lauantai 16. tammikuuta 2016

Loppuraskauden pohdinnat ja puhteet

Täällä ollaan tunteja vajaassa täysiaikaisuudessa menossa Seiskan odotuksessa. Verenpaineet heittelee matalista korkeisiin, hb keikkuu karvan yli sadassa raudoista riippumatta. Väsyttää. Yläselkä on hajonnut, eikä sille minkään mahda, ennen kuin vauva joskus syntyy ja alaselkä on sillä terveellä raskaustavalla kipeä. Päätä särkee ja nilkat näyttää siltä kuin olisin ne molemmat venäyttänyt ja joku vielä lisäksi vetäissyt kunnon iskun vasaralla jalan päälle. Supistelee. Hauskasti joko kymmenen minuutin välein ei niin kovin kipeästi tai sitten sillä tavalla, että tekee oikeasti kipeää, mutta väli on pitkä ja epäsäännöllinen... Normaalia loppuraskauden tuskaa siis.

---

Sairaalakassit on pakattu jo ennen loppiaista, jolloin käytiin varmuuden vuoksi näyttäytymässä päivystyksessä. Verenpaineet hipoi silloin pilviä ja turvotukset samoin. Sanon kassit siksi, että kolmelle pienimmälle on pakattu oma hoitokassinsa vaihtovaippoineen, vaatteineen, pulloineen ja rasvoineen, lääkkeineen kaikkineen. Isommille ei kasseja ole pakkailtu, vaan ratkotaan sitten niiden tavaroita tilanteen tullessa, ne kun muutenkin pärjäävät kotona helposti pari-kolme tuntia keskenänsä, kunhan eivät yötä yksinänsä ole.

Omaan kassiini kuuluu kirja (joka nyt ei ole kassissa tietenkään, vaan pöydällä keskeneräisenä), hiusharja ja hammaspesusysteemit, pari yösidettä, muistiinpanovälineet (eli perinteisellä tavalla paperia ja kyniä), puhelimen laturi ja tällä kertaa mukaan lähtee myös tabletti latureineen, mulla kun sitä älypuhelinta ei edelleenkään ole. Samaan kassiin heitetään sitten myös lompakkokassini, jota mies tuttavallisesti nimittää mopsiksi. Siellä on lompakon lisäksi neuvolakortti, avaimet ja puhelin.

Kotiinpaluuvaatteet niin itselle kuin vauvalle on sullottu kahteen muovipussiin (toinen toiselle ja toinen toiselle) ja muovipussit on sidottu turvakaukaloon kiinni.

Perinteeksi muodostunut Marianne-karkkipussi on ostettu, johonkin se pitäisi vielä laittaa mukaan otettavaksi.

---

Vauvalle on ostettu ihka uusi toppahaalari, kun en löytänyt meidän minikokoisia haalareita mistään. Äitiyspakkauksen haalarit ovat ihan jättimäisiä vastasyntyneelle. On ostettu fleece-haalari samasta syystä myös. Vaippoja on hankittu pussillinen valmiiksi, kestovaipat pesty, vaikka ne todennäköisesti jäävät käyttämättä, kun rumpu on rikki ja kuivaustila kovin, kovin rajallinen ja likapyykinmäärä vallan rajaton. Onneksi tulee kesä jo pian ja saa pyykit ulos.

Tuttipullo on ostettu vauvalle uusi ja oma, korviketta laatikollinen kaappiin. Imetän, imetän, kyllä ja kyllä, mutta odotan mahdollisuutta lääkitä tuo yläselkä kivuttomaksi tai edes vähemmän kipeäksi kuin synnyttäminen. Sitä ei tehdä käsikauppalääkkeillä, odottaessa tai imettäessä. Parasetamolia menee iloisesti kolme grammaa päivässä. Vaikutusaikojen ulkopuolella ulistaan.

Ja unirätti on vauvalle ostettu ihan ihka oma ja uusi. Pingu osui silmään vauvatarvike-hyllystä kaupassa ja lähti meidän mukaan.

---

Vaipanvaihtopiste on vielä laittamatta ja sänkyralli hoitamatta. Toisaalta, vaipan nyt voi vaihtaa missä vain eikä vauva kuitenkaan pinnasängyssä nuku ennen kuin isompana. Kainaloon se tulee, ettei tarvitse joka inahduksesta oikeasti herätä. Hyvin on toiminut ennenkin, toiminee jatkossakin.

---

Kävin ennen joulua pelkopolilla. Lääkäri otti "ajatuksia synnytyksestä" lomakkeeni ja arkistoi sen silppurin kautta paperinkeräykseen tyhjänä ja täyttämättömänä. Kerroin siinä, miksi siellä olen. Kirjasi koneelle ne ihan päivänselvät asiat. Ja sen tärkeimmän toiveen, että jollain olisi aikaa kertoa mulle jälkikäteen, mitä oikeasti tapahtui pelkän rasti-ruutuun paperin sijaan.

Harmillisesti mun pelkoni eivät niinkään koske synnytystä kuin lapsivuodeosastoa, ja sillehän nyt vain ei mahda minkään. On naurettavaa haaveilla perhehuoneen suomasta yksityisyydestä seitsemännen lapsen kohdalla...

---

Ehkä kerroinkin (tai sitten en, en muista), että kätilö soitti mulle joulukuun puolivälissä. Olisin vihdoin päässyt lääkärille sterilisaatio-asioissa. Mä en oikeasti tiennyt, olisinko itkenyt vai nauranut. Vähän oli fiilis, jossa  ensin pikkuisen pyöritellään veistä haavassa, tempaistaan se sitten irti ja hierotaan suolaa kaupanpäällisiksi.

Positiivisena asiana kuitenkin, olen jo ihan jonon kärjessä ja saan pitää paikkani. Asia lähtee edistymään. Epäreilulle kuitenkin tuntuu, että pelkästä lähetteestä piti tapella vuosi, kun sen kirjoittaminen ei julkisella kuulu kenellekään (eivätkä voineet käskeä hakemaan sitä yksityiseltäkään) ja jonossa on kulunut saman verran. Vaikka on tämä sterijono nopeampi kuin jono kunnalliseen oikomishoitoon, siinä vierähti Kirpun kanssa kaksi vuotta. Palataan näihin tarinoihin vielä.

---

Suunnittelen kostoa maailmalle, jos mut taas lykätään neljän hengen huoneeseen Esikoisäitien seuraksi. Viimeksi niillä isät suunnilleen asui huoneessa ja vieraita lappasi niin, että tunnelma oli kuin aamun ruuhkassa Pasilan aseman bussipysäkillä. Sillä erotuksella, että bussipysäkillä saa pitää housut jalassa eikä kukaan kuuluta verivuotojasi kovaan ääneen.

Meinasin, että jos ensimmäinen päivä näyttää siltä, että kaikilla on kamalasti vieraita, eikä mitään rauhaa omassa sängyssä edes saa, otan kaikki kersat mukaan osastolle. Kas kun isien lisäksi myös sisarukset saavat olla osastolla aamusta iltaan. Sitä saavat, mitä tilaavat. Myönnän saavani suunnitelmasta sadistista mielihyvää. Lakkauttaisivat koko vierailuajan suosiolla.

Eli en tälläkään kertaa tahdo osastolle yleisöryntäystä, vaikka se sairaalan sääntöjen puitteissa on luvallista ja mahdollista. Se, joka osaa keittää kahvinsa itse, tiskata muidenkin sotkut, ehkä ripustaa pyykin kuivumaan, kenties laittaa ruokaa ja ainakin pärjää uhmaikäiselle ja joka paikkaan kiipeävälle taaperolle voi tulla meille kotiin koska vaan. Koska vaan ei pidä sisällään nenänmallin esittelyä saati sivistynyttä seurustelua. Joka tahtoo vain nähdä nenänmallin ja sylitellä vauvaa sivistyneesti, joutaa odottamaan sen pari viikkoa kutsua kakkukahveille. Sopivasti sattuu nimittäin taas isompien lasten synttäreitä taas tuohon lasketunajan nurkille.

---

Tiistaina olisi vielä aika asennon ja koon arvailuun, ja ehkä, ehkä voitaisiin sopia käynnistyksestä. Odotettavissa on iso kaveri ja tuo selkä todellakin on hajoamispisteessä muista oireista puhumattakaan. Nähtäväksi jää.

6 kommenttia :

  1. Voi että teillä eletään jännittäviä aikoja <3 :) Kaikkea hyvää synnytykseen ja osastolla vietettyyn aikaan ynnämuuhun <3 Tsemppiä!! :)

    VastaaPoista
  2. Voima-halakusia sinne loppumetreille <3 Niin tuttuja tuntemuksia kaikki.Kieltämättä tuo kuulostaa vähän oudolta,ett moni-synnyttäjä sijoitetaan samaan huoneeseen ensi-synnyttäjän kanssa :( Siinä vaiheessa ei tuollaista rallia enää kaipaisi,kun haluaisi kerätä voimia vauva-arkeen kotona. Ootko esittäny toivetta asiasta? Kannattais ainakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon vaan toivonut pääseväni kotiin niin nopeasti kuin suinkin. Osastolla sijoitukseen ei pahemmin voi vaikuttaa, kun on täyttä. Laittavat sinne, missä sattuu olemaan tilaa...

      Kaikkinensa vois todeta neljän hengen huoneiden olevan epäinhimillisiä. Yhdessä huonekaverissa on ihan riittämiin. Neljän hengen huoneet varmasti toimi aikaan, jolloin vauvat vietti vauvalassa yönsä.

      Poista
  3. Alkaa jo jännittään! <3 Voimia ja iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 vähän alkaa itelläkin olla jokojoko fiilikset. Toiset on kuitenkin menneet ihan laskettuun aikaan ja jopa kahta viikkoa yli, eli "huonolla" tuurilla kärvistellään vielä viiden viikon päästä...

      Poista