lauantai 29. elokuuta 2015

Sellainen perjantai

Isot palasi eilen kouluistansa ihan normaalisti ja pieniä haettiin hoidosta sateen takia etuajassa (pakkaan mieluummin autoon kuivia ja puhtaita kuin märkiä ja rapaisia lapsia). Parkkipaikalla odotti yllätys, nelikko tapasi isänsä varoitusajalla nolla minuuttia.

Nelikon poistuttua pihasta parin tunnin reissulle, aloimme me järjestää olohuonetta uusiksi. Miehen vanhemmat olivat löytäneet meille halvalla uuden (vanhan) sohvan ja kaksi nojatuolia, toivat ne tullessansa ja veivät vanhan pois mennessänsä. Edellisen nämä tenavat olivat tosiaan ehtineet pomppia pilalle, sohvan pohja oli antanut myöten ja jousitus tullut sieltä läpi...

Kuuden aikaan havahduin siihen, ettei nelikkoa vielä näkynyt, vaikka Esikoisella oli sovittua iltamenoa (jonne nelikon isä oli kyllä luvannut Esikoisen viedä, kun ei se muuten olisi suostunut lähtemään). Piti ruveta kyselemään perään. Esikoinen ei tietenkään vastannut tekstariin, joten soitin suoraan sinne, missä tytön piti olla. Olikin siellä, ollut jo ihan sovittuun aikaan. Hyvä juttu, kello puoli seitsemän ja kolme lasta kateissa. Pienten nukkumaanmenoaikaan puolitoista tuntia.

Päätettiin laittaa kahdelle pienimmälle ruuaksi pakastepyttipannua, se kun tulee nopeasti ja sitä olisi tarvittaessa helppo laittaa lisää kotiinpalaavalle kolmikolle. Ruoka valmistui ja syötiin, Toista, Kirppua ja Täystuhoa vaan ei näkynyt tai kuulunut. Niin tai näin, koirien piti saada ruokansa ja päästä lenkille.

Laitettiin koirille ruoka ja puettiin Viimeinen ja Rääpäle lenkkikuntoon. Ovesta ulos ja kas. Parkkipaikallahan nuo. Nopea kysymys syömisistä ja kuulemma eivät olleet syöneet mitään sitten välipalan... kello 19.30. Huoh. Komennettiin kolmikko sisään odottamaan ja käytettiin koirat lenkillä ihan pikapikaa.

Ja kun kaikki vihdoin oli ruokittu ja saatu nukkumaan oli olo aika hölmistynyt. Avasin sitten viinipullon.


Ihan vain, koska tällaisten päivien jälkeen minä haluan lasin viiniä. Ennen kuin kuitenkaan hyppäätte housuistanne, tämä sinisen nunnan yksilö on alkoholiton (ruhtinaalliset 0 % alkoholia siinä) suoraan Prisman hyllystä. Ja on muuten melkein yhtä hyvää kuin holillinen vastaava. Tykkään. Sohva, telkkari, lasi viiniä ja perjantai-ilta. Luksusta.

4 kommenttia :

  1. No huh. Ihan olin jo soittamassa johonkin ;) You okei?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasillisen jälkeen ehdottomasti :D Tuolla sellainen psykologisesti rauhoittava vaikutus ihan ilman prosenttejakin :D

      Poista
  2. huih,onneks kaikki hyvin? ketäpä ei säikäyttäisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki hyvin. Se on kai vaan sitä puhumisen vaikeutta, kun ei tajuta, että toinen on huolissaan, jos lapsia ei näy eikä kuulu eikä mitään ilmoitusta kuulu...

      Poista