja vielä vähemmän pelkästä tavasta.
Ja niin rikoin kastekaavan, ja sain loppuun kiitosvirren. Sillä kaikkien avunpyyntöjen keskellä kiitos on aina paikallaan.
Blogin facebookissa on esillä upea kuva Rääpäleestä soittamassa Lintu-kappaletta pianolla Seiskan ristiäisissä. Poika kyllä tosiaan soitti pianoa, mutta vasta virallisen osuuden jälkeen eikä todellakaan mistään nuoteista... Itse soitin tuon Linnun aluksi, kuten viisitoista vuotta sitten pikkusiskoni (ja Seiskan kummitädin) ristiäisissä.
Ja mitä siihen lasten valinnanvapauteen tulee, ovat ihan vapaita valitsemaan. Omasta vakaumuksestani huolimatta meillä katsellaan maailmaa ja uskontoja hyvin kriittisin silmin ja ennen kaikkea tieteen näkökulmista. Ajattelen kuitenkin, että kirkosta eroaminen on helpompaa kuin siihen liittyminen, joten valinnan kannalta ei huono ratkaisu näinkään. Ja oppivatpahan vielä tuntemaan yhden uskonnon hyvin sieltä kaikkien vaihtoehtojen joukosta...
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti