Ihmisten puolue

Näin useamman puolueen puoluekokouksen kynnyksellä olen huomannut jälleen kerran pohtivani, miten paljon helpompaa politiikasta keskusteleminen ihmisten kanssa on ilman puolueiden keskustelijoihin lyömiä leimoja. Keskustelun suunta on päivän selvä heti siitä hetkestä, kun keskustelukumppanin puoluekanta on selvillä. Vasemmisto nyt vain tahtoo ottaa holtittomasti velkaa. Keskustaa nyt ei muu kiinnosta kuin maaseudun hyvinvointi. Kokoomus taas yrittää vain kasvattaa omaan taskuun tippuvia osinkojaan köyhän selkänahasta, SDP keskittyy vain syyttämään kokoomusta osinkojen rohmuamista ja vetää itse ay-liikkeen vuokrarahat taskuihinsa, vihreät näpertelee ituhippihommia ja kuka nyt KD:ta vakavasti ottais, Päivi kuitenkin kieltää kaiken. Perussuomalaisilla ei muuta tahtotilaa enää ole kuin vetää rajat kiinni.

Ennen kuin tuttavapiirini meni hankkimaan puolueiden jäsenkirjat, kukin omansa, meillä oli mielekkäitä keskusteluja, pitkiä ja syvää luotaavia. On keskusteltu vaikeista aiheista, maahanmuutosta, työntekijän ja työnantajan asemasta, aluepolitiikasta ja tasa-arvosta. On oltu eri mieltä monesta asiasta, perusteltu näkemyksiä, kuunneltu toisen perusteluja. Lopulta on kuhunkin asiaan löydetty näkökulma, josta jokainen keskustelija on voinut sanoa, että juuri noin mä tästä ajattelen, kaikki samalla tavoin. Taivas, mulla on oikeasti ikävä noita keskusteluja. Melkein niin ikävä, että olisin valmis lakkauttamaan kaikki puolueet Suomesta saadakseni nuo keskustelut takaisin.

On ihan eri asia keskustella siellä oman puolueen sisällä siitä, millä linjalla me nyt halutaankaan tämäkin asia vetää, kenen naama tähän nyt keulakuvaksi parhaimmin sopisi ja kuka viestin mediaseksikkäimmin ulos antaisi. Sanoinko jo, mä todella kaipaan takaisin niitä keskusteluja, missä jokainen oli avoimesti ja perustellen omaa mieltään. Niissä keskusteluissa rakennetaan tulevaisuutta parhaimmillaan.

Voisin helposti perustella sadalla eri tavalla oman puoluevalintani. Yhtä helposti voisin sadalla tavalla osoittaa ihan itsekin, miksi olen väärässä paikassa. Uskon monen muunkin ajattelevan omasta puolueestaan samoin. Voitaisiko nyt siis kömpiä ylös poteroistamme ja katsoa ihan uusin silmin, kuka vastaväittelijänä tällä kertaa onkaan? Keskustella taas ja vihdoin asioista, eikä puolueiden yleistetyistä linjauksista? Se on nimittäin niin, että jos haluaisin tietää keskustelukumppanini puolueen ajatukset asiasta en kysyisi keskustelukumppanini näkemystä vaan puolueen linjauksia.

Luin tänään uutisen, missä kerrotiin sosiaalityöntekijöiden olevan vakavasti huolissaan siitä, kuka opettaa naisparin pojan pissimään niin kuin miehet pissii. Muutama asia tuli mieleen heti: 1) On se vaan hyvä, ettei sosiaalityöntekijöillä ole sen suurempia huolenaiheita, 2) Olen vakavasti huolissani Suomen sosiaalityöntekijöiden koulutuksen laadusta ja maalaisjärjen puutteesta ja 3) Kukahan noi mun pojat opettais pissimään niin kuin miehet pissii, ärsyttää jatkuva seinien ja nurkkien pesu? 4) Sateenkaarilanka on mulle silti liikaa villasukkiin, vaikka ois kuin nätti.

Silti mä väitän olevani oikeassa puolueessa. Yhdet yrittää sovittaa tähän kommunistin, toiset feministin ja kolmannet humanistin leimaa. Mä taas ajattelen, että ihan on ihmisten puolue tämä. Ihmisen etuja ajamassa ja ne jokaiselle ihmiselle vaatimassa. Ihmisten puolue, jossa ihmisenä on hyvä olla.