maanantai 17. elokuuta 2015

Yksi ja kolme

Eilen juhlittiin Rääpäleen 1v ja Viimeisen 3v synttärit. Jotain yksittäisiä kuviakin otettiin, mutta äkkiseltään niistä joko näyttäisi paistavan naamat tai sitten ovat tärähtäneet, joten...

Tarjoilut vanhalla tutulla linjalla, kakku per sankari, keksejä, kulhollinen karkkeja ja pari pellillistä minipitsoja (niitä sais kyllä olla vielä vaikka pari pellillistä lisää...), kahvia ja limpparia. Hyvä tulee. Kutsulistakin yksinkertainen, lastenkutsuja ei näille pienille järjestetä. Kummit ja mummit perheinensä riittää hyvin ja sillä saadaan pääluku parinkymmenen liepeille hetkessä, kun laskee omat päät mukaan.

Tämän aamun käytin poikasten kanssa neuvolassa. Rääpäleellä on mittaa karvan vajaa 80cm, painoa reilut 10kg. Atooppista ihoa lukuunottamatta muita ongelmia ei havaittu, jos vaikka ei palikkatornia vielä kasannutkaan. Ihosta varattiin lääkärille aika, toiveissa lähete erikoislääkärille ja allergiatesteihin. Rokotteet jäi odottamaan omaa seuraavaa neuvolaani, kun nenä vuotaa siihen malliin, ettei tiedä onko juuri tulossa kipeäksi, onko kipeä vaiko onko parantumassa...

Viimeisellä on mittaa noin 95cm ja painoa n. 14kg. Piirsi mitä piirsi, osasi sanatehtävät, heitti palloa ja sai jopa vahingossa kopin, sipsutteli varpaillaan, hyppäsi tasajalkaa (oh my, sen tekee Rääpälekin, koska tuo taito kuuluisi oppia?) ja mitä noita tehtäviä tuolla nyt onkaan.

Mulle puolestaan todettiin, että taas saisi antibioottikuurin aloittaa. Niinku aikuisten oikeasti, toinen tulehdus viiteen viikkoon, eikö muka estolääkitykselle ole syytä! Voisko neuvolalääkäreiksi ruveta sellaiset, jotka on nähneet potilaita muuallakin kuin oppikirjoissa? Voisko ne harjoittelijat ja perehtyjät ja muut treenailla jollain muulla? Että edes joskus menis hommat putkeen ilman turhaa juoksutusta.

Mistä tykkää nämä pienet pojat?

Palikkalaatikko, piirtely (joskus ne hei osuu paperiinkin), kotileikit, pallon heittely, dubloilla rakentelu, autot... Tuntuu uppoavan molempiin pieniin samat touhut. Näitä ja näiden yhdessä tekemistä on ihana seurata vierestä.

Neuvolassa oli mukana myös Täystuho, ja poika kolmikko keräsi kehuja yhdessä toimimisen taidoistaan. Että kai tässä porukassa jotain oppii.

5 kommenttia :

  1. Onnea! Ja tsemppiä lääkäröinteihin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tsemppiä tosiaan tarvitaan :D Homman piti hoitua sillä, että neuvolalekuri kirjoittaa reseptin. Kissanviikset, olis huomenna pitänyt mennä lekuriin. Lopputulemana tk-lääkäri kirjoittaa reseptin... Ja neuvolatyön esimies (palveluvastaava mikälie) sai aika äkäistä palautetta. Taitaa sekin tarvita paljon tsemppiä ja sympatiaa ennen kuin meidän neuvola-ajat on kaikki ohi... :D

      Poista
  2. onnea pojille <3 niin se vaan vuosi hurahti äkkiä :) melkoisen hankalaa tuo neuvolan toiminta...jaksuja tulehduksen kans <3

    VastaaPoista
  3. Mietin tuota karpaloa, voisiko kokeilla, niitä on kaikenlaisia valmisteita, olisiko apua? Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karpalo, puolukka ja C-vitamiini yleensä lisättynä runsaalla juomisella pitää kyllä oireet kurissa, muttei tunnu estoksi riittävän. Positiivisesti ajatellen, jos viidessä viikossa kaksi, niin rv20 kohdalla ne estot mulla viimeistään on... Raskausaikana kun hoitaa pitää oireettomatkin, kun ne lisää ennenaikaisuuden riskiä, supistuksia jne kivaa.

      emt. kuudesta raskaudesta mulla ne estot on viidessä ollut, ja sen lisäksi melko monta kertaa aiemmin.

      Poista