Piparin tuoksua

Eilen oli niitä täysitohinapäällä-päiviä. Lahjaostokset on hanskassa nyt pientä viimeistelyä vailla. Kaupassa jonotti lisäkseni melkoisen moni muu...

Kaikki kotona olleet halukkaat lapset raahasin kirkkoon perheversioon kauneimmista joululauluista (lähtijöinä siis pikkupojat ja esikoinen). Pojat jaksoi yllättävän hyvin pienten rusina-askien turvin istua penkissä. Esikoinen totesi jättävänsä seuraavan kerran väliin, jos pikkupojat lähtevät mukaan.

Ja illalla vielä leivottiin joulupiparit. Tunnelmallisia kuvia olisi varmasti saanut, mutta tällä äidillä hirtti jälleen kerran kiinni, eikä mies uskaltanut tulla kuvaamaan, kun meteli oli sitä luokkaa. Täystuhoni sentään oli tänään hoidossa hehkuttanut pipareiden leipomista, että ilmeisesti se on äidin huudosta viis, kivaa kumminkin. Hyvä niin. Piparitkin lupasin, että saavat syödä kaikki pois jo vaikka ennen joulua, kun ei täällä jouluna kukaan ole niitä syömässä... Itse kun en niistä välitä, ja nelikko on isällään.

Viimeinen on kipeä, nenä tukkeessa, kurkku punainen ja yskii niin kuin viimeistä päivää. Vielä? Taas? Rehellisesti sanottuna, en todellakaan tiedä. Odotettu lastenpolin aika piti kumminkin siirtää johonkin aikaan tulevaan, kun kipeälle ei voi allergiatestejä ja astmakokeita tehdä.

Joulusiivousta tehdään siis kiukkuinen Viimeinen lahkeessa roikkuen.