lauantai 11. tammikuuta 2014

Arki vie

Allekirjoittanutta on hieman laiskottanut kirjoittamisen suhteen.

Moneen jännään juttuun olen kuluneena viikkona törmännyt, mm siihen että nelikko on, yllätysyllätys, kotona, eikä tapaamassa isäänsä. Ja siihen, että aina noille on tapaamisen peruuntuminen yhtä suuri pettymys, vaikka se on pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Pohdittu on lasten leikkimistä, järkyttyneenä lueskelin keskusteluja, joiden lopputulema tuntuu olevan, että yksitoistavuotias on liian vanha leikkimään. Vaikka myönnetään, ei meillä tuo esikoinen enää juurikaan omaksi ilokseen leiki.

Täytuho on vihdoin saavuttanut pisteen, jossa ymmärtää, että pikkulegoilla voi tehdä kaikkea paljon hauskempaakin kuin työtää ne nenään. Niinpä meillä nyt kolme lasta käy jatkuvaa taistelua legoista ja dublot ovat jääneet Viimeiselle.

Ei mitään fiksua sanottavaa siis.

2 kommenttia :

  1. Pyh ja pöh. Meidän vanhimmat täyttävät tänä vuonna 11 ja molemmat leikkivät täyttä häkää. Toivottavasti leikkivät vielä pitkään. :)

    VastaaPoista
  2. on se niin sääli jos lapsista tulee liian aikaisin "teinejä" :( tänä aamuna halasin 10v.sta tytärtäni ja tuumasin:"Älä koskaan kasva isoksi!"

    VastaaPoista