Kaikki ovat jo varmasti lukeneet uutiset rakenneuudistuksesta. Siksipä en viittaa yhteenkään uutiseen vaan näiden uutisten lähteeseen: Rakennepoliittinen ohjelma talouden kasvuedellysten vahvistamiseksi (Valtioneuvosto 29.8.13, pdf-tiedosto)
Olen kuluineina kuukausina seurannut useampaa tavantallaajan kahvipöytäkeskustelua julkisen talouden ongelmapisteistä. Kukapa meistä ei olisi kuullut pohdintaa vaikkapa kannustinloukuista, työttömien laiskuudesta, nuorisotakuusta, terveydenhoidon jonoista, lasten kotihoidosta, eläkeiän nostotamisesta ja mitä noita nyt on. Rakentavien kommenttien loppuessa on keskustelut aiheesta kuin aiheesta lopetettu: "Jos ei olisi lainattu Kreikalle..."
Julkisen talouden näkökulmasta tuottavuus on ihmisarvon ainut mittari. Lapsi ei tuota. Opiskelija ei tuota. Työtön ei tuota. Eläkeläinen ei tuota. Sairas ei tuota. Ei tuottoa, ei arvoa, ei kannattava sijoitus. Työntekijä tuottaa. Kasvatetaan tuottoa, vaaditaan suurempaa panosta pienemmillä sijoituksilla.
Kuntataloudet ovat ajautumassa jo nyt pisteeseen, jossa voimme joko hoitaa sairaat tai opettaa lapset. Jossain jätetään tekemättä toinen, toisaalla toinen. Vielä ei sentään ole tarvinnut leikata käsipyyhepapereita kahtia, mutta laastareita ei sitten budjeteissa olekaan varaa ostaa päiväkoteihin.
Tämän rakennepoliittisen ohjelman myötä kuntien pitäisi parantaa tuottavuuttaan miljardilla eurolla. Jokainen osaa toki sanoa, että toteutetaan se menoleikkauksin. Ennen kuin asukkaat tinkivät hallinnosta ja kunnat tekijöistään ehdotan, että toteutetaankin se tehokkuutta parantamalla. Enkä tarkoita tällä, että revitään työntekijästä viimeinenkin irti. Sanon, että tehdään kerralla kunnolla. Otetaan julkiseen sairaudenhoitoon mallia yksityiseltä sektorilta, selvitetään työvoimatoimistojen asiakkaat ja niiden kohdanto (oikea ihminen oikealle työnantajalle), käytetään koulujen opintojenohjaus opintojen ohjaamiseen nuoren suunnitelmia ja haaveita kuunnellen lässytyksen sijaan. Tehdään toimeentulotukipäätökset kerrasta oikein. Lopetetaan avun tuputtaminen niille, jotka pärjäävät ilman ja annetaan se niille, jotka sitä pyytävät. Lopetetaan työntekijän juoksuttaminen tiskiltä tiskille arkisin virka-aikaan.
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä sopisi julkisen sektorinkin vihdoin ymmärtää, että vaikka tuottavuus on talouden näkökulmasta ainut ihmisarvon mittari, toimii työntekijä ihan taloustieteiden oppien mukaan. Työntekijä myy aikaansa. Jos korvaus menetetystä ajasta ei vastaa ajan arvoa, ei ainakaan tämä työntekijä aikaansa myy. Myymättä jäänyt aika kuluu helposti lukuisissa vapaaehtoistyön tehtävissä, siellä missä julkinen sektori ei alhaisen tuottavuuden vuoksi toimi.
Tuottavuutta parempi ihmisarvon mittari olisi välittäminen. Joskus pienen mittakaavan suureen muutokseen ei tarvita kuin yksi, joka osoittaa välittävänsä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti