Iltasaduista ja lastenkirjoista. Aikuiselle.

Meillä luetaan, paljon ja laidasta laitaan, ja rakkaus kirjoihin on tarttunut lapsiinkin. Iltasatuja aloin kuitenkin lukea vasta vähän vajaa vuosi sitten, kun totesin vanhoista klassikoista löytyvän niitä, jotka olisi kiva lukea uudelleenkin, mutta tunsin itseni liian isoksi.

Kuuntelijoina toimivat pääsääntöisesti ekaluokkalainen Kirppuni ja Täystuho, satunnaisesti Viimeinen tai isommat.

Tähän mennessä on luettu Jali ja Suklaatehdas, Ronja Ryövärintytär, Saariston lapset, Peppi Pitkätossu, Vaahteramäen Eemeli, Melukylän lapset ja parhaaillaan on menossa Mio, poikani Mio (ensimmäinen toivekirja, toivojana Täystuho itse). Toisista kirjoista on tykätty enemmän kuin toisista, mutta Eemeliin, Peppiin ja Ronjaan palataan varmasti vielä joskus uudelleen. Näiden ohessa on toki luettu mm joulusatuja ja Tammen Kultaisia kirjoja sekä joitain Disney-satuja (lähinnä Autot-aiheisia). Kirjahyllythän meillä notkuu kirjoja, jokaiselle löytyy jotakin imeskeltävistä pehmo- ja kylpykirjoista Sinuheen.

Kymmenkesäisenä ihastuin itse Jean Estorilin Anne-sarjaan, ja esikoisen kanssa tuohon sarjaan on palattu uudelleen. Viimeinen suomennos on tehty vuonna 1997 (Anne Skotlannissa - Drina Dances Again), ja kuuluneet vuodet olen palanut halusta saada tietää, kuinka Annen tanssiuran käy. Kuusi kirjaa sarjasta on jätetty kääntämättä, ja sarja itsessään on ihan ikivanha (eli suunnilleen samaa ikäluokkaa minun kanssani, tai jopa vanhempi), joten käännöksiä lopuista taitaa olla turha enää odottaa. Uteliaisuus kuitenkin vei voiton, ja nyt etsitään sarjan loppuja kirjoja alkuperäiskielellään (englanniksi) meille hyllyyn, että vihdoin voisin minäkin nämä lastenkirjat lukea. Esikoinen ilmoitti lukevansa ne myös englanniksi, jos ei niitä kerran suomeksi saa. Kasvaapahan kielitaito, jos onnistumme kirjat jostakin löytämään ja rohkeasti vielä ulkomailta tilaamaan... Minä, joka en uskalla edes Ellokselta tilata. Mutta kun on pakko saada.

Ehkä kuitenkin jokaisessa aikuisessa asuu se lapsi, jonka täytyy saada tietää kuinka rakastamansa hahmon lopulta käy. Ja yhä uudestaan, eihän sitä tiedä, vaikka kirjan loppu juuri tällä aika monennella kymmenennellä lukukerralla olisikin ihan erilainen.