sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Naapurikaupungista oli hyvä huudella

Viime aikoina on taas mielessä pyörinyt Tammen Kultaisen Kirjakerhon kirja "Pupu etsii omaa kotia" ja sen ihanat viimeiset sanat: "Ja sieltäpä sieltä Pupu löysi itselleen oman kodin." Mielenkiintoista on paitsi se, että yksinkertainen satu jaksaa koskettaa aikuista yhä uudelleen, myös se miten kukakin kodin määrittää.

Minun kotini ei oikeastaan ole osoitteeseen sidottu. Eikä se ole varsinaisesti sidottu tuttuihin tavaroihin osoitteesta riippumatta. Koti on niin paljon enemmän. Ensimmäistä kertaa sitten lapsuusvuosien onnistuin tekemään itselleni kodin uudelle paikkakunnalle, vieläpä sinne, mitä teinivuosina ivattiin minkä kerittiin, naapurikaupungista oli hyvä huudella. Kotini ei kuitenkaan koskaa ollut naapurikaupungissa, vaikka osoitteita sinne on mahtunut monta ja muuttoja vielä useampi (4 osoitetta ja 6 sisäänmuuttoa) eikä sittenkään vaikka varmaan vuosia olen eniten viettänyt juuri siellä (10).

Uuteen kaupunkiin muttaminen on aina vaikeaa. Voi mennä helposti parikin vuotta ennen kuin uusi kaupunki tuntuu niin tutulta, että peruspalvelut löytyvät, lähimmät kaupat, pankit, posti puhumattakaan nyt kelasta, työkkäristä, verovirastosta, poliisista tai vaikkapa terveyskeskuksen päivystyksestä.

Tänne tulin muutama vuosi sitten, tuulikaapissa nappasin kengät pois jalasta ja olin kotona. Sama tunne jäi kaupungistakin. Ehkä ensi shokkia lievitti se, ettei kaupunki ja sen ihmiset olleet aivan vieraat. Tai se, että heti tänne tullessani päätin, että tähän jään, tänne tahdon kodin. Parempi naapurikaupungin rajan tällä puolen kuin sillä puolen.

Kun jotain tahtoo tosissaan, sen eteen on valmis tekemään töitä. Tutustuin koulun muihin vanhempiin ja erinäisten yhteistyömuotojen myötä kaupungin vanhempiin laajemmaltikin. Kaupassa tervehti pian jo muutkin kuin kassa, kadulla saa pysähtyä juttelemaan toisten kanssa. Ensin muiden koiranulkoiluttajien ja pian jo tuttuja tuli vastaan ilman koiriakin. Liityin kaupunkimme Facebook-ryhmään ja kirppariryhmään ja nopeasti näin että loppujen lopuksi kaikesta valituksesta huolimatta täällä on hyvä. Täällä on niin hyvä ja täällä on koti, ettei isompien puitteiden tarve edes saanut minua lähtemään "vihreämmille vesille", nekin piti etsiä täältä.

En sano, etteikö tässä kaupungissa olisi paljon vikaakin ja etteikö ilkeitä ihmisiä tännekin sopisi, mutta sanon että tässä kaupungissa on kuitenkin hyvä olla, tai ainakin parempi kuin monessa muussa. Jään tänne, kunnes elämä vie muualle, jos vie.

1 kommentti :

  1. <3 sanotaaan ett " ei kotini ole siellä,missä asun,vaan siellä,missä minua ymmäretään"!

    VastaaPoista