Näin useamman puolueen puoluekokouksen kynnyksellä olen
huomannut jälleen kerran pohtivani, miten paljon helpompaa
politiikasta keskusteleminen ihmisten kanssa on ilman puolueiden
keskustelijoihin lyömiä leimoja. Keskustelun suunta on päivän
selvä heti siitä hetkestä, kun keskustelukumppanin puoluekanta on
selvillä. Vasemmisto nyt vain tahtoo ottaa holtittomasti velkaa.
Keskustaa nyt ei muu kiinnosta kuin maaseudun hyvinvointi. Kokoomus
taas yrittää vain kasvattaa omaan taskuun tippuvia osinkojaan
köyhän selkänahasta, SDP keskittyy vain syyttämään kokoomusta
osinkojen rohmuamista ja vetää itse ay-liikkeen vuokrarahat
taskuihinsa, vihreät näpertelee ituhippihommia ja kuka nyt KD:ta
vakavasti ottais, Päivi kuitenkin kieltää kaiken.
Perussuomalaisilla ei muuta tahtotilaa enää ole kuin vetää rajat
kiinni.
Ennen kuin tuttavapiirini meni hankkimaan puolueiden jäsenkirjat,
kukin omansa, meillä oli mielekkäitä keskusteluja, pitkiä ja
syvää luotaavia. On keskusteltu vaikeista aiheista, maahanmuutosta,
työntekijän ja työnantajan asemasta, aluepolitiikasta ja
tasa-arvosta. On oltu eri mieltä monesta asiasta, perusteltu
näkemyksiä, kuunneltu toisen perusteluja. Lopulta on kuhunkin
asiaan löydetty näkökulma, josta jokainen keskustelija on voinut
sanoa, että juuri noin mä tästä ajattelen, kaikki samalla tavoin.
Taivas, mulla on oikeasti ikävä noita keskusteluja. Melkein niin
ikävä, että olisin valmis lakkauttamaan kaikki puolueet Suomesta
saadakseni nuo keskustelut takaisin.
On ihan eri asia keskustella siellä oman puolueen sisällä
siitä, millä linjalla me nyt halutaankaan tämäkin asia vetää,
kenen naama tähän nyt keulakuvaksi parhaimmin sopisi ja kuka
viestin mediaseksikkäimmin ulos antaisi. Sanoinko jo, mä todella
kaipaan takaisin niitä keskusteluja, missä jokainen oli avoimesti
ja perustellen omaa mieltään. Niissä keskusteluissa rakennetaan
tulevaisuutta parhaimmillaan.
Voisin helposti perustella sadalla eri tavalla oman
puoluevalintani. Yhtä helposti voisin sadalla tavalla osoittaa ihan
itsekin, miksi olen väärässä paikassa. Uskon monen muunkin
ajattelevan omasta puolueestaan samoin. Voitaisiko nyt siis kömpiä
ylös poteroistamme ja katsoa ihan uusin silmin, kuka
vastaväittelijänä tällä kertaa onkaan? Keskustella taas ja
vihdoin asioista, eikä puolueiden yleistetyistä linjauksista? Se on
nimittäin niin, että jos haluaisin tietää keskustelukumppanini
puolueen ajatukset asiasta en kysyisi keskustelukumppanini näkemystä
vaan puolueen linjauksia.
Luin tänään uutisen, missä kerrotiin sosiaalityöntekijöiden
olevan vakavasti huolissaan siitä, kuka opettaa naisparin pojan
pissimään niin kuin miehet pissii. Muutama asia tuli mieleen heti:
1) On se vaan hyvä, ettei sosiaalityöntekijöillä ole sen
suurempia huolenaiheita, 2) Olen vakavasti huolissani Suomen
sosiaalityöntekijöiden koulutuksen laadusta ja maalaisjärjen
puutteesta ja 3) Kukahan noi mun pojat opettais pissimään niin kuin
miehet pissii, ärsyttää jatkuva seinien ja nurkkien pesu? 4)
Sateenkaarilanka on mulle silti liikaa villasukkiin, vaikka ois kuin
nätti.
Silti mä väitän olevani oikeassa puolueessa. Yhdet yrittää
sovittaa tähän kommunistin, toiset feministin ja kolmannet
humanistin leimaa. Mä taas ajattelen, että ihan on ihmisten puolue
tämä. Ihmisen etuja ajamassa ja ne jokaiselle ihmiselle vaatimassa.
Ihmisten puolue, jossa ihmisenä on hyvä olla.
Totta pamiset! Jokin aika sitten twiittailin justiin yhden (ennestään tuntemattoman) kanssa pitkän keskusteluketjun ja olimme kaikesta hyvinkin samaa mieltä. Vaikka puoluejäsenyyksiltämme olimme kaukana toisistamme, kiittelimme myös höveleinä toisiamme siitä että hän ei moittinut minua riistäjäkapitalistiksi enkä minkä häntä kommariksi ;) Maailmaa pitää muuttaa ihminen kerrallaan, hetki kerrallaan, niin kyllä niitä keskusteluja edelleen löytyy.
VastaaPoistaihmisten puolue kuulostaa hyvältä! Minäkin olen sellaisessa ;)