Joulumielensäpahoittajat

Joka vuosi käy somea ja yleensäkin Internetin ihmemaata seuratessa hyvinkin selväksi, että on ihan sama, mitä joulusi kanssa teet. Teet sen kuitenkin väärin.

Ammattimaisimmat joulumielensäpahoittajat hyökkäävät kimppuun jo Juhannuksena, alkaa vääntö Oikeasta Joulunviettopaikasta. Amatöörit taistelevat tästä vasta lokakuussa, joskus jopa myöhemmin.

Oikea Joulunviettopaikka pikkulapsiperheelle on ehdottomasti joulumielensäpahoittamisen paikka. Jouluna kerta kaikkiaan kuuluu ja vähintäänkin täytyy jokaisen aikuisen taantua taas lapseksi ja palata vanhempiensa helmoihin. Koko Jouluksi. Mielellään jo hyvissä ajoin ennen, tietysti, ja viipyä vielä välipäiviäkin. Mikä Joulu se sellainen on, jolloin koko perhe ei ole yhdessä, kysyy joulumielensäpahoittaja.

Pikkulapsiperhe on helposti Joulumielensäpahoittajien ristitulessa. Koko Suvun Jouluja järjestetään samaan aikaan ainakin kaksi. Eri puolilla Suomea, luonnollisesti, ja molemmissa täytyy viettää Koko Joulu. Yritetään erilaisia kompromisseja, aatto siellä ja joulupäivä täällä, puolessa välissä aattoa vaihto ja niin edelleen. Samalla lapset oppivat upean perinteen siirrettäväksi aikanaan omille lapsilleen. Harmillisesti tuo perinne ei kuitenkaan ole Koko Suvun Joulu, vaan "koska me ollaan perillä"-ralli, eli koko Joulu autossa.

Joku rohkea yrittää toisinaan jopa kotiin jäämistä ja tarjoutuu jopa järjestämään Koko Suvun Joulun. Mutta sekään ei Joulumielensäpahoittajille käy, koska kuusi seisoo väärässä paikassa, kinkku on paistettu väärässä uunissa ja ne Oikean Joulun tekevät koristeetkin puuttuvat.

Omalle kohdalleni on osunut todellinen joulumielensäpahoittaja joulunviettopaikan osalta kerran, Esikoisen vauvavuonna. Silloin olimme hyvissä ajoin sopineet vanhempieni kanssa menevämme sinne jouluksi. Oma mummoni pysäytti minut ruokakaupassa ja kyseli joulusuunnitelmia. Kerroin, mitkä suunnitelmamme olivat ja sain vastaan niskavillat pystyyn nostaneen ryöpytyksen: "Estätkö sinä minua viettämästä Joulun poikani kanssa?!" Hmm. Kummallisesti meitä siis ei kutsuttu mukaan Oikeaan Jouluun, ja vielä kummallisemmin emme olleet oman vauvavuoteni jälkeen viettäneet jouluja tuossa mummolassa. Ammattimaista joulumielensäpahoittamista, etten sanoisi.

joku söi mun rusinat ja jätti vaan askin, tuumaa Lyyli

Kun Oikea Joulunviettopaikka on päätetty, alkaa taistelu muista joulun perinteistä. Vääntöä käydään riisipuurosta, saunavuoroista, joulupukista, kuusesta, ruokailutavoista, alkoholin käytöstä ja monesta muusta "pikkuasiasta". Joulumielensäpahoittajalle asioiden täytyy mennä juuri niin kuin ne ovat aina menneet. Aina on tehty näin ja tehdään vastakin.

Todellinen joulumielensäpahoittaja muistaa pahoittaa mielensä lahjoista. Niitä on liikaa tai liian vähän, ne on joko liian krääsää tai liian hyödyllisiä, eikä koskaan mikään kelpaa. Sekään ei kelpaa, että lopetetaan aikuisten lahjominen. Sehän nyt on kerrassaan väärin, että lapset saavat lahjoja, jos aikuiset eivät saa. Se on väärin silloinkin, kun tarjotaan vaihtoehdoksi, että jokainen ostaa itse omien lastensa lahjat.

Tällä halilla ehkä selvitään taas hetki.

Kolmas todellinen vääntö joulumielensäpahoittajan kanssa käydään joulun ruokailusta. Ensin sen kellon ajasta ja suhteesta joulupukkiin, syödäänkö ensin ja mietitään lahjoja sitten vaiko juuri päin vastoin. Sitten rituaalista, jolla syöminen tapahtuu. On kerta kaikkiaan oltava ne tietyt kipot ja kupit, kun aina on ollut. On oltava juhlavaatteissa tai vaihtoehtoisesti verkkareissa, toisille telkkarin on ehdottomasti oltava päällä ja toisille pois. Toiset käyttävät ruokailuun aikaa pitkälti toista tuntia evankeliumeineen kaikkineen, toiset vetävät ruuan napaansa alle vartissa, koska nälkä. Joulumielensäpahoittajalle oleellista on vain se, että menee niin kuin on aina mennyt. Ja hei, jos nyt muusta ei tullut paha mieli, niin siitä, että tarjolla oli vain kaupasta ostettuja laatikoita ja nekin ihan tuunamattomina foliovuoissaan. Taikka sitten siitä, että niitä laatikoita on sormet verillä väännetty monta päivää. Puhumattakaan siitä, mikä katastrofi on, jos ne puuttuvat kokonaan.

Tunnustan olevani itse joulumielensäpahoittaja. Mulle joulun paras osuus on aattoilta, kun lapset nukkuu ja saan istua omalle sohvalle itse tekemieni voileipien kanssa katsomaan telkkaria/ kuuntelemaan joululauluja/ lukemaan kirjaa. Kun kynttilät palaa, kaikki työt on tehty ja sitä saa vain olla. Ei edes keskustelua, vain pelkkää olemista.

Ja koska minussa on joulumielensäpahoittajan vikaa, vietän joulut kotona. On se oma sohva, oma tupa ja ennen kaikkea oma lupa.