Joulukuu on ollut käsittämättömän täysi niin hyvässä kuin pahassakin ja mä olen jälleen kerran huomannut toivovani, että asuttaisiin jossain tuhannen kilometrin päässä erämaa mökissä ilman puhelin- tai internetyhteyksiä. Että saisinkin vain olla tämän pienen perheen kanssa yhdessä ilman, että tarvitsisi välittää mistään muusta mitään. Olisi lunta, pakkasta, kirkas tähtitaivas ja takassa räiskyvä tuli. Oltaisiin vaan.
Joulun ruuat on kaloja, maitoja, leipiä ja hedelmiä vaille kaapissa. Joululahjat on hankittu ja suurimmalta osaltaan paketoitu. Kuusi on muovia, ostettu jo ja odottaa kaapissa sunnuntaita, jolloin kasataan ja koristellaan.
Siivoukset alkaa olla kasassa kirjahyllyjä, kaappeja, kylppäriä ja meidän makkaria lukuunottamatta.
Jouluruuat tänäkin vuonna on tehnyt jonkun muun äiti.
Lastensuojelu on jälleen tehnyt viimeisen visiittinsä. Kuulemma ei edelleenkään ole lastensuojelullista asiaa meillä. Perhesovitteluun kyllä olisi. Sinnehän olisi menty jo viime keväänä, mutta tiedättekö kuinka helvetin (sori...) vaikeaa on sovitella yhtään mitään yksinään? (Jännästi ei kyllä lähipiiri yhtään tunnu tajuavan tätä, vaan kaikki on aina mun vika, jos niiltä kysytään.) Ja kuinka sinne sovitteluun ei edes pääse yksinään. Mä nimittäin olisin mennyt, ja vahvistinkin kaikki annetut ajat ja järkkäsin kalenterin ja... mut ehei, eihän siitä mitään tullut.
Nelikko on tavannut isänsä viimeksi syysloman lopussa. Isäinpäiväkortit on edelleen mulla tallessa. Yhtään yhteydenottoa ei sieltä ole kuulunut. Muksujen kyselyt ovat taas rauhoittuneet.
Päiväkodin joulujuhlat on vietetty ja huomenna on koulujen vuoro. Pienten joululoma on jo alkanut, ja sen kunniaksi ne kiskoi päähänsä merirosvohuivit ja vetivät sinisellä tussilla naamaansa merirosvomaskin. (Onneksi edes vesiliukoinen tussi...)
Onko meillä kaikki hyvin? Saadaanko määritelmä hyvälle? Me ja koko meidän lähipiiri on hengissä, sairaalat laittakoot laskujaan.
Tämän joulukuun jälkeen olen varma siitä, että suojelusenkeleitä todellakin on. Muuten ei oltaisi tässä.
Välillä on täälläkin mietitty tuota erämää-mökki-mahdollisuutta, mutta ei ehkä taitaisi pitemmän päälle onnistua :/ Tsempit sinne!! Mukavaa joulun odotusta :)
VastaaPoistaNiin onnistuis, kun eläis jonku muun elämää :D
Poista<3 . Jotenkin ei muuta osaa sanoa? Paitsi että ihana Rääpäle :D
VastaaPoistaIhana Rääpäle, ja ihanat muutkin muksut. Oltaisikin vain me, niin ois murheita niin paljon vähemmän. Etenkin, kun mä vielä tykkään joulusta ja sen laittamisesta... Kun ei tarttis säätää mitään muuta ja olla aina sydän syrjällään muiden säätöjen vuoksi. On pakko, vaikkei taho.
PoistaJotenkin tuo erämaamökki ja ylipäätään eristäytyminen kauas pois tutuista ihmisistä, tutuista ympäristöstä - yksinkertaisten asioiden äärelle, on ollut mullakin mielessä. En tiedä, mikä sen tekee. Ehkä Joulun aika, loppuraskaus, ehkä se että välillä ahdistaa, kun jatkuvasti pitäisi olla saatavilla joka taholle.
VastaaPoistaToivottavasti saatte siellä asiat parhain päin, mikä se sitten lapsia ajatellen onkin. Varmasti raskasta ja raastavaa monin tavoin.
(Meidän kohdalla toisen biologisen vanhemman osalta ei yhteydenpitoa lapsiin ole ollenkaan ihan toisen vapaasta tahdosta johtuen, mutta juuri tuon yhteydenpidon säännöllisyyden näkökulmasta katsottuna niin on ihan hyvä. Kenenkään ei tarvitse pettyä toistuvasti. Onni on Mies, joka verisiteiden puuttumisesta huolimatta on lapsille juuri se isä, jollaisen toivoisi jokaisella olevan.)
Eiköhän tää tästä, kun tulee joulu ja saadaan sitten taas vuosi olla ilman yhtään pakkonäkemistä... Ja nuo pyhät, niin kuin uudenvuodenkin olen varannut vain tälle omalle perheelle.
PoistaJoulukuulle on meidän (ja lähipiirin) osalta riittänyt pelastuslaitokselle töitä ja kyllä vaan olis kiva saada välillä ihan rauhoittua rauhassa ja keräillä vähän.
Kelailin omia juttuja takaperin ja näköjään aina joulun alla ahistaa, puristaa ja kaikki menee penkin alle.
Se taitaa olla se kaikki stressi ja kiire yhtenä isona osana tässä... Ja vaikka itse ei niin pyrkisikään kiirehtimään niin jotenkin se kiireen tunne tulee ulkopuolelta ja tarttuu väkisinkin.
PoistaParempaa, rentouttavampaa ja rauhallisempaa viikonloppua <3
Tuosta pakkonäkemisestä oli uusimmassa (?) meidän perhe-lehdessä juuri juttua, että monella lapsiperheellä menee suurin osa jouluaatosta talvivaatteet päällä autossa istuessa ja perhettä siirtäessä paikasta A paikkaan B, juurikin siksi että on PAKKO nähdä sukulaisia (isovanhempia) jne. Lapset on vähän kuin esittelykappaleita ja kaikilla hermo kireellä. Niin surullista :(
PoistaKun ois edes sukulaisia nää kaikki pakkonähtävät :D Aatosta olen ystävällisesti sanonut, että minä en (enää ikinä) lähde mihinkään, jos joku tahtoo olla just sillon näitten lasten kanssa, tulkoon meille. Joulupäivänä sama homma. Tapanina joko liikutaan, tai sitten ei :) Joskus tekis mieli kysyä, että onko ihmiset ikinä koskaan kuulleet postista? Ei vissiinkään.
Poistavoimia <3 me vietetään joulu perheen kesken,sukulaisia näkee muulloinkin...ja nyt ku auto hajos,pysytään taatusti kotona ..
VastaaPoista:( toivottavasti siellä on jo helpottanut ja asiat pikku hiljaa lutviutuu paremmalle tolalle <3
VastaaPoistaMuutama vuosi sitten kaiken säätämisen ja loukkantumisen jälkeen päätettiin että vietetään aatot kotona tai ainakin oman perheen kesken. Saa meille toki tulla, mutta ei kukaan pääse. Meidän pitää aina liikkua.
muttasiisniin.. onnea ja iloa ensi vuodelle
Näyttäisi tää kääntyneen parempaan suuntaan. Joulu ja välipäivät ollaan saatu olla ihan omissa oloissamme, edes lasten kavereita ei ole ollut ovella jonoksi asti.
PoistaOllut ihana seurata tässä, kuinka muksut tilanteen tajuttuaan ovat ruvenneet hakeutumaan toisella tavalla toistensa seuraan. Kai se sitten on totta, että isossa perheessä parasta on se, ettei koskaan ole pakko olla yksin :)