lauantai 8. kesäkuuta 2013

10 000

10 000 lukukerran raja on rikki!

Meillä on takana niin hullu viikko, ettei taas paremmasta väliä. Maanantaina lähti keskimmäinen kolmikko lomailemaan yhteen mummolaan ja illalla sen kunniaksi työnnettiin nuorimmainen hoitoon toiseen mummolaan, vietiin esikoinen Linnanmäelle. Aurinko paistoi ja Hurjankurun tarjoama kylmä kylpy tuli tarpeeseen. En edes muista, koska viimeksi olisin saanut laitteita kiertää lapsista murehtimatta, mutta nyt se oli mahdollista. Kallis reissu, mutta varmasti sen arvoinen.

Tiistaina grillattiin illalla, ihan luksustta ja loma tunnelmaa, vaikken tänä kesänä lomailla saakaan. Keskiviikkona suuntasi esikoinen Lappiin ja palailee sieltä joskus ensi viikon lopulla. Torstai-aamun käytin lastenvalvojalla. Hyvin ystävällistä palvelua kyllä, ja hulppeat tilat, mutta kolmen kaupungin jakaessa tämän palvelun, on jonotusajat turhan pitkät. Taitaa taas sopimus ehtiä umpeutua ennen uuden saamista...

Perjantaina tuli töissä todettua, että taloushallinto ja kuun katko on - no, taloushallinto ja kuun katko. En saa tunteja miinukselle mitenkään, enkä lapsia juuri näe. Vaikeita valintoja. Toisaalta taas vastapainoksi saa sitten keventää päiviä tuntuvasti joskus muulloin.

Tämän päivän käytin tutustumalla mahdollisuuksiin vaikuttaa uuteen OPSiin ja esimerkiksi erilaisten sidosryhmien kanssa tehtävään työhön, jolla lasten, nuorten ja perheitten asemaa saataisiin parannettua. Idealisti minä, joka aina toivoo voivansa asioihin vaikuttaa, ehkä joskus isona laajemmaltikin kuin vain yhdistyksen riveissä. Politiikka kiehtoo, vaan puoluetta en osaa päättää. Joko ne sanoo tai sitten ne tekee, mutteivät koskaan samoja asioita. Tai jos samoja, ja niin sitten näkökulmastani vääriä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti