tiistai 16. syyskuuta 2014

2v neuvola ja muita pätkiä

Viisi isointa palasi sunnuntai-iltana kotiin kuka mistäkin. Täystuho kitisi koko kävelymatkan asemalta kotiin, taisi olla vähän turhan jännä mummolareissu yksin. Viimeinen pyöri kaikkien jaloissa. Esikoinen ja Toinen pitivät mykkäkoulua. Kirppu yritti leikkiä omia leikkejään. Eikä siitä nukkumaanmenosta sitten mitään tullut, kun Täystuhon kiukku tarttui Viimeiseen ja siinähän sitten oltiin.

Kävelin eilen aamulla kolmen pojan kanssa neuvolaan. Tuplarattaat on niin leveät, ettei niillä pääse ovista, joten pakkasin Viimeisen omiin rattaisiinsa, Rääpäleen liinaan ja Täystuhon roikkumaan Viimeisen rattaisiin. Hyvin sujui. Kukaan ei valittanut. Mummot tosin tuijotti karavaaniamme pitkään...

Viimeinen rakensi tornin, avasi ja sulki kierrekorkkisen juomapullon ja piirsi hienon kuvan kaksivärisenä. Puhumaan se suostui hikiset kolme sanaa. Tiedä sitten uskottiinko mua, kun vakuutin tuon puhuvan paljon ja jopa lauseita.

Riisuminen mittauksia varten aiheutti paniikin. (Liekö pienelle jäänyt traumoja kesän sairaalareissusta?) Saatiin kuitenkin vaa'alle (11,7kg väitti tämä vaaka) ja pituusmittaan (90,3cm) mielenkiintoista verrata juuri otettuihin lastenpolin mittoihin (12kg, 88cm), jommassa kummassa lienee mittavirhe.

Projekti pikkulegot olohuoneeseen etenee hyvin. Hitaasti nimittäin. Kuvia luvassa, kunhan joskus on nypitty joka lego yksitellen astiastaan ja siirretty toiseen. Pölyjä ja hiekkaa nimittäin ei tahdota siirtää.

Toisen ja Kirpun huone on siis vihdoin työn alla, ja kirjahylly, josta on kuukausia puhuttu paikoillaan. Luvassa siis kuvia sieltäkin, kunhan nyt tuo pikkulego-touhu on saatu valmiiksi...

Ja mitäs vielä?

Esikoinen ei ollut kuullutkaan Ultra Brasta. "Eiks niitten ole se Sinä lähdit jonnekin-biisi?"

1 kommentti :

  1. <3 mummot taitaa katteuvesta kattoo perrään ;) mene ja tiiä...meilläki pitäs kohta 2v neuvolaa miettiä...on ne tuon ikäiset aikamoisia veitikoita ;)

    VastaaPoista