torstai 14. huhtikuuta 2016

Jäikö kylvöt tekemättä?

Olisipa päivä, jolloin voisi kuulla uutisista: "Hyvät kuulijat, tänään meillä on vain hyviä uutisia!" Vaan kun ei ole. Mä olen tässä tänään pyöritellyt käsissäni kolmen eri aiheen uutisia ja tullut siihen tulokseen, että jepjep.

Ensimmäinen koski oman paikkakunnan asuntojonoja. Meillä on täällä vuokra-asuntoihin tuhannen jono. Vapaita asuntoja sen sijaan alle kymmenen ja niistäkin suurin osa teknisesti varattuja. Suurin osa jonottajista tokikin on asunnon vaihtajia.

Toinen uutinen osui silmiin monestakin lähteestä, tässä nyt linkki Uuden Suomen versioon, se kun oli näistä laajin. Syntyvyys on laskenut nälkävuosien tasolle.

Kolmantena pyörittelin hallituksen viimeisintä neronleimausta, työnäytettä.

En nyt kyllä kerta kaikkiaan mahda sille minkään, että väkisinkin tulee mieleen 90-luvun lama. Me, Y-sukupolvi, silloisen laman lapset ja nuoret, taistellaan yhä edelleen silpputöiden sekamelskassa, tukimme asuntojonot ja jätämme lisääntymättä, koska tulevaisuudella ei ole tarjota meille toimeentuloa edes eläkepäiville (sikäli kun sillä on tarjota meille edes niitä...). Edellinen sukupolvi osti omat asunnot jo varhain, työllistyi helposti (tai ainakin helpommin) jo koulun penkiltä ja uskalsi hankkia riittävästi lapsia oman vanhuutensa turvaksi.

Ja nyt meidän pitäisi mennä töihin ilman palkkaa? Ihan rehellisesti, kiitos, mutta ei kiitos. Yksi on jo sata vuotta sitten nuijittu läpi, ja se on se työnantajan kannalta ikävä tosiasia, että työstä kuuluu maksaa kohtuullinen korvaus. Työntekijälle kuuluu lomat.

Kyllä voi viimeisen vuosikymmenen päättäjät nyt vilkaista peiliin. Joku on mennyt ketuiksi, kun kokonainen sukupolvi ei uskalla lisääntyä, joutuu töihin palkatta ja kituuttaa nälkärajalla kaupungin vuokrakasarmeissa. Ihan oikeasti, ei se meidän syy oo, et on (päättäjiltä) suunta hukassa. Sitä niitetään nyt, mitä silloin kylvettiin, vai oisko käynyt niin, että jäi kylvöt tekemättä?

4 kommenttia :

  1. Työkokeiluun en sano mitään, koska en ole perehtynyt aiheeseen yhtään. Kaikkeen muuhun sen sijaan voin sanoa: lapsien "tekeminen" on ollut jo pitkään ihan yhtä "taannuttavaa" jos katsotaan taloudelliselta kannalta. Minä olen sinua vanhempi enkä silti ole mitenkään saanut koulunpenkiltä asuntoja ostettua tms. Minä näen vähäiseen lapsimäärään syynä vallitsevan asenteen, kun kaikkea PITÄISI olla (vaikkei ole) ja ollaan niin mukavuudenhaluisia ettei haluta yhtään hidastetta sille omalle elämälle. (Mikä on tietysti bitter sweet koska ihan hyväkin mielestäni ettei lapsia tehdä jos ei olla itsekään kovin aikuisia).

    Suomen ongelma asuntopolitiikan suhteen on todellakin se, että tyhjiä seiniä on väärässä paikassa. Nyt sitten vaan miettimään pitäisikö siirtää seiniä vai ihmisiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisten siirtäminen olisi helpompaa, mutta koska ihmiset ovat täällä töiden perässä, kannatan seinien siirtoa. Työt ei täältä maakuntiin siirry, ellei ihmettä tapahdu.

      Poista
    2. Niinpä - eli pitäisikö työllistämistä helpottaa täällä syrjemmällä? Toisaalta on eteläsuomessakin työttömiä, eli jos ei sitä työtä ole niin pakkoko siellä on jumittaa :D

      Poista
    3. Hyviä ideoita työllistymisen helpottamiseen sinne syrjemmälle? Ei se ilmaistyö hommaa helpota ;)

      Poista