tiistai 28. kesäkuuta 2016

Juhannus ja ison porukan haasteellisuus

Kuinka monennen lapsen kohdalla elämä muuttui hankalaksi, kysyi lukija kommenteissa vastikään. Koska piti luopua koko porukan reissuista tai jokakesäisestä visiitistä huvipuistoon?

Pitkäänhän meillä oli seitsemänpaikkainen Murheenkryynini, joten kulkemisten puolesta elämä hankaloitui kuudennen lapsen kohdalla (tai oikeastaan viidennen, koska koira vie yhden paikan). Koko porukalla on kuitenkin menty sinne minne on tahdottu mennä auton pieneksi käymisen (ja sittemmin luopumisen) jälkeenkin. Ratkaisuna on mm. vuokrattu minibussi, järjestetty kimppakyytejä, liikutettu osaa porukasta julkisilla jne.

Tuota kuuluisaa jokakesäistä huvipuistoreissua meillä ei ole koskaan ollutkaan, se kun ei koskaan ole tuntunut pakolliselta tai tärkeältä.

Lapset kulkevat pääasiassa kierrätysvaatteissa, uutena ostetaan, mitä tarvitaan. Aika vähän tarvitaan. Meillä ei ole viimeisimpiä pelilaitteita, ei i-vempaimia, ei älypuhelinta joka käteen. Uusia leluja saa jouluna ja synttärinä. Eikä olla koskaan tehty ulkomaanmatkaa, ei olla käyty lasten kanssa edes risteilyllä. Köyhääkö? Ei musta.

Koko porukalla käytiin viimeksi juhannuksena uimassa (kävellen). Appiukon 60v-synttäreillä (vuokra-autolla). Piknikillä vappuna (kävellen). Monesta tekemisestä isot jo jättäytyy pois, kun ei välttämättä jaksa enää ihan jokainen juttu kiinnostaa. Ja monesta jutusta jätetään pienemmät pois, kun on isommille sopivaa. Joskus tekemään lähtee sekoitus isoa ja pientä, ketä nyt sattuu kotona olemaan tekemistä vailla. Seuraa löytyy aina.

Hankalaksi elämä ei ole käynyt minkään lapsiluvun jälkeen. Tavallaan tykkään, että tämä seitsemän on jopa paljon helpompi, kuin mitä oli kaksi tai vaikka neljä. Ehkä se johtuu siitä, että kaikki eivät ole pieniä. Jokaiselle syliä kaipaavalle löytyy syli, ruoka tulee kymmenenkin litran kattilassa ja pesukone pyörii silloin kun sitä joutaa hoitamaan. Siinä missä neljänkin kanssa olin vain äiti, olen näiden lapsien mukana kasvanut ihmisenä olemaan muutakin. Nykyään kun odotan lapsia reissusta kotiin, en odota elämääni takaisin. Odotan vain lapsia.

Joskus tästä blogista saa ehkä turhankin ruusuisen kuvan suurperhe-elämästä, toisinaan täällä on pelkkää valitusta rankkuudesta. Mun näkemykseltä meidän perhe on vähän kuin Islannin futis-joukkue. Ei olla loistavia yksilöitä, mutta pelataan yhdessä ja katsotaan mihin se johtaa. Suuressa perheessä on pakko osata luopua "turhasta" kontrolloinnista ja luottaa siihen, että jokainen tekee osansa. Jos löysääminen on vaikeaa, voi olla, että iso perhe ei ole just sun juttu. Tai sitten voi olla, että käy kuin mulle ja löysäämisen oppii.

Meidän juhannukseen mahtui ihan tähtihetkiä useampia. Ensin torstain Lintsi-reissu (missä Esikoinen muuten oli samaan aikaan kaverinsa kanssa, menivät ja tulivat omassa tahdissaan julkisilla, nähtiin siellä ihan vain ohimennen). Viimeinen ja Rääpäle viettivät silloin aikaa Miehen vanhemmilla, ja kotiutuivat vasta lauantaina, joten huvipuistoreissulta kotiin jäi vain Mies ja Seiska... Perjantaina tehtiin Lyylin kanssa pitkä lenkki järven rantaan Seiskaa rattaissa työntäen (Esikoinen oli omissa riennoissaan, muut lapset jäi kotiin).


Lenkin jälkeen katsoin Toisen, Kirpun ja Täystuhon kanssa leffaa ("Hyiyökäidinvalinta" eli Prinsessapäiväkirjat 2), juotiin limpparia ja syötiin karkkeja.

Lauantaina käytiin koko porukka uimassa, Rääpäle muuttui kalaksi, Seiska söi hiekkaa rannalla.

Sunnuntaina tehtiin pienten kanssa kauppamatkalla leikkipuistovisiitti.

Ihan sellaista tavallista elämää ja pieniä hupeja siis. Mutta ihan parasta.

7 kommenttia :

  1. Meillä on oikeastaan jääneet vuosien saatossa huvipuistot pois siitä syystä, että kiinnostaa muut jutut enemmän... Jos jonnekin (kotimaan) matkalle kovin paljon haluaa, täytyy säästää (ja säästää)... mutta ei se haittaa. Ja aivan mahtavaa tuon Islannin futis-joukkueen peli!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee, että reissuun täytyy aina säästää :) Mutta isollakin porukalla pystyy tekemään niitä kullekin tärkeitä asioita.

      Poista
  2. Yksi kahdeksantoistalapsisen perheen esikoinen sanoi mulle Juhannuksena, ettei ole koskaan käynyt huvipuistoissa eikä ehkä siksi sinne ole koskaan osannut kaivatakaan. Minä kerroin hänelle, että vaikka huvipuistot on kivoja, en ajattele hänen jääneen mistään paitsi. Hauskaa voi olla muuallakin kuin huvipuistossa eikä huvipuistoreissujen puutteen tarvi tarkoittaa tylsää tai ikävää elämää.

    Täytyy omastakin puolesta kiitellä tästä postauksesta. Mielenkiintoinen oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin nää huvipuisto-vinkumiset on alkaneet oikeastaan vasta hiljattain. Joka vuotista reissua en mun lompakosta kuitenkaan lupaa, niitä kivoja ja tekemisen arvoisia juttuja kun on niin paljon muitakin.

      Ikävä elämä olis varmaan sellainen, jossa tekemättä jäis niitä omasta mielestään tärkeitä asioita. Mieluummin siksi tehdäänkin niitä, kuin ympäristön määrittelemiä "kuuluu"-asioita.

      Myönnän kyllä, että lähitulevaisuuden (vuosi-kaksi) haaveissa olisi Tukholman risteily kolmen isoimman kanssa. Odottelen vaan pienten kasvamista vähän isommiksi, ettei jää kotiin katastrofia.

      Poista
  3. Mä olen keskimmäinen seitsenhenkisestä sisarusparvesta. Muistan, että lapsuus oli ainaista selviytymistä ja laskemista, kuka pääsee ja miten minnekin. Ja koska minä olin aina se, joka antoi kaikille periksi, en päässyt oikeastaan minnekään. Koskaan en päässyt käymään huvipuistossa ja se harmittaa vieläkin. Se, etten vaan osannut lapsena tarpeeksi vaatia. Vastuuta opin kantamaan ja huolehtimaan muista. Syyllisyyttä olen kantanut myös, häpeääkin. Nyt vanhempieni kuoltua uskallan sen tunnustaa. Sillä he halusivat kasvattaa niin, että tästä kuuluu olla kiitollinen ja terveesti ylpeä. Että ympärillä on porukkaa ja osaa olla vaatimaton ja nöyrä. Ikuinen kai on kaipaus, että joku ehtisi välittää minustakin. Toivottavasti te ehditte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjasti mennyt teillä asiat :( Meillä kyllä jokainen pääsee reissuun tai johonkin kivaan paikkaan vuorollaan (Täystuho, joka on keskimmäinen, kävi mm. lintsillä viime kesänä ekan kerran, kun sattui tilaisuus kohdalle) ja jokaiselle järjestetään lisäksi sitä kahdenkeskistä aikaa (jota kyllä vauva saattaa olla "pilaamassa").

      Toisaalta tuota keskimmäisen "syndroomaa", kateutta ja katkeruutta on havaittavissa paljon pienemmissäkin perheissä. Tiedän useammankin kolme-lapsisen perheen keskimmäisen halunneen mm. mitata jätskipalan viivottimella, että saa varmasti yhtä paljon kuin toisetkin (mieluummin vähän enemmän). Meillä ei tarvitse, sillä jos on jätskiä, sitä on niin paljon, että jokainen saa varmasti tarpeeksi.

      Poista
    2. Osuit naulan kantaan. Just tuo tulee mieleeni aina, kun näen jätskipaketin. Se olikin aikaa, kun sitä sai harvemmin. Limsapullo saatiin juhannuksena. Ja varmaan menneeseen aikaan kuuluu tosiaan tuo, että lapsia huomioidaan eriarvoisesti. Mutta toisaalta, kyllä muuten maistui jäätelö herkulliselle ihmeelle.

      Poista