PAM

Ensimmäisen kerran elämässäni olen ollut diplomaattisesti hiljaa ennen kuin olen huutanut suurta vääryyttä kaikelle maailmalle. Olen huutanut itkenyt ja raivonnut, mutten kaikille vaan kerrankin asianosaisille. Pahimman kiukun mentyä, ja saatuani vastauksen edes joihinkin avoimiin kysymyksiini asiaan liittyen, haluan kertoa muillekin.

Meillä on helvetti irti täällä.

Reilu viikko sitten tuli rehtorilta sähköisen reissuvihkon kautta tyly viesti. Kutsu tokaluokkalaisten vanhemmille kuulemaan koulun toimenpiteistä. Siitähän nousi meteli. Koulu kutsuu kuulemaan. Sanelupolitiikkaa. Ei etukäteisvaroituksia, ei yhteistyötä. Ei mahdollisuutta tulla kuulluksi. Kolme luokkaa hajotetaan ja kasataan uudelleen, tervemenoa myymään tämä täysin puskista tullut asia lapsille, niin että se on lapsista hyvä juttu. Vanhemmat myy. Koulu pakottaa.

Lopputulos voi toki onnistuessaan olla parempi kuin nykyinen. Mutta päivän sanat ovat yhteistyö, avoimuus ja luottamus.

Nyt sopisi ruveta määrittelemään yhteistyötä, koska minä en selviä tästä yksin.Olen kaksi vuotta tehnyt yksin töitä, että lapset ovat sopeutuneet uuteen kouluunsa ja kotikaupunkiinsa, tänä keväänä vihdoin saanut nauttia tuon työn kantamaa hedelmää.

PAM

Esikoisen opettaja vaihtuu syksyllä. Tietää työtä. Eskarityttöni menee kouluun. Tietää jumalattomasti työtä. Ja nyt vielä tämä. Tokaluokkalaiseni luokka menee sekaisin, ehkä vaihtuu opettajakin. Juuri, kun poika on oppinut luottamaan opettajaan ja edes vähän uskaltautunut kuorestaan ulos. Tietää helvetisti töitä.

Kaikki tietävät, että tarvittaessa teen tuon työn lasteni eteen yksin. MUTTA yksi näistä kolmesta työn lisäyksestä pamautettiin naamalle koulun sanelupolitiikalla puskista. Näin voin mielestäni sanoa, että koko työn määrä ei mitenkään voi kuulua yksin minulle.

Minä pyydän, toivon ja rukoilen, että te, koulujen henkilökunta ja toisten lasten vanhemmat, nyt heräätte huomaamaan, että kukaan meistä ei yksin voi saada lapsiryhmää toimimaan. Ei koulun henkilökunta keskenänsä tai lasten kanssa yhdessä, ei vanhemmat keskenänsä tai kukin oman tenavansa kanssa. Kaikkien meidän aikuisten pitää uskaltaa pelata yhteen pussiin. Meidän pitää voida tutustua toisiimme ja uskaltaa luottaa toisiimme.

Yhteistyö. Luottamus. Avoimuus. Emme me tarvitse mihinkään näistä nimiä tai diagnooseja. Mutta mikään näistä ei synny yksipuolisella työllä tai yleistasoisella salaamisella. Avoimuuden nimissä koulun on voitava sanoa, että meillä on ongelma. Ja vanhempien on saatava vaikuttaa ongelman ratkaisuun. Uskokaa pois. Vanhemmat haluavat vaikuttaa. Tämän illan vanhempainillassa oli edustettuna 98% niistä lapsista, joita uudistus koskettaa. Jos se ei ole jaloilla äänestetty tarve yhteistyölle, niin mikä sitten?!