Sitten, kun alkaa tapahtua, tapahtuu paljon

(Ja mähän en kielitoimiston idiotismista huolimatta suostu kirjoittamaan "alkaa tapahtumaan")

Mistä aloitetaan?

Vietettiin päivä paremman tekemisen puutteessa lastenpolilla. Lääkärit eivät onnistuneet Viimeisen tappamisessa, joten saadaan jatkaa yritystä kotona, ihan lääkärin määräyksellä. Antibioottialtistus, siis, ei suinkaan murhayritys, joskin tuon potentiaalisen allergisen reaktion suhteen kyseessä lienee pitkälti sama asia. Ja entäpä, jos allergista reaktiota ei viimeksi aiheuttanutkaan antibiootti vaan joku muuttuja X, jota ei tunneta... Silloinhan tuota reppanaa vietiin sairaalanpäivystyksestä toiseen.

Nelikon huoltajuuteen ja tapaamisiin liittyen piti olla tulossa sovittelu toukokuussa. Nelikon isä on tavoittamattomissa. Sovittelija ilmoitti, ettei voi pitää aikoja varattuina enää kauempaa, kun isä ei vastaa sähköpostiin eikä puhelimeen. Sama isä kuitenkin reilu viikko sitten raivosi palaverissa, ettei hänelle kukaan koskaan kerro mitään lasten asioita. No, se tieto ei itsekseen sinne isän korviin ui, olen pahoillani. Puolitoista tuntia kuuntelin huutoa ja haukkumista silloin saamatta suunvuoroa. Mitenkä se ketään yllättäisi, että kaikki, ihan kaikki, on aina mun vika. On vissiin sitten jatkossakin, kun ei isää kerran kiinnosta sen vertaa, että edes viranhaltijan tiedusteluihin vastaisi... Tarvinneeko sanoakaan, että seuraavasta tapaamisesta ei ole mitään tietoa.

Ja sähköpostissa odotti asuntotarjous, yksi huone lisää ja yhdessä tasossa. Huomenna mennään katsomaan, perjantaihin saakka aikaa päättää. Kaikkien suureksi riemuksi kaupunki ei siis ole vaihtumassa. Ja huomiselle järjestyi vielä lastenhoitoapua, ensin näytön ajaksi, ja sitten vielä illaksi. Ihan luksusta, kiitos taas!