Ostin sitten pyörän. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Kylläpä näitä ensimmäisiä kertoja riittääkin.
Koko kesähän tästä pyörän hankinnasta on ollut juttua, aina se vain jäi. Nyt vain sattui tulemaan koulusta viesti, että torstaina on koulussa oltava pojan lisäksi kypärän ja pyörän. Jupinaa tästä ostoksesta luonnollisesti seurasi, toista kertaa ei minua kuulemma pyöräkaupoille päästetä. Onneksi, sanon sekä minä, että asiakaspalvelija...
Poikahan oppi ihan vastiäkän ajamaan ilman apupyöriä. Ja harjoitteluaikaakaan ei meille uudelle kulkupelille juuri jäänyt, mutta näppärästi tuo ajoi, ei jäänyt auton alle eikä kaatunut, muisti pysähtyä suojateiden edessä ja taluttaa yli. Totinen ilme ja tiukka keskittyminen, vauhdin hurma.
Kai se on pakko aamulla pyörällä kouluun päästää, vaikka hirvittää.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti