torstai 27. elokuuta 2015

No nyt meni vallan villiksi

Täällähän on nimittäin uintikuva!


Laitettiin siis uima-allas pihaan kesän viimeisiä helteitä varten. Ja niin kuin arvata saattaa, on allas tänäkin vuonna melkoinen hitti muksujen keskuudessa. Erityisesti Rääpäle on vesileikkeihin rakastunut.

Niinhän siinä kävi, että mun ripustaessa altaan vieressä pyykkiä naruille, hiippaili Rääpäle altaan reunalle roikkumaan ja sukelsi pää edellä veteen. Eipä tuossa sinällään suurta vahingon vaaraa, äiti vieressä ja altaan reuna puolisen metriä korkea. Pohjallakin vettä vain Rääpäleen nilkan syvyydeltä, kun allas täytettiin niin, että pieninkin siellä voi suhteellisen turvallisesti olla. Vaikka tulihan siitä parku kuitenkin, kun yltäpäältä kastui koko mukula, taisi säikähtääkin.

Säikähdyksestä päästyään mukula piehtaroi vedessä onnellisempana kuin mikään. Kaikki vaatteet päällä, luonnollisesti. Se konttasi pitkin altaan pohjaa, meni karhunkävelyä haukkaillen samalla vettä suuhunsa ja jämähti sitten lopulta istumaan tuohon noin. Oli kyllä suloinen, vaikkei ihan luvallisissa hommissa ollutkaan.

Että saatiin tästä nappulasta se ihan paras mahdollinen 1v-kuva. Sellainen aurinkoinen ja onnellinen, aito. Harmi, että teille jäi käteen vain Rääpäleen selkä.

5 kommenttia :

  1. Vesi on kyllä täälläkin täysin vastustamaton elementti, pienestä tilkastakin revitään iso ilo irti! Toi selkäkuvahan on just hyvä ;D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattui miehellä olemaan sopivasti puhelin käden ulottuvilla. Ja selkäkuva on aivan loistava, sopii just tänne :D

      Poista
  2. ihana veitikka <3 ensin säikähdys ja pelko,sitten ilo irti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan se sitä kastumista säikähti, ei tainnut tajuta, että jos sukeltaa veteen vaatteet päällä, kastuu.

      Poista
  3. Oi pientä! :D Hyvä ettei käynyt kuinkaan ja ihanaa, että Rääpäle tykkäsi! :)

    VastaaPoista