tiistai 2. syyskuuta 2014

Leijonaa mä metsästän

Että sellainen päivä. Arki tosiaan tuli ja löi allekirjoittanutta märällä hanskalla. Tänään mä en tainnut olla hirveän hyvä äiti edes yhdelle lapselle. (Tarkemmin ajatellen ehkä hikisesti just sille.)

En herännyt mun herätykseen kello kuus reikä reikä. Heräsin siihen, kun Täystuho heräsi Esikoisen herätykseen 6.30 ja herätti Viimeisen ja vauvan myös. Melkein unohdin herättää Kirpun, onneksi Toinen nousi samalla kuin Kirppukin ja onneksi vain melkein unohdin.

Viimeinen jäi huutamaan suoraa huutoa eteiseen, koska se ei päässyt päiväkotiin, vaikka oli pukenut saappaat ja piponkin ja vaikka Täystuho pääsi. Ja vauva jäi parkumaan sitteriinsä. Vein Täystuhon päiväkotiin. Unohdin sanoa Kirpulle, ettei olla kotona, kun tulee koulusta.

Käskin Toisen kertoa Kirpulle koulussa aamulla unohtuneen ja käskin sen myös näyttämään eilen telomaansa jalkaa kouluterkkarille. Ei kuulemma tiennyt onko niillä koulussa edes terkkaria. Käskin kysymään opelta.

Muistettiin sentään käyttää Jääkarhu aamulenkillä. Meinattiin jäädä fillarin alle, koska se päätti ohittaa kymmenen sentin raosta sen sijaan, että olisi soittanut kelloa.

Saatiin sentään laatikollinen omenoita.

Lähdettiin Viimeisen astmakontrolliin jo selvästi aikataulusta myöhässä. Ja kas, Murheenkryyni piti toki tankata... Minuuttia vailla aika oltiin ilmoittautumassa. (Viimeisellä pituutta 88cm ja painoa 12kg). Lääkäri oli sentään myöhässä. Viimeistä jännitti kovasti, mutta onneksi sentään oli kaksi aikuista. Ja vauvalla nälkä. Se tosin nukahti hyssytykseen (kylläpä sitä täytyikin hyssytellä kovasti) ennen kuin päästiin rauhassa syömään. Ja nukkui sitten kotiin saakka. Viimeiselle diagnoosiksi infektioastma (Jes, enää se ei ole vain epäily!) ja kontrollien siirtäminen terveyskeskukseen (voi paska. Täällä niitä kiireettömiä aikoja ei vain ole)

Kouluterkkari oli tottakai yrittänyt soittaa. Enkä tietenkään ollut vastannut puhelimeen. Eikä se tietenkään vastannut puhelimeen.

Kotiin. Turvakaukalosta löytyi Intiaanipäällikkö Huutava Nälkä.

Sullottiin hetimiten Viimeinen ja vauva uudelleen autoon ja hakemaan Täystuho hoidosta. Kas. ryhmän ovi oli lukossa. Kiersin toisen ryhmän kautta sisään. Täystuho sentään lähti melkein mukisematta mukaan. Ja puheterapiaan. Parkkipaikalla Viimeinen veti raivarit, koska Täystuho ja vauva pääsi mukaan, se ei.

Täystuho pisti koko terapian ihan läskiksi. Niin läskiksi kuin vain nelivuotias voi. Vauvaa piti hyssyttää koko ajan. Ja se nukahti tietysti juuri, kun päästiin lähtemään. Voi sanoa, että kyllä hävetti. (Tällä välin mies oli vienyt Kirpun kaverilleen ja ajellut Viimeisen kanssa ympyrää.)

Kotiin. Turvakaukalosta löytyi Intiaanipäällikkö Huutava Nälkä.

Toisen jalka oli lähinnä suurta teatteria. Terveisiä vaan terkkarille. Lappu olisi riittänyt, puhelua ehdin jo säikähtää. Vilkaisu Esikoisen vaatteisiin, ja ovet paukkui. (Ihan totta hei, avokaulaisen puseron alla voi, saa ja pitää käyttää vähän peittävämpää toppia, jos ikää on kaksitoista. Ja mielellään vähän vanhempienkin...)

Tiskit koneeseen ja ruoka uuniin.

Kirpun haku kaveriltaan. Se oli sentään hyvin onnellinen, vanhat koulukaverit eivät ole unohtaneet! (Tässäpä se lapsi, jolle ehkä vahingossa olin hyvä äiti tänään)

Kinkkukiusaus ei sentään palanut.

Jääkarhun iltalenkki. Sekä Viimeinen että vauva nukahti. Viimeinen kannettiin nukkuvana sänkyynsä, Täystuho tempaisi vielä raivarit. Vauva heräsi. Täystuhokin saatiin sentään peiteltyä sänkyynsä.

Jätin vauvan kotiin ja lähdin kävelemään kauppaan. Soitin kaverille, että miten mä oikein pärjäsin silloin joskus kolmen pienen kanssa?! Puolet ostoksista jäi sitten kassalle, koska maksukortti ei toiminut. (Mun suklaa, yyh). Käteisellä sentään sai sen tärkeimmän.

No ei kai se kortti toimi, koska se ei ole ollut käytössä enää pariin kuukauteen! (Onneksi sentään en ollut vahingossa koko tiliä tuhlannut)

Vauva sai surutta maidon pullossa, minä roikuin puhelimessa. Nyt on sentään jo vähän parempi. Mut leijonaa mä metsästän. Ihan takuulla.

5 kommenttia :

  1. Ai että miten hyvälle päälle tulin sun kirjoituksesta ! siis en tietenkään sen takia että päivä oli melkoisen..hmmm...pinnaa vaativa, vaan sen takia että osasit kirjoittaa sen hauskasti (vaikkei noissa tilanteissa juuri sillä hetkellä varmastikkaan tuntunut mitään hauskaa).

    Hyvälle päälle myöskin sen takia, että hei, minäkin olen selviytynyt! Nyt kun nuorimman rippijuhlia vietetään ensi kesänä ja keskimmäisellä että esikoisella on se virallisesti "aikuis-status" , on ihana katsoa taaksepäin ja todeta että raivostuttavat "kumisaappaat kadoksissa" - ja musertavat kolmen" potkuraivarit eteisessä,jo kymmenen minsaa myöhässä" aamut on jättänyt muistoihin hymyjä.

    Hymyillä ja pikkaisen vaaleanpunaisilla höttöreunuksilla varustettuja muistoja on kaaos-hetkistä tullut. Jotenkin niin haikeaa...

    Onhan sitä paljon tullut tilalle, kiukuttelut muuttuvat eri aurinkokuntaan mukuloiden kasvaessa, ja voi miten terävästi kaksi keijua ja yksi ritari rohkea osaakaan sanansa asettaa kun ikää tulee...

    Mutta siis aivan loistava kirjoitus arjesta, tuun kurkkailemaan ajan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on niitä kommentteja, jotka saa hormonihuuruisen kaks tuntia yöllä pätkissä nukkuneen (niin, se päivä ei tosiaan loppunut siihen... ja tänäänkin oli edessä uusi) nauramaan kyynelten läpi.

      Mies kuitenkin kuittasi eilisen hyvänä päivänä, koska me ollaan kaikki hengissä. Pienistä suurista asioista sitä osaa olla onnellinen.

      Tule toki uudestaan :)

      Poista
  2. Voi jösses kun mä pystyin täysin samaistumaan suhun. Olit kyllin hyvä ja huomenna on päivä uus. Kato ne huonotkin päivät opettaa lapsille, että niitäkin tulee. Sitten kun ne on isoja ja maailma kaatuu niskaan joku aamu, niin ne on ihan cool koska ne tietää että tästäkin selvitään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut päivät on vaan tommosia. Onneks huomenna ei ole kalenterissa ole yhtään merkintää.

      No jos jotain, niin selviytymisen mallin nää muksut saa :)

      Poista
  3. Kiitti tästä :D Mulla olikin tämä mennyt ohi!

    VastaaPoista