maanantai 14. heinäkuuta 2014

Voihan vieroitus

Esikoisella oli aikanaan niin tutti kuin pullokin. Aika on ehkä kullannut muistot ihan perin juurin, sillä muistaakseni tutista vieroitus kävi kivuttomasti, eikä pullosta luopuminenkaan tehnyt tiukkaa. Tai ehkä nuo vieroitukset tosiaan olivat perin juurin hankalia, kun kolmea seuraavaa ei opetettu tuttia syömään, ja pullonakin oli kahdella vain vellipullo iltaisin, yhdellä ei sitäkään (koska ei huolinut suosiolla...).

Viimeisellä oli sekä tutti että pullo. Ei ole enää. Tutista luopuminen tosiaan kävi kivuttomasti, ensin lopetettiin parkujen hiljentäminen tutilla ja tutin saanti rajoitettiin vain nukkumiseen. Sitten tutit vain katosi, eikä niitä sen koommin ole kaivattu.

Mutta tuo pullo. Kohta on oltu viikko ilman, ja aiemmin helposti nukkumaan käynyt lapsi on nyt kaikkea muuta. Ensimmäiset illat se raivosi pullonsa perään (tilalle tarjottiin maitoa taikamukissa, ei kelpaa). Nyt se raivoaa kaikkea muuta, käy ressu koko konstilistaansa läpi, mikään ei kelpaa. Raivon jälkeen sentään kelpaa vesi "isojen poikien vesipullosta", hurraa Angry Birds.

Kaipa se joskus lopettaa iltaraivoamisen? Tällä hetkellä päivystän illat poikien huoneessa, mitään kontaktia ei saa Viimeiseen ottaa tuon päivystyksen aikana, koska muuten huuto vain yltyy, mutta poistuakaan ei saa. Tuleepahan silitettyä vauvanvaatteita, ja kohta varmaan muutkin meidän pyykit, kun vauvanvaatepino uhkaavasti kutistuu.

Arvatkaa mitä. Inhoan silittämistä. Kunpa, kunpa seuraavalle ei tarvittaisi pulloa lainkaan (yksi on varuiksi ostettu)... ja tuttia en takuulla opeta sitä syömään. Mikä ihmeen järki siinä mahtoikaan olla, että opettamalla opetettiin tutille ja samalla tavoin (paitsi paljon vaikeammin) siitä pois?

4 kommenttia :

  1. tsemppiä vieroitukseen!sama meininki täällä ;) meillä kaikki 10 on saanu pullosta,mutt 5 ensimmäistä luopu siitä ilman kitinöitä.loput 5 onki ollu "lellareita".Nuorimman kohdalla ensimmäinen päivä ilman pulloa,hyvin on tähän mennessä onnistunu.Tarpeeks ku janottaa kelpaa mikä vaan,mistä suinki pystyy juomaan.Ja tuti on ollu 8.lla,joka jätetään sit 2v.na pois.Saas nähä,marraskuussa ois sen vuoro sitte...

    VastaaPoista
  2. Tutti on ollut kova sana meilläkin jokaisella. Melko kivuttomasti siitä luovuttiin, mutta toki se viivytti melkoisesti nukahtamista. Pulloa ei ole huolinut kukaan oikein kunnolla. Toisaalta, jäipä yksi välivaihe pois: tissiltä mukille.

    VastaaPoista
  3. Juu pelottele nyt siellä vaan :D Meillä meinaan tämä viimeinen (ei Viimeinen, hehhheh) on ainoa pullolapsi (mikä sana, ahhh...) ja todellakin iltalamppu sammuu oikein mainiosti vetäisemällä pullollinen maitoa huviiin. Luultavasti vieroitan hänet ennen rippileiriä........... Oikeasti, tsemiä.

    VastaaPoista
  4. Nukahtamaan tuon tosiaan saa jo suht. nopeasti (eilen alle puolituntia, vuhuu), mutta sitten se hiippailee puolen yön aikaan sängystään ja huutaa "Makaa!" eikä tosiaankaan suostu sänkyynsä nukkumaan. Se käy sohvalle makaamaan ja sammuu siihen... ja siirtyy siitä sitten meidän väliin.

    No. Ei hirmuista pullomarinaa enää. Vaelteluun joutaa puuttumaan myöhemminkin...

    VastaaPoista