maanantai 24. elokuuta 2015

Musiikkikasvatuksen alkeita

Oli kiva viikonloppu, ja muut meillä alkavat olla suunnilleen kunnossa. (Minä en, mutta onko se syyllinen flunssa, vauva vai jatkuva tekemisen tarve, kenpä tietää). Lauantaina laitettiin lapsukaisille uima-allas pihaan, ja pari tuntia siinä läträsivät ihan onnessaan.

Eilen todettiin, ettei pikkupoikia kerta kaikkiaan jaksaisi vahtia kotona, joten sullottiin ne autoon ja hurautettiin yllätysvisiitille mummolaan.


Onhan noissa tietysti sielläkin vahtimista, mutta toisaalta tilaa touhutakin paljon enemmän. Joku tuossa pianossa on, kun se vetää lapsia puoleensa. Ja nämä vielä pääsääntöisesti soittavat ihan nätisti, ei päätöntä hakkaamista, vaan sitä hakemista, kuinka tällainen soitin toimii.

Rääpäleen kyllä piti käydä kokeilemassa vähän kitaraakin nurkasta, ja se olikin aika jännä. Kitaraa tosin pääsee soittamaan satunnaisesti kotonakin, kosketinsoittimeni virtajohto on edelleen uusimatta. On ihan ihanaa huomata lasten luontainen kiinnostus musiikkiin ja parhaamme mukaan sitä yritetään ylläpitää. Eikä silti lähdetä ohjattuihin muskareihin tai kovin kummoiseen tavoitteellisuuteen yleensäkään, Asettakoon lapset kasvaessaan musiikillisetkin tavoitteensa itse.

Rääpälekin tapailee jo Tuiki tuiki tähtösen melodiaa ja selvästi tunnistaa monta muutakin kappaletta. Ihana seurata tätäkin osa-aluetta mukuloitten kasvamisessa.

5 kommenttia :

  1. Ihana kuva ja niin se meilläkin piano vetää puoleensa! Mutta mulle tosta melodiasta tuli mieleen, kun yritin tehdä hämähämähäkki-sormileikkiä samalla kun sitä siinä siis laulaa lurittelin pienimmille, niin tämä 2v lähti menemään hoilaten kovaan ääneen Jari Sillanpään "Mä vannon ja vannon ja vannon....." :D :D :D Omg! :D

    VastaaPoista
  2. <3 Mä tykkäisin itse noista muskareista, mutta_kun_se_ajanpuute! Ihana kaksikko siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä välttelen viimeiseen saakka kaikkea vakiomenoa muksujen kanssa. Ois kiva, kun jotain muskareita tms. juttuja toteutettais avoimen perhekerhon tyylillä, että vois mennä silloin kun siltä tuntuu... Meillä kaikki pakkolähdöt on niin tuskaa, ettei niitä kaipaa yhtään lisää :) (Sitäpaitsi nuotivierestä vedetyt lastenlaulut sattuu mun korvaan kotonakin...)

      Poista
  3. Meillä kans pianoa pimputellaan,kilpaa välillä :) ystäväni on tehnyt pianon soiton opiskelu-vihkoja,jotka on tosi helppoja pienillekin lapsille. Tosin aika tyyriitä kirjoja,mutt toimivia... (soitan soitan,väreistä soitan )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tainnut jopa törmätä noihin väreistä soittamis-juttuihin :) En tosin itse ole lämmennyt niille, mieluummin kirjoitan itse viivastolle nuotit auki ja liimailen koskettimiin tarralapuilla vastinkappaleet. Ei se tietysti alle kouluikäisellä toimi kovin hyvin, mutta isommalle loistavasti. Tulee tutuksi sävelkorkeudet ja nopeudet.

      Isommat on yllättäneet mut myös soittamalla paljon ihan korvakuulolta. Pienet puolestaan säveltää omiaan, ja hauska sitäkin on kuunnella, etenkin, kun pimputus ei oman soittimen puuttuessa ole ihan jatkuvaa :)

      Poista