keskiviikko 26. elokuuta 2015

Kolmetoista

Muistan päivän, jolloin täytin kolmetoista kuin eilisen. Aamu oli pimeä ja märkä, bussi myöhässä. Luonnollisesti myöhästyin ensimmäiseltä tunnilta. Kompuroin vettä valuna luokkaan sisään ja tuumasin, että kolmetoista ei taida olla mun onnenluku. Opettaja kommentoi terävästi, että on muuten kuudestoista eikä kolmastoista päivä ja käski kaivaa kirjan esiin. Hyvä juttu, mutta kirjakin sattui olemaan kotona.

Muistan myös elävästi päivän tasan kolmetoista vuotta sitten. En varmasti unohda sitä ikinä. Muistan aamuauringon ja ruuhkan. Kivun, pelon ja kätilöopiskelijat. Muistan tarinan, jota en tahdo kertoa ja jonka mieluummin unohtaisin. Ja muistan sen hetken, kun sain pienen tytön syliini kolmentoista tunnin jälkeen. Muistan kesän viimeisen lämpimän päivän.

Esikoiseni täyttää nyt kolmetoista. On niin iso että. Ja pieni. Melkein jo ihan ihminen ihmisen järjellä varustettuna. Keskustelu- ja väittelytaitoinen, kykeneväinen perustelemaan oman näkemyksensä ja ymmärtämään sen, että kaikki eivät ajattele samalla tavoin. Se huolehtii itse omista aamuherätyksistään ja hiljentää puhelimensa (ainakin vielä) öiksi.

Ja mä opettelen täällä nyt hiljalleen löysäämistä. Mietin, mitä eväitä osaisin teini-ikään antaa, missä menee viimeinen ehdoton raja. Ja ennen kaikkea toivon, että saisin tämän lapsen vakuutettua siitä, että tapahtuipa mitä hyvänsä, kotiin saa aina tulla. Toivon, että sekin soittaisi kotiin, jos liikkuessaan törmää ongelmiin. Niin kuin minäkin aikanaan. Toivon, että saisin pidettyä pahalta turvassa ja kuitenkin osaisin antaa mahdollisuuden tehdä omat virheensä.

Tänään me hyppäämme pikkulapsiajoista teinihelvettiin ja jäämme sinne seuraavaksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Pelottava hyppy tuntemattomaan.

8 kommenttia :

  1. Tsemppiä sinne, toivottavasti eivät tulen lieskat polttele jalkapohjia liian kovasti :D On ne ihananisojapieniä vielä kuitenki <3

    VastaaPoista
  2. Onnea lapselle ja onnea äidille uuden vaiheen edessä ;) Mä aiemmin aina kammoksuin teini-ikää mutta alan olla sitä mieltä että teinien vanhempana on ihan parasta! On välillä tosi raskasta mutta niitä kivojakin hetkiä on tosi paljon. Ja kun ne on jo niin isoja... Teini-ikä on sellainen viimeinen lapsuuden vaihe ennen aikuisuutta. Kun saa vielä olla pienikin jos siltä tuntuu. Ihan mahtava ikävaihe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän mä aika innoissani olen uuden edessä. Toisaalta tuntuu, että 20 vuotta mitä hyvänsä on ihan käsittämättömän pitkä aika. Taitaa mahtua aika monenlaista näihin tuleviin teinivuosiin :)

      Poista
  3. Mun kuopus täytti sunnuntaina 14. Vanhin on jo 20. En muista esikoisen kanssa että olis ollu mitään teinituskia, mutta sit toisen ja kolmannen lapsen kanssa (jotka on poikia, eka ja kuopus on tyttöjä) oli just noita mietteitä että on vaan pakko päästää irti ja antaa niiden mennä... Pojat kun mopoili paljon ja kaverit oli kaukana, kyllä valvoin eräänkin yön kun odotin etenkin kakkosta kotiin... Tyhmyyksiäkin ne on tehneet ja välillä tuntuu yhä että hulluksi tässä kohta tulee jatkuvasta huolesta ja huolehtimisesta... Kaipaan välillä tosi paljon sitä aikaa kun lapset oli pieniä ja erittäin paljon helpompaa oli hanskata kaikki hommat kuin nyt, kun ne alkaa olla itsenäisiä ihmisiä... Joka tapauksessa paljon onnea teille ja rutkasti voimia ja viisautta tuleville vuosille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee, pienet lapset, pienet murheet. Kaipa se teini-iän haastavuus on kersan luonteestakin kiinni.

      Poista
  4. Onnea 13v.lle ja voimia teinin äidille <3 Meillä lähestyy jo 5.s uhkaavasti sitä teini-ikää..Ihanaa ja rankkaakin aikaa,mutt myös toisinaan antoisaa. Parhaimpia on hetket,ku voi nuoren kanssa keskustella kuin "aikuinen aikuiselle".Ja se luottamus,meillä 3.ksi vanhin ei pysty juuri koskaan soittamaan mutt laittaa tekstaria usein. Toisaalta,onhan se haikeeta,ku ne yks toisensa jälkeen lähtevät koti-pesästä kokeilemaan omia siipiään,nyt jo toinen tälle syksylle. Snif...äidin rakkaat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kai sitä yrittää ajatella sillä tavalla positiivisesti, että kun uhmaikää on harjoiteltu nyt yli 11 vuotta, niin siitä on ehkä jotain eväitä saatu tähän teinivaiheeseen :)

      Se on kieltämättä kumma tunne, että kohta täällä alkaa väki vähentyä lisääntymisen sijaa o.O Vaikka niinhän sen kuuluu mennä.

      Poista