Kadonnut tunti

Arki on täällä lähtenyt sujumaan omalla normaalilla takkuisella tavallaan. Pikkupojat palasivat lomaltaan kotiin sunnuntaina ja puolitoistavuotias Rääpäleemme nosti itselleen lähes samoin tein korkean kuumeen. Hiphei, vauva-arkea suurperheessä kera Entero-viruksen. Leikin hetken rikasta ja hain Rääpäleen diagnoosin yksityiseltä, vaikkei meillä vakuutusta olekaan. Vastasyntynyt, kipeä puolitoistavuotias ja tk:n päivystys keskellä pahinta influenssakautta ei kuulostanut houkuttelevalta vaihtoehdolta.

---

Mitenkä meni Seiskan synnytysreissu? Keskiviikolle oli sovittu äitipoli-kontrolli, kun siirsivät mut pelkopotilaasta riskiraskaudeksi hematologin mielestä mielenkiintoisten veriarvojen vuoksi. Verenpaineet olivat kivasti koholla (kelläpä ei kohoaisi, erikoislääkärin mielestä mielenkiintoinen ei yleensä potilasnäkökulmasta tarkoita mitään positiivista) ja proteiinit kevyesti plussalla, joten päädyttiin jäämään käynnistykseen samoin tein.

Aloitettiin ballongilla, lekuri tuumasi, että voi kestää vuorokaudenkin. No, ei kestänyt, se tuli tunnissa ulos. Puhkaistiin kalvot ja jäätiin odottamaan. Odotellessa ehti kätilöopiskelija hyvin esitellä kaikki mahdolliset kivunlievitysmenetelmät, kysellä toiveet ja selvitellä mun sterilähetteen kohtaloa, sitä kun ei jostain käsittämättömästä syystä löytynytkään papereitteni joukosta. Lääkäri kävi tuumaamassa, että täytyy tehdä lomake uudelleen, kun on vain vuoden kerrallaan nuo lomakkeet voimassa.

Pari tuntia kalvojen puhkaisusta sydänäänet romahti hetkellisesti ja tarkkailuhuone ole äkkiä täynnä väkeä, asennon vaihdoksella saatiin kuitenkin äänet normaaleiksi. Päätettiin lopettaa omien supistusten odottelu ja siirryttiin saliin (missä mahtuu tarvittaessa isompikin porukka toimimaan) jatkamaan oksitosiinilla.

Liekö sydänäänten romahdus vai mikä pistänyt lääkäriin vauhtia, mutta opiskelijan viritellessä tippaa kiinni kiikutti lääkäri pikapikaa sterilomaketta mulle allekirjoitettavaksi...

Puoliltaöin todettiin, ettei tämä nyt halua lähteä käyntiin millään, yritetään nukkua vähän ja jatketaan aamulla. Lähetettiin mies kotiin nukkumaan. Mä sain saliin mukavamman sängyn, gramman parasetamolia ja kaurapussin, kivasti väsytti. Vaan en nukahtanut, kun supistukset alkoivat yltyä. Kömmin vessaan, takaisin sänkyyn ja totesin että jaahas. Näillä supistuksilla ei nukuta, vaan synnytetään.

Kätilö kävi kääntymässä ja tarjoutui hakemaan jotain vahvempaa särkylääkettä nukkumiseen. Annoin sen lähteä lääkkeiden hakuun ja soitin miehelle, että mikäli meinaa ehtiä varmasti ajoissa, on syytä tulla nyt. Mies ehdotti, että palataan asiaan puolen tunnin päästä, jos vielä näyttää siltä. Ok.

Vartin päästä tekstasin miehelle lyhyen ja ytimekkään "Tule". Kätilö luopui vahvemmista lääkkeistä ja ojensi ilokaasunaamarin kyselemättä. Seuraavasta tunnista mulla ei ole mitään varmaa käsitystä, on vain hämäriä mielikuvia.

Havahduin kymmenen minuuttia sen jälkeen kun Seiska on laskettu mun mahan päälle, että tässäkö tämä nyt on, onko se tosiaan jo tässä. Että olisi se varmasti syntynyt uhkaukseni mukaan bussipysäkille, jos me ei oltaisi oltu jo valmiiksi sairaalassa...

Pienessä ahdingossa oli Seiska ollut ja hädissään ilmeisesti vetänyt vähän lapsivettä keuhkoihinsa, pian vuodeosaston puolelle siirtymisen jälkeen Seiska vietiin vielä kahdeksitoista tunniksi tarkkailtavaksi lastenosastolle.

Eikä se vuodeosastolla makaaminenkaan niin kamalaa ollut kuin aiemmilla kerroilla. Ennen kuin vasta lauantai-aamuna, jolloin alkoi edellisenä iltana synnyttäneiden huonekaverien vierasralli. Onneksi päästiin pois.