tiistai 6. lokakuuta 2015

Äitiysavustus rahana vai pakkauksena?

Neuvolasta lyötiin mulle tänään kouraan raskaustodistuslaput. Sitä pääsisi sitten vissiin asioimaan ihan kelan kanssa, taas vaihteeksi. Viikkoja läjässä 22+

Kai meille tälläkin kertaa tulee äitiyspakkaus, tai kai sitä pitää vielä hetki pohtia. Vauvatavarat tietysti kaikki on vielä hyvässä tallessa ja kunnossa, jottei tavaran puolesta pakkausta tarvitsisi (mutku kaikilta muilta on sellainen otettu). Se raha vain, 140 €, mitä sillä tekisi? Kun ne tavarat tosiaan on, on vaunut ja on rattaat, sänky, sitteri, jumppalelu ja vaatetta vaikka viiden lapsen tarpeisiin... Ja onhan se äitiyspakkaus kuitenkin kuin joululahjan saisi (ja nythän se vielä ajankohdallisestikin siihen osuu!)

Tuplarattaat olisi tietysti kivat. sellaiset peräkkäin tai päällekkäin istuttavat, koska tässä kaupungissa ei pääse sisään sen enempää puheterapiaan kuin neuvolaankaan tuplaleveiden rattaiden kanssa. Puhumattakaan nyt siitä, että leveät rattaat eivät mahdu ovesta sisään, ja vaunuvarasto leveine ovineen puuttuu. Saisihan sillä sadallaneljälläkympillä maksettua osan ihan uusista menopeleistä... Tosin tarvitaanko uutta? Parhaat päivänsä nähneitä riittää markkinoilla muutamalla kympillä.

Tai voisihan sen rahan käyttää vaikka astioiden uusimiseen, aina on tarvetta syville lautasille ja murokipoille, juomalaseille... ja onhan nuo lusikat ja veitsetkin jo aikalailla päivänsä nähneet. Että olisi koko porukalle lautaset. Ikeastahan noita saisi pari euroa per lautanen, kuudellakympillä olisi jo nekin pistetty perhekokoa vastaamaan. Saisipa samasta rahasta vielä ne kymmenen litran kattilat, kun viiden litran kattilakin on jo kovin pieni.

Tai ehkä ihan säilyttämiseen voisi laittaa rahan, lääkekaappia ja kylpyhuoneen purnukoille omat paikat kaikille? Ehkä yhden lastenhuoneen lipaston vaihtaminen hyllykaappeihin?

Jotenkin luulen, että pakkaus silti. Eihän se ole reilua, jos kuusi saa ja yksi jätetään ilman.

Mitenkäs te, äitiysavustus rahana vai pakkauksena?

12 kommenttia :

  1. Pakkauksina olen ottanut ihan nostalgiasyistäkin <3 Tuli mieleeni että onko sulla joku kantoväline jo? Meidän viimeinen nautti rintarepusta ja niin nautin minäkin. Kätevin vehje ikinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tottahan kantovälinekin löytyy :) On pitkä kudottu liina, aivan loistava niin pienen kuin isommankin kantamiseen, etenkin, jos samalla tarvitsee vaikka kantaa reppua/rinkkaa selässä ja kantorinkka sitten lyhyitä metsäkeikkoja varten, kun ei tavaraa tarvi paljoa, mutta varpaat olis kiva nähdä.

      Ainut oikeasti puuttuva taitaa olla hoitoalusta, Rääpäleelle en jaksanut/viitsinyt sellaista enää hankkia. Pyyhkeet pesukoneen päällä toimii loistavasti :)

      Poista
    2. No loistavaa! :D Nyt innolla ootan minkälainen se uusi pakkaus sitten on?! Esittelyä *vaatii hän* <3

      Poista
  2. Kaikille kolmelle ollaan otettu pakkaus. Niihin laatikoihin oon sitten kerännyt jokaiselta kolmelta jotain vaatteita, mitä haluan säästää. Esim. kotiutumisvaatteet, 6kk ja 1v valokuvissa päällä olleet vaatteet jne.

    VastaaPoista
  3. Esikoiselle ja kolmannelle ollaan otettu pakkaus. Keskimmäisen kanssa rahana. Nyt kyllä kolmannen aikaan täytyy myöntää, että ainoat vaatteet, joita on käytetty paljon, on pitkälti haalarit. Jos vielä yksi lapsi tulisi niin ottaisin ehdottomasti rahana ja ompelisin oman pakkauksen :)

    VastaaPoista
  4. Mä oon vain 2 pakkausta ottanu 10.stä ja rahalla on sit ostettu vaunuja,sitteriä,turva-kaukaloo tai vaikkapa vaatteita niitä tarvitseville...Raha-summahan ei tosiaan mikään iso ole verrattuna pakkauksen rahalliseen arvoon,mutt vauva on aina saanu niin paljon vaatteita muutenkin,ettei niitä ees ehi kaikkia käyttää.(1 lapsista esim. sai 12 saman-kokoista bodya,jotka jäi käyttämättä ihan siksi,ett olivat jo saadessa liian pieniä. vauva ku oli normaalia isompi :P )

    VastaaPoista
  5. Kummallekaan lapselle en oo ottanut pakkausta. Mun mielestä se raha on vanhemmille eli sen voi käyttää mihin tahansa. Mä taisin ostaa Minin rahalla isommalle jonkun tarpeellisen vaatteen tms, en enää edes muista :)

    VastaaPoista
  6. 3/5 otettu. (Anteeks, mut mun on ihan pakko udella, tiiättekö kumpi on tulossa, eikä tarvii paljastaa, mutku mutku mä täällä oon pääni puhki miettiny :) Ja ei tarvii vastata, jos et halua...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojalle tuo näytti tämäkin. Ei siis luvassa mekkoshoppailuja mulle enää, ettei vissiin auta kuin koettaa löytää poikien vaatteista jotain vähän vähemmän hirviömäistä ja opetella Marvelin hahmot...

      Poista
    2. Ihanaa <3 <3 I know the feeling... Pojat on hmm... aitoja ja ainutlaatuisia (!), mä lupaan tsempata sua!!

      Poista
  7. Kuulumisia kurkkimassa ja hui kauhia (ja siis hyvä) kun ootte jo pitkällä raskaudessa! :)

    Mie oon ottanut pakkauksen ainoastaan esikoiselle (pikemminkin esikoisen raskaudessa, kaikki nuo on niitä vaatteita käyttäneet), muut ilman. Mitäs teille kuuluu? (En oo siis kunnolla varmaan pariin kuukauteen lukenut kenenkään blogia.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryvetään täällä syysflunssassa (alkoi musta ja on nyt kahlannut läpi miehen ja kaksi muksuista, luonnollisesti tietysti sen infektioastmaisen, jonka kohdalla jo kävi mielessä, ettei tästä selvitä... selvittiin kuitenkin, kun ihmelääke ventoline päätti kerrankin toimia) ja vesirokon eristys päättyi justiinsa Rääpäleeltä, tuolle Viimeiselle sitä vielä odotetaan...

      Poista