Muutaman tunnin tänä aamuna on taas koko lauma kasassa. Ne on yhtenä läjänä, halailee ja hölpöttää viimeisen kahden viikon tekemisiään. Käydään läpi Lapin hyttystilannetta ja kertaillaan kuinka täystuho pissasi mummin lattialle. Kohta taas lähtee yksi ja pian se jo tulee takaisin, sitten onkin jo pyöritystä luvassa niin, että tarvittaisiin vapaata vapaasta toipumiseen. Kukaan muu kuin minä ei onnistu sopimaan samalle päivälle neljää tärkeää tapaamista, joista ainakin kaksi on henkisesti hyvinkin rankkoja.
Sitten tuleekin Juhannus ja nelikon pitäisi mennä isälleen. Pääsevätkö, kukapa tietää.
Tämän kevään teemana minulla on ollut matalan kynnyksen palvelut. Matalassa kynnyksessä on vain yksi vika, jos siitä on helppo mennä yli sisään päin, niin siitä lentää vielä kevyemmin ulos. Vähän niin kuin asiakaslähtöisyydessä, joka johtaa asiakkaan lähtemiseen.
Kun vuosi sitten lopulta havahduin siihen, että apua todella tarvitaan, aloin sitä aktiivisesti hakea. Testattu on nyt nuo matalankynnyksen palvelut, lähes kaikki löytämäni. Perheasianneuvottelukeskuksen kynnys oli matala molemmin päin. Perheneuvolan vielä matalampi ja sosiaalityön kriisipalveluista se puuttui kokonaan, ulos päätyi ennen kuin oli ehtinyt kissaa sanoa. Lopputulos, ei apua. Korkeammalla kynnyksellä oleviin peruspalveluihin en päässyt edes sisään, se oli seinä vastassa.
Hei, mä osaan ja pystyn pieniin ihmeisiin, mutta hiljalleen alkaa tulla olo, että kanit loppuu hatusta, ässät hihasta ja veto moottorista. Sellaista taikasauvaa ei olekaan, että kaikki ongelmat saataisiin ratkaistua, mutta on se nyt kumma, että "voivoi" on vastaus ennen kun tilannetta on edes saanut selittää. Jos minä jättäisin lapseni yhtä yksin kuin nämä viralliset ja "viralliset" tahot ovat minut jättäneet, vastaisin heitteillejättö-syytteeseen.
Että terveisiä päättäjätahoille perheestä, jälleen kerran.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti