torstai 17. lokakuuta 2013

Kun pohja putosi

Kai minunkin pitää hyväksyä, että ainakin 30 vuotta ja ainakin yhdeksän lasta kestänyt sänky ei välttämättä kestä enää. Pohja putosi, eikä sitä saa enää paikoilleen vaikka mitä tekisi.




Yritettiin remmeillä ja tukemalla pohjaa ja vaikka millä, säälihän sitä vuoden vanhalle on uutta pinnasänkyä ostaa. Sänky sai luovutusvoiton ja odottaa nyt kappaleina eteisessä. Me suuntasimme Ikeaan. (btw, mulle ei mainostamisesta maksa kukaan mitään!) Uskomatonta on se, ettei Ikeasta lähtenyt mukaan kuin uusi sänky (ja lasten keittiöön työvälineitä, mutta siitähän ei puhuta...)

Lapsikin osaa kasata Ikean huonekalut, kaikkihan sen tietää.


Täystuhon rakennellessa sänkyä miehen tiukassa valvonnassa, minä suuntasin Jyskiin hakemaan patjan Viimeisen ja esikoisen kanssa. Vanhalla sängyllä oli vanhan sängyn mitat ja uudella tietysti ihan toiset.


Sänky odotti meitä kotona valmiina.

Ja tässäpä tämä meidän makuuhuoneemme, eli olohuoneen nurkka uudessa järjestyksessään:




(Hämärä muistikuva, että joskus lupasin kuvailla sisustusprojektin etenemistä...)

4 kommenttia :

  1. Toi lapsi Ikean ohjeilla näyttää ajattelevan: "Miksi Ruotsalaiset tekevät näin vaikeaksi?"

    VastaaPoista
  2. :D pitkään kestikin sänky...mä niin toivon ett tää meidän pinna-sänky kestäis vielä vuosikkaalla(nyt se veijari nukkuu mamman kainalossa,kunnes iso sisko saa omaan sänkyynsä patjan ja sit pääsis pienempi pinnariin),ikää sillä 41v ja siinä veikkaisin on nukkunu jotain 20 lasta ;)

    VastaaPoista
  3. ... meillä tosin häkkisänky jäänyt todella vähälle käytölle perhepeteilyn ja liinailun vuoksi. Ja vuoden iässä sen käytöstä on kahden ekan kohdalla luovuttu kokonaan ja siirrtty lasten sänkyyn. :)

    Mutta äsh :( harmittaahan se kun perintökalleudet hajoaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on pinnikseen siirrytty joskun 6kk paikkeilla, ja joskus 1,5-2v tienoilla jatkettavaan. Viimeinen tosin siirtyi suoraan täysmittaiseen kerrossänkyyn, alapetiin toki.

      Poista