Vain Kaksi Kättä, vain yksi kroppa ja päivähoidon aloitus

Meidän lapsukaisten hoitovuosi pyörähti siis jälleen kerran käyntiin. Viimeinen ja Täystuho jatkavat vanhassa päiväkodissa ja vanhoissa ryhmissään. Viimeinen pääsi muuttamaan matkasängystä kerrossängyn yläpetiin ja Täystuho on edelleen erityislasten ryhmässä tukilapsena, oli siellä päässyt auttamaan esimerkiksi huonekalujen siirtelemisessä uusille paikoilleen. Isoja ipanoita.

Rääpälekin aloitti päiväkodissa. Paikkaa haettiin aikaan, jolloin sille piti olla yleisesti hyväksyttävä syy. Se syy meni raskauden myötä romukoppaan, mutta tarve ei kadonnut minnekään. Vaikken nyt täysipäiväisesti mitään tuottavaa teekään, on edellisistä raskauksista opittu, että varmasti tämänkin syksyn edetessä lasten hoito ei kotona onnistu. Ilman päiväkotia vaihtoehto olisi ollut abortti. Valitse siinä sitten kahdesta huonosta.

Kesällä Rääpäleen omahoitaja kävi kotona tutustumassa tenavaan. Alkuviikosta minä puolestani istuin kaksi aamupäivää Rääpäleen kanssa hoitoon tutustumassa. Sitä niin sanottua pehmeää laskua, jossa päiväkotia käy vanhempi yhdessä lapsensa kanssa ennalta määrätyn ajan. Suositukset puhuvat jopa kahdesta viikosta. Minä tunsin itseni tarpeettomaksi Rääpäleelle ensimmäisen viidentoista minuutin jälkeen. Toisen aamupäivän loppupuolella olin jo itsekin niin sinut ryhmän kanssa, että uudet tutustujat (tai muuten vaan päiväkodin alueella pyörineet, mistä noista tietää) luulivat mun olevan Rääpäleen ryhmässä töissä. Kun tuli siinä Rääpäleen lisäksi autettua muitakin lapsia, kun kerran voin. Katsoin parhaaksi päättää tutustumiset siihen, etteivät vaan siellä hoidossa siihen totu, että tutustujat ovat ylimääräinen käsipari koko ryhmälle.

Keskiviikkona Rääpäle sitten hoitoon jäi ja eilen se sinne meni myös. Nyt ollaan vapailla tänään ja maanantaina, kun tuli mummolareissua ja sitten olisi neuvolaa... ettei nämä meidän täysiaikaiset hoitolaisemme hoidossa täysiaikaisesti ole, vaan pitkälti tarpeen mukaan. Vapaita järjestetään.

Kaikki muut ovat jo ehtineet postaamaan varustelistat ja muut oleelliset tekniset jutut hoidonaloitukseen liittyen, joten niistä en sen enempää kirjoittele. Tämänkin hoitopaikan kanssa meillä mennään sillä kaikkein tärkeimmällä ohjeella: Kysy, jos on kysyttävää ja kerro, jos on kerrottavaa. Avoimuus rakentaa lapselle hyvän hoitoympäristön ja luo yhteistyön, sen enempää päiväkoti kuin me vanhemmatkaan emme mahda mitään asialle, josta emme tiedä. Avoimuus tuo luottamusta. Ja luottamuksessa lapsen on hyvä kasvaa.

Lueskelin kesällä paljon juttuja Vain Kaksi Kättä-teemalla. Vaikka teeman pohjimmainen ajatus on kaunis, tuntui päivähoidon henkilökunnan kommentointi teeman ympäriltä kohdistuvan vanhempiin ja vanhempien kohtuuttomuuteen sen sijaan, että olisi kauniin ajatuksen perusteella hyökätty sinne, minne pitäisi kaikki yhtenä rintamana.

Miten meni kampanja noin niinku omasta mielestä? Johtiko teeman esiinnostaminen muuhun kuin turhaan konfliktiin vanhempien ja päivähoidon henkilökunnan välillä? Eipä tainnut sanoma saavuttaa päättäjiä, kun juututtiin taisteluun siitä, ajatteleeko lapsen parasta vanhemmat vai lasten hoitajat. Päättäjille tällainen tappelu varmasti sopii, kun on sopivasti suunnattu vanhempien ja henkilökunnan energiat toisiaan vastaan, saa päättäjät tehdä leikkauksensa rauhassa.