Laskun maksaa lapset

Olen koko päivän pyöritellyt niitä "muiden" asioita. Pohtinut politiikkaa ja yleistä taloustilannetta, reklamoinut taloyhtiön omistajien puolesta, vaikka olen vain vuokralla. Olen puolustanut kotihoidontuen kuntalisää, johon en koskaan ja missään kaupungissa ole ollut oikeutettu. On tullut pähkäiltyä yhteiskunnan huoltosuhdetta, ja sitä miten sen heikkeneminen nyt taas oli muka niin iso yllätys.

Laskun maksaa lapset.

Olen pohtinut 90-luvun lamaa ja sen seurauksia, joita me tämän päivän nuoret aikuiset maksamme. Luojalle kiitos, vielä ei ole tarvinnut puolittaa käsipyyhepapereita. Olen muistellut, kuinka silloisen kunnan nuorisotalo oli säästösyistä auki arkisin virka-aikaan. Meitä laman lapsia, joilla nyt olisi mahdollisuus päättää paremmasta (v. -80-89-syntyneet) oli sellaiset 630 000 karkealla pyöristyksellä. Iso osa meistä kärsi. Kuka kärsi mitenkin, mutta kärsi kumminkin. Suurin osa. Nyt me säästämme meidän lapsilta. Näitä tämän laman lapsia on sellaiset 578 000 (v. -00-09-syntyneet).

Laskun maksaa aina lapset, vaikkei edes säästetäisi lapsilta. Mitä tapahtuu perheissä, kun alta menee työt? Tai kun lompakkoon ilmestynyttä vajetta paikataan tekemällä vaikkapa kolmea työtä?

Samapa se. Tämän päivän ajattelusta heräsin julmaan totuuteen. Aikuisten virheistä, osaamattomuudesta, aikuisten kaikesta laskun maksaa lapset. Mitä minä sanon kolmivuotiaalle, joka on tehnyt hoidossa isäinpäivälahjan? Sen minä vain tahdon tietää. Hoidossa on puhuttu isäinpäivästä ja tehty siitä niin hirveän iso numero ja juttu. Ja senkin laskun maksaa lapset.