maanantai 18. tammikuuta 2016

Tasa-arvoinen avioliitto

Hesarin jutusta nousseesta kohusta tässäkin on kyse. Naisen ja miehen tasa-arvosta parisuhteessa ja perheessä.

Mulla on mielessä kaksi ihan erilaista omalle kohdalle sattunutta tasa-arvokokemusta. Ja paljon kantapään kautta opittua takataskussa.

Ensimmäinen meni vähän noin. Jatkuvaa vääntöä, vuoristorataa, eikä mikään sujunut. Kumpikin teki mielestään kaiken ja toinen ei mitään, ja sekin minkä toinen teki, sen teki väärin.

Aikansa sitä yrittää muuttaa toista ja toisen toimintatapoja, mutta ennemmin tai myöhemmin on vain fiksua tunnustaa tosiasiat. Muuttaa voi jokainen vain itseään ja omaa suhtautumistaan. Toisen muuttuessa jää toiselle kaksi vaihtoehtoa. Vastata muutokseen muuttumalla itse (ja pelastaa sillä suhde) tai jättää muuttumatta. Tässä tapauksessa seurauksena oli ero.


Sanotaan, että naiset nalkuttavat, naiset alistavat puolisonsa tahdottomiksi sätkynukeiksi, vievät puolisoidensa päätösvallan ja omivat koko kodin ja lapset. Se ei ole niin yksioikoista. Naiset ehkä tekevät niin, mutta jokaisella käytöksellä on käytöksen mahdollistaja. Miehet antavat naisten kaapata kaiken vallan kotona. Mikäs sen kätevämpi tapa varmistaa naisen jääminen suhteeseen kuin hankkia muutama mukula ja luoda sitten illuusio, jossa mies ei arjessa pärjää. Nainen ei lähde ja ota riskiä lasten heitteillejäämisestä vaan jää kehnoonkin suhteeseen lasten vuoksi.

Naisten kaapatessa vallan kotona, sitoo mies naisen kotiin. Heippa omat harrastukset, ystävät, illanvietot, shoppailureissut. "Kai sä otat lapset mukaan? Et kyllä jätä mua niiden kanssa!"

Sen sijaan, että jumitutaan tappeluun tasa-arvoisesta työnjaosta ja siitä kuka meillä aina tiskaa, laittaa ruuan, pesee pyykit, vaihtaa lamput, kusettaa koiran tai vie lapset lääkäriin, sitä voi vain oven raosta huikata toiselle, että heippa, mä meen nyt. Jos se toinen ei ole luotettava lasten kanssa, voi lapset ottaa mukaan tai niille voi järjestää hoitajan.

Olisinpa ymmärtänyt sen silloin kauan sitten. Sen mitä psykologini mulle pahimpaan aikaan sanoi. Että ihan oikeasti, on olemassa vaihtoehto. Vaihtoehto on uskaltaa elää ihan itse. Kokeilin, ja tykästyin.

Tasa-arvoista suhdetta ei määritellä kotitöiden kristillisellä tasajaolla. Töitä ei voi laskea yhteen ja jakaa keskeltä kahtia. (Mielestäni 50-50 menojakokaan ei ole tasa-arvoinen)

Tasa-arvoinen toimiva parisuhde ei ole vanhempi-lapsi-suhde. Kahden aikuisen välillä täytyy olla luottamus siihen, että tässä suossa ollaan molemmat, eikä kumpikaan pääse parempaan ilman toisen apua ja tukea.

Meillä on melkein neljä vuotta takana uusperhe-elämää. Alku oli vaikeaa, mutta tässä ollaan edelleen ja eteenpäin on päästy, yhdessä, molemmat. Paras päätös, minkä koskaan olen tehnyt, oli muuttua itse. Lakkasin olemasta kynnysmatto.

Nykyään saan yllättyä iloisesti harva se päivä. Pelkkien näkyvien kotitöiden lisäksi näkymätön työ on alkanut jakautua. Lasten hammastahnan loppumisen huomaa nyt myös mies.

9 kommenttia :

  1. No juuri näin! Ja paras liittohan on 100 - 100. Kumpikin antaa ksikkensa no matter what. Välillä jompikumpi prakaa mutta se ei ole mittari sille että toinen jättäis kans osallistumatta. Silloinkin toinen antaa kaikkensa. Ja jonain päivänä voi roolit vaihtua ja kukaan ei sitä nosta esiin (ja hyvä niin). Mä niin tykkäsin kuvituksesta (kin)!!!! Tätä lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite piirsin :D

      Noinhan se on, että joskus toisen pitää puntata toista ja toisinaan toisin päin, että molemmat pääsee eteenpäin yhdessä. Mikä liitto se sellainen on, missä kaikki jaetaan viivottimella tasan kahtia. Ja silti se ei oikeuta tahallaan lusmuamista ja toisen vastuulle asioiden jättämistä, vaan yhdessä on tehtävä ja sovittava. Vaatii melkoista aikuistumista monelta (niin naiselta kuin mieheltäkin) tämä.

      Poista
  2. Ihanaa että olet saanut elämän balanssiin <3 Mä oon niin onnellinen että meilläkin on tasa-arvoinen suhde, vaikka olenkin tällä hetkellä lasten kanssa kotona. Mua niin nyppii se ajattelu että itseään kunnioittava nainen ei voisi olla vapaaehtoisesti kotona koska sehän tarkoittaa miehen rahoila elämistä ja koti-orjana olemista.. Parasta on että olen saanut itse valita jäädä kotiin, mua ei ole painostettu suuntaan tai toiseen, joskus kuulee näitäkin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiin jääminen lasten kanssa on loistava tilaisuus kummalle tahansa vanhemmalle :) Mä en varsinaisesti ole koskaan ollut ns. kotiäiti-tyyppiä, seinät kaatuu niskaan nopeasti, mutta kyllä tässä kotona olossa oma viehätyksensäkin on.

      Kumpikin muksujen iseistä on myös testannut kotivanhemman roolia mun opiskellessa/käydessä töissä. Ja luonnollisesti on kaksi ihan erilaista tarinaa kerrottavaksi noista tapauksista. Jälkimmäinen kuitenkin avasi silmänsä kotonaoloaikanaan kaikelle sille, mitä kotona tapahtuu, ja miehen kotona olo hitsasi sekalaisen sakkimme perheeksi.

      Ei lasten- ja kodinhoitoon ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Kunhan vaan jokainen pari löytää sen itselleen sopivan tavan ilman pahaa mieltä ja painostusta.

      Poista
  3. Juuri näin,perhe on yhteinen yritys ja sen eteen on tehtävä yhdessä töitä,tasapuolisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Vapaamatkustajia ei perheeseen mahdu, vaan yhteistyötä ja yhdessä tekemistä.

      Poista
  4. Tärkein pointti on tuo: "tasa-arvoinen suhde ei ole vanhempi-lapsi -suhde"!
    Pitää osata luottaa siihen että kumpikin osapuoli hoitaa hommansa ja pitää antaa tilaa sen hoitamiseen omalla tavallaan.
    Mielestäni juuri tähän liittyy se, että pitää osata lakata holhoamasta toista osapuolta.

    VastaaPoista