Juhannusvaellus Repovedellä, osa 1

Vanha viisaus kuuluu, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Jaoin Juhannuksemme useampaan osaan, jotta saan käyttää tilaa suunnittelulle, varusteille, reissulle ja jälkipyykille niin paljon kuin hyvältä tuntuu ilman, että mikään postaus venyy ihan järkyn pitkäksi.

Kaikki alkoi jo aikaisin keväällä. Murheenkryynimme todellakin on vain seitsemänpaikkainen ja meitä on kahdeksan. Ja ne koirat. Koirat ei mahdu kyytiin, jos kaikki auton istuimet on pystyssä. Ja ne nauttii metsäreissuistamme vähintään yhtä paljon kuin minä. Sovittiin silloin, että jos vähintään kaksi lapsista puuttuu riittävän pitkän ajan, lähdetään ihan ekaa kertaa vaeltamaan (jos sitä vaeltamiseksi voi kutsua?) niin, että ollaan maastossa yötä.

Ja sitten se tilaisuus tuli. Anoppi lupasi ottaa kaksi pienintä kahdeksi yöksi Juhannuksena. Pitkien etäisyyksien ja vuorotöiden tuomien haasteiden vuoksi aikataulusta meinasi kuitenkin tulla turhan haastava ja sitä tovi säädettiin, että saatiin tarvittava pelivara.

Reissukohteeksi valittiin Repovesi, jossa on monet kerrat kuljettu kahdestaan (tai koiran kanssa) ja jota nelikkokin on jo tutkinut useamman kerran. Täystuho oli ensimmäisellä päiväreissullaan Repovedellä vain muutaman kuukauden ikäinen, hyvin kulki kantoliinassa.

Reittiä pohdittiin kartalla pitkään. Päädyttiin meille tutun Tervajärven kiertämiseen ja lisäämään siihen tavoite uusien maisemien näkemisestä, ehkä jopa Olhavalla käynti (sieltä ainakin saisi vesivarastot täydennettyä paluumatkaa varten?)

Karttapohja löytyy täältä

Näin pitkällehän homma on helppo. Ja sitten iski suunnitteluvaiheen epätoivo. Ne varusteet. O-ou. Mitä tarvitaan kahden aikuisen, neljän lapsen ja kahden koiran viemiseen maastoon? Tai pikemminkin niiden saamiseen sieltä hengissä ja mielellään ehjinä takaisin? Ja kuka kumma ne tavarat kantaa? Millä kantaa? Mitä siellä syödään? Ja osaako kukaan kuitenkaan käyttää trangiaa... Apuva.

Kantamiseen on helppoja ratkaisuja. Onhan meillä neljä rinkkaa. Isot aikuisten selkään ja pienemmät Esikoiselle ja Toiselle.

Vihreä ja pinkki siis niitä pienempiä, olisikohan vetävyys ollut n. 45 litraa, isommat n. 65 litraa. Jos ihminen säilyttäisi laput, saattaisi muistikin olla tarkempi. Kirpun selkään koulureppu, siinä kun on rintaremmikin ja Täystuholle hoitoreppu, samasta syystä.

Yöpymiseen on varattu kaksi suunnilleen festaritasoista telttaa, parinkympin hintaluokkaa molemmat. Toinen on neljälle ja toinen kahdelle hengelle. Kevyitä ovat, isommalla painoa 2,4 kg ja pienemmällä 1,5 kg. Tarkoituksena laittaa Esikoinen, Toinen ja Kirppu pienempään telttaan ja isompaan me aikuiset, Täystuho ja koirat. Tytöt testasivat pienempää telttaa kotipihassa yhden yön jo ja hyvin sinne olisi kolmaskin lapsi sopinut. Lyyli ei ollut teltasta kovinkaan otettu, mutta pitkällä maanittelulla saatiin se telttaan sisään rapsutettavaksi... saas nähdä kuin käy.

Makuupussit ja alustatkin on aika sekalainen sarja.

Paksuja aikuisten ns. talvipusseja on kaksi, ja aikuisten kesäpusseja samoin. Nämä jaetaan sen mukaan mikä reissun päällä näyttää hyvältä meidän aikuisten, Esikoisen ja Toisen kesken. Esikoinen ja Toinen kuitenkin kantavat kesäpussin per nenä. Lasten kesäpusseja meiltä löytyy kolme, niitä otetaan mukaan vain kaksi, yksi Kirpulle ja toinen Täystuholle. Ovat kuitenkin aikuisten pusseja ohuempia, joten mukaan pakataan vielä fleece-peitto per nenä. Mahtuivat hyvin nuo peitot yhteen maxi-koon minigrip-pussiin.

Makuualustoja on noita tavallisia ohkaisia yksi per nenä ja lisäksi mukaan lähtee kaksi tuollaista alumiini?-pinnoitettua alustaa ohkaisissa pusseissa nukkuville extraeristeeksi.

Reppuihin/rinkkoihin pakataan kaikille yöksi jotain kerrasto-tyylistä (pitkät kalsarit, pitkähihainen pusero, villasukat), vaihtovaatteet alusvaatteista lähtien sukkia unohtamatta, fleeceä/villaa, kun tää Suomen kesä on tunnetusti vähäluminen eikä helteinen, uikkarit (koska lapset ui vaikka vesilätäkössä joka tapauksessa) ja sadekamat. 

Ruokapuoli, EA ja hygienia kaikesta sälästä puhumattakaan ansaitsee varmasti oman osansa :)

Terveisiä koirapartiolta

Kuin se onkin, että meidän lenkeillä tuppaa sattumaan ja tapahtumaan. Pari viikkoa sitten nappasin Jääkarhun kaverikseni noutamaan jonkun junaradalle karannutta sakemannia. Ei me sitä edes nähty, ja puolen tunnin etsimisen jälkeen luovutettiin ja tultiin kotiin takaisin. Vartti siitä sakemanni oli napattu raiteilta kiinni.

Jääkarhu + mä = koirapartio

Tänään hätyytettiin pari teinipoikaa samasta paikkaa, mistä sakemannia etsittiin viimeksi. Mä oisin mielelläni sanonut pojille pari sanaa kiskoilla keikkumisesta, mutta ne otti mokomat jalat alleen ja häipyivät luvalliselle alueelle ennen kuin kerittiin jutteluetäisyydelle. Riitti sellainen määrätietoinen kohtikävely... Pari muuta koiranulkoiluttajaa meinas, että mieluummin soittaisivat hätäkeskukseen... No ei mekään sentään raiteille menty, aidan viertä vain, ja riittävän lähelle.

Että vetäisivät vaan sen radan suoja-aidan koko matkalle, nyt se katkeaa juuri niin pölhössä kohtaa, että suorastaan ohjaa kaikki pöljäkkeet testaamaan kuolemattomuuttaan.

Eipä toki ollut ensimmäinen kerta, kun muiden mukuloita ohjaillaan lenkillä. Jääkarhun kanssa on myös napattu radan suojakaiteilta keikkumasta alakouluikäisiä ipanoita. Ei niitä voinut jättää sinne keikkumaankaan, kun juna ohittaessaan olisi mokomat pyyhkäisseet aidalta ja tiputtanut suoraan alikulkutunnelin asfalttiin.

Lyylillä on vielä vähän oppimista, että siitä saadaan kunnon koirapartiolainen. Toistaiseksi se raukka vahtii, ettei lentokoneet laskeudu meidän pihaan ja luulee voivansa lentää lintujen perässä roskakatoksen katolle. Aikansa kutakin, ainakaan se ei enää jokaisesta ohittavasta junasta hermostu. Huolehtii se kyllä tehokkaasti muurahaiset pois terassilta pikkupoikien leikkipaikalta. On sekin jotain. Radan läheisyydessä ei kyllä vielä voi Lyyli "työtehtäviä" tehdä, mutta toisaalta, Jääkarhultakin meni moiseen hommaan opettelussa vuosi jos toinenkin, ennen kuin siitä saatiin pommin varma (ja sitäkin se on vain mulle).

Huomaa kyllä noita koiria katsellessaan, vaikka toinen on nuori ja toinen jo vanhus ja vaikka luonteetkin on erilaiset, että on ne pohjimmiltaan kuin samasta puusta. Makasivat eilen ryökäleet vierekkäin tismalleen samassa asennossa. Harmi, ettei ollut kamera taskussa. Naurettiin noille vedet silmissä. Se, miten samanlaisia ne kuitenkin on, vaikka ovat niin erilaisia, se on ihan käsittämätöntä.

Miksi minä viihdyn pikkukaupungissa

Kupla pyysi blogissaan lukijoitaan kertomaan, miksi kukakin viihtyy juuri siellä, missä asuu. Olisi tullut ihan järkyttävän pitkä kommentti, jos vain kommentilla olisin vastannut, ja siksi "pyysin luvan" kertoa viihtymiseni syistä näin omalla postauksella.

---

Ihmiset ovat kumman uteliaita siitä, mistä kukakin on kotoisin. Yleensä sitä kysytäänkin melkein ensimmäisenä uutta ihmistä tavatessa. Vuosien mittaan olen löytänyt kysymykseen vastauksen, johon keskustelu ei koskaan tyrehdy. "En ole kotoisin mistään."

Olen syntynyt Saimaan rannoilla sellutehtaiden hajussa ja asunut sen jälkeen parissakymmenessä osoitteessa ympäri Suomen. On nähty isompia ja pienempiä kaupunkeja niin pinta-alaltaan kuin väkiluvultaan, kerrostaloa, rivitaloa, omakotitaloa, maataloa. Olen asunut ihan kaupungin keskustassa yhtä lailla kuin maaseudulla lähes keskellä ei mitään. Jokaisessa on ollut omat hyvät ja toisaalta ne huonot puolensa. Meillä on ollut joskus pihan täydeltä eläimiä ja toisaalta olen nähnyt senkin hetken, kun niitä ei ole ensimmäistäkään.

Muutama vuosi sitten meistä tuli paluumuuttajia Uudellemaalle. Ensin yhteen kaupunkiin ja sieltä mahdollisimman nopeasti seuraavaan. Tänne. Ensimmäistä kertaa ikinä koin oikeasti kuuluvani jonnekin. Melkein kaikki täällä ovat "muualta muuttaneita", harvan aikuisen juuret ovat täällä. On helppo luoda uusia ihmissuhteita, kun lähes koko ympäristö on tilanteessa, jossa niitä täytyy luoda.

Palvelut on kaikki lähellä, harrastusmahdollisuudet metsineen ja uimarantoineen on lähellä myös. Ja täällä tunnutaan sietävän erilaisuutta paljon paremmin kuin monessa muussa paikassa.

Olenpa muuten kirjoitellut viihtymisistäni ennenkin, mm. täällä.

Miksikö viihdyn täällä, niin kuin oikeasti? Siksi, etten koskaan ennen ole mitään kaupunkia tai kuntaa kokenut samalla tavalla kodikseni. Ja kukapa ei kotonaan viihtyisi.

Ainekirjoitushaaste 2015: Kesäyö

Revontulipalon Linda on tämän kertainen ainekirjoituksen ylläpitäjä.

---

Outoa taikaa on näissä kesäöissä.

Ihan hiljaa ollessaan kuulee kuutamon kuiskeen

ja laineiden liplatuksen rantapengertä vasten.

Voi haistaa vastaleikatun nurmen

ja nähdä aavistuksen salaisuudesta aamuyön hämärässä.

Kesäöiden pitkinä tunteina oikea maailma katoaa.

Kerrankin on mahdollisuus kulkea kuunsiltaa pitkin

ja pyydystää jo karannut unelma, toive, haave.

Kesäyössä, vielä kerran, vaikkei koskaan enää pitänyt.

Kesäyö peittelee pelot ja epävarmuudet.

Se luo rauhan, kyllä meille mahtuu.

Täällä on tilaa, kyllä saat tulla sieltä,

kuun tuikkeesta tänne.

Silta jo on ja matka alkanut.

Ehkä sen viimeisen kerran matkalla kesäyössä.

Kustannussyistä Kiinaan?

Piirros: Seppo Leinonen, www.seppo.net/

Terveydenhoitopalveluiden yksityistämisestä on käyty paljon keskustelua. Monin paikoin päivystyspalvelut on jo ulkoistettu ja vastaanottoaikoja rajoitettu enemmän kuin äkkiseltään uskoisi edes mahdolliseksi. Meidän kaupunkimme nautti pitkään omasta päivystyksestä ruhtinaallisilla aukioloajoilla (8-22), ja ajanvarausaikojakin sai jonkun tovin kohtuullisen hyvin.

Ilmeisesti liian hyvin. Yht'äkkiä päivystys ulkoistettiin yksityiselle yritykselle, luotiin vaikeat tuplajonojärjestelmät, puhelimiin vastaaminen loppui kokonaan. Ajanvaraukset takkusivat ja jonot pinoutuivat. Ilmeisesti kalliskin systeemi oli näin uutena toteutuksena, kun päivystyksen aukioloaikoja päädyttiin supistamaan kahdella tunnilla. 

Samaan aikaan läheisen (40 km, ei yöaikaan toimivaa julkista liikennettä) sairaalan päivystys ruuhkautui, hoitajilta vietiin pätevät, tutut esimiehet ja koko homma hajosi käsiin.

Nyt meidän hallituksemme on keksinyt, että nostetaan julkisen sektorin asiakasmaksuja ja pienennetään yksityisen puolen kela-korvausten osuuksia. Leikataan ennestään tukossa olevista ennaltaehkäisevistä palveluista resursseja ja lisätään sinne vastuita (lastenneuvola-ajat kesällä, ajanvaraus tarjoaa ei-oota).

Näin Sepon piirroksen, enkä tiennyt, että itkeäkö vaiko nauraa. Tämä on tätä päivää, täällä menee hyvin, jos et ole nuori tai vanha, sairas, perheellinen, opiskelija, työtön, jos et polta, juo alkoholia tai syö vaikkapa makeisia.

Odotellessa sitä, että meidät ei-toivotut ihan vain ihmiset passitetaan vaikka sitten sinne Kiinaan. Ei meitä Suomeenkaan haluta.

---

Monet kerrat on tullut pohdittua ulkoistamisen mielekkyyttä puhuttiinpa sitten kuntasektorin lakisääteisistä palveluista tai yritysten pakollisista toiminnoista. Tuleeko ulkoistaminen todella halvemmaksi? Miten se on mahdollista? Yritys kuitenkin ottaa aina ihan kivan katteen tuotteistaan (olivatpa ne nyt sitten tavaraa tai palveluita), liiketoiminta ei tosiaankaan ole hyväntekeväisyyttä, yrityksen tavoite on tuottaa voittoa omistajilleen.

Pk-yrittäjän voi olla järkevää ulkoistaa vaikkapa lakisääteinen kirjanpito, jos siihen tarvittava osaaminen puuttuu, mutta kannattaako suuremman luokan, edes keskisuuren, ostaa palvelua ulkopuolelta. Tulisiko halvemmaksi palkata oma tekijä omaan firmaan?

Entä kannattaako julkisen sektorin ulkoistaa lakisääteisiä velvoitteitaan? Jos ne on ennen hoituneet lain puitteissa (edes noin suunnilleen) omalla henkilökunnalla? Tuleeko todella halvemmaksi ostaa palvelu yksityiseltä kuin tuottaa se itse? Ja koska kaikki vastaavat kyllä, kysyn minä, että mikä ihme siinä omassa tuottamisessa sitten takkuaa? Eikö julkisella sektorilla osata johtaa? Ja miksei osata?

Saahan sitä kysellä ja ihmetellä.