keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Nuoret vanhemmat eivät vain osaa

Karu totuus vanhempien avuttomuudesta (IL 15.1.14)

Yllä linkki uutiseen, joka kerrassaan veti hiljaiseksi. Ei niinkään siksi, etteikö kateissa oleva vanhemmuus ja kaverivanhemmuus olisi kuumia puheenaiheita ja median iloisesti hyväksymä ja kaikkialle faktana huutama rehellinen totuus... Ei suinkaan siksi. Vaan siksi, että nuoret vanhemmat nyt on ne kaiken pahan alku ja juuri, uusavuttomuuden huipentuma ja kasvattamaan kykenemätön sakki, jonka "oikeat aikuiset" saa lytätä aina ja kaikkialla mennen tullen. Että ähäkutti, mitäs läksit.

Kun nyt kerran valmiiksi näen punaista, niin muistellaanko kaikki ne kerrat, jolloin minut on huonoksi vanhemmaksi tai vähintäänkin vajaaälyiseksi ihan vain siksi, että satun olemaan keskivertoa nuorempi äiti (tarkalleen ottaen kymmenen vuotta nuorempi, esikoisen kohdalla).

Nelikuisen esikoisen kanssa neuvolassa jokaikinen kerta. Ihan joka ikinen. "Osaatko keittää perunoita?" Ei kettu, hei, oikeesti. Niitähän vissiin sai kaupan pakastealtaasta, eikö niitä voikaan syödä jäisinä?! Vuosikkaan esikoisen kanssa hammastarkastuksessa: "Sille ei sitten tarvi juottaa puolentoistalitran pulloa limpparia, pikkupullo riittää." Jooo-o. Ja yksivuotias tarvitsee limua mihin?!

Eikä kuulkaa ole neuvolan taso vuosien kuluessa miksikään mennyt. Luojalle kiitos upeasta kouluterveydenhoitajasta, joka meille on osunut, että edes jollain on järjen ääni päässä.

Omalla empiirisellä tutkimuksellani muuten väittäisin, että kaverivanhemmuus ja opettajan auktoriteetin täydellinen lyttääminen on tyypillistä vanhemmissa 40+, iltatähtien vanhemmissa. Kun ne isot sisarukset on viitseliäisyydellä kasvatettu, niin iltatähdelle ei sitten enää vitsitä opettaa. Ja autarmias, jos tuo ikäluokka onkin esikoisensa juuri saaneita. Hyvinhän ne lapset tynnyrissä kasvaa. Mutta mitäpä me "oikeista aikuisista", koska vain nuoret vanhemmat eivät osaa.

2 kommenttia :

  1. Olen törmännyt samaan. Elvin synnyttyä koin ensimmäistä kertaa, että minut otetaan vakavasti äitinä. Olin säälliset 28 vuotta, kun neiti syntyi. Ainoa tilanne, jossa ihmiset kohottelivat kulmiaan, oli se, kun joku kysyi, onko neiti ensimmäiseni.

    "Ei, hän on neljäs lapseni."

    Siinä vaiheessa alkoi se tietävä kulmakarvojen kohottelu. "Sä oot semmonen teiniäiti, vai?"

    Enkä muuten edes ollut. Kaksikymppinen. Synnärillä kerrottiin, että nuoret äidit eivät jaksa imettää. Kostoksi imetin jo siinäkin vaiheessa, kun Leevi oli todettu allergiseksi vähän kaikelle ja oma ruokavalioni oli hillittömän suppea ja paino pudonnut 46 kiloon. Tässä se nuoruuden uhma on näkynyt. Enää en viitsisi lotkauttaa korvaani moisille puheille.

    Opettajana en ole huomannut oikeastaan selvää kaavaa avuttomien vanhempien iässä, koulutuksessa tai perhemuodossa. Aina niitä tumpeloita löytyy, mutta pahin oli reilusti keski-ikäinen, joka soitti minulle (olin tuolloin 24-vuotias, juuri valmistunut ope) sunnuntai-iltana, että poika ei ehkä ehdi aamulla ajoissa kouluun, koska on edelleen tietokoneella ja hän ei usko saavansa poikaa siksi aamulla ajoissa ylös sängystä. -.-

    VastaaPoista
  2. hoh hoijaa..ihan hassuahan tuo nyt on...

    VastaaPoista