Meille on iskemässä ihan hirveän kauhean kammottava ja kaikin puolin pelottava murrosikä. Äiti on ihan ulalla. Plussaa: se iskee kaikkien muidenkin lapsiin. Miinusta: aika moni muukin tuntuu olevan ihan ulalla.
Kaupunkimme vanhempainverkosto järjesti tänäkin vuonna illan murkkujen vanhemmille paneelikeskustelun merkeissä, panelisteina kaikkea mahdollista kouluterveydenhoitajasta poliisiin ja kuraattorista pappiin. Illan oleellisin kysymys tuntui olevan se, millainen on normaali nuori.
Tuli todettua, että normaali on aika laaja käsite.
Esikoisen vauvavuonna olin aikalailla eksyksissä. Löysin silloin silloiselta seurakunnalta Äitiklubin, joka kokoontui joka toinen viikko yhtenä iltana ilman lapsia juomaan iltateetä (tai kahvia) ja ihan vain juttelemaan siitä, mitä kelläkin sattui olemaan mielessä.
Hoidan jo vauvat ja uhmaikäiset rutiinilla, normaalin rajat ovat tulleet tutuiksi. Mutta nyt taas ikävöin tuollaista äitiklubia. Ensinnäkin sitä, että sen kahvin saisi juoda ilman lapsia (olisi muuten tänäänkin saanut, vaikka raahasin Rääpäleen mukanani) ja toisekseen siksi, että uuden edessä on ihan hukassa.
En oikeastaan tarvitse ammattilaisia määrittelemään normaalia vaan niitä toisia vanhempia, joilla on sama jakamisen tarve. Kummasti vain isojen lasten vanhemmat jätetään pärjäämään ilman vertaistukea, murkkuikäisille ei enää oikein noita avoimia päiväkerhojakaan ole.
tiistai 4. marraskuuta 2014
maanantai 3. marraskuuta 2014
Sisko ja sen veli
"... Ilman sua elämä ois tylsää tiedäthän, ja mulla tuhat hiusta enemmän..."
Esikoinen ja Rääpäle.
"Sitku mä oon iso, meen armeijaan" x2
- Äiti, mä aattelin isona mennä armeijaan, totesi Esikoinen eilen illalla kauppareissulla.
- Jos kuitenkin kävisit ensin peruskoulun ja vielä toisen asteen koulun kans, vastasin minä.
- Höh, tietysti.
- Mä meen isona armeijaan! julisti Täystuho iltapesuilla.
- Ai miks?
- No ku sit saa ampua pyssyllä ja tappaa kaikki.
- Mietipä nyt hetki hei, mitä se sota oikein on?
- No, no, ammutaan pyssyillä!
- Se taitaa kyllä olla ihan vaan riita siitä, kenen tavalla asiat tehdään, vähän niin kuin vaikka sun ja Toisen riidat.
- Ai miten niin?
- No ettehän tekään ratkaise riitojanne pyssyillä, vaan puhumalla.
- Sitku mä oon iso, mä meen sinne ja kerron niille, että äiti kielsi käyttämästä pyssyjä!
- Jos kuitenkin kävisit ensin peruskoulun ja vielä toisen asteen koulun kans, vastasin minä.
- Höh, tietysti.
- Mä meen isona armeijaan! julisti Täystuho iltapesuilla.
- Ai miks?
- No ku sit saa ampua pyssyllä ja tappaa kaikki.
- Mietipä nyt hetki hei, mitä se sota oikein on?
- No, no, ammutaan pyssyillä!
- Se taitaa kyllä olla ihan vaan riita siitä, kenen tavalla asiat tehdään, vähän niin kuin vaikka sun ja Toisen riidat.
- Ai miten niin?
- No ettehän tekään ratkaise riitojanne pyssyillä, vaan puhumalla.
- Sitku mä oon iso, mä meen sinne ja kerron niille, että äiti kielsi käyttämästä pyssyjä!
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Älytön älypuhelin ja sosiaalinen paine
Facebookissa syntyi yllättäen keskustelua lasten älypuhelimista. Siitä, kuka ne maksaa, onko niitä todella "kaikilla" ja tarvitseeko lapset sellaisia yleensäkään. Keskustelun avauksena Iltalehden kasvatuspulma: Ostanko 7-vuotiaalle älypuhelimen? (IL 2.11.14)
Meillä siis Esikoinen (12v, 6lk) on tänä syksynä alkanut puhua älypuhelimesta, kesällä oli vielä sitä mieltä, ettei sellaisella mitään tee. Täällä on kuultu perustelut siitä, kuinka "kaikilla muillakin on" (ja tehty lähipiirissä tutkimusta, että suurimmalla osalla eli noin 90 prosentilla todellakin on), on nähty raivarit siitä, ettei saa säästää puhelimeen (no sitä ei kyllä kukaan kieltänyt?!) ja jouduttu keksimään tytölle kavereineen vaihtoehtoisia kommunikointivälineitä.
Säästämiskielto oli puhdas väärinkäsitys, Esikoiselle sanottiin, että halvimman älypuhelimen hinta ei ole ongelma vaan se liittymä. Älypuhelimella ei tee mitään ilman nettiä. Tällä hetkellä koululaisillamme on käytössä prepaidit, ja älypuhelin tarvitsisi toisen tyyppisen liittymän, että käyttäminen olisi järkevän hintaista. Muistissa kuitenkin vielä on niin omat kuin siskojenikin teinivuodet ja ne järkyttävät puhelinlaskut. Sellainen olisi meille konkurssi.
Tulkaa mukaan keskustelemaan blogin sivuille Facebookkiin tai herätellään keskustelua myös täällä.
Meillä siis Esikoinen (12v, 6lk) on tänä syksynä alkanut puhua älypuhelimesta, kesällä oli vielä sitä mieltä, ettei sellaisella mitään tee. Täällä on kuultu perustelut siitä, kuinka "kaikilla muillakin on" (ja tehty lähipiirissä tutkimusta, että suurimmalla osalla eli noin 90 prosentilla todellakin on), on nähty raivarit siitä, ettei saa säästää puhelimeen (no sitä ei kyllä kukaan kieltänyt?!) ja jouduttu keksimään tytölle kavereineen vaihtoehtoisia kommunikointivälineitä.
Säästämiskielto oli puhdas väärinkäsitys, Esikoiselle sanottiin, että halvimman älypuhelimen hinta ei ole ongelma vaan se liittymä. Älypuhelimella ei tee mitään ilman nettiä. Tällä hetkellä koululaisillamme on käytössä prepaidit, ja älypuhelin tarvitsisi toisen tyyppisen liittymän, että käyttäminen olisi järkevän hintaista. Muistissa kuitenkin vielä on niin omat kuin siskojenikin teinivuodet ja ne järkyttävät puhelinlaskut. Sellainen olisi meille konkurssi.
Tulkaa mukaan keskustelemaan blogin sivuille Facebookkiin tai herätellään keskustelua myös täällä.
lauantai 1. marraskuuta 2014
Kun ei tämä elämä ole mikään takuutuote
Pari päivää tässä on tullut pohdittua, että mitenkäs nyt yht'äkkiä on taas kaikki menneeseen eroon liittyvät asiat niin kovin mielessä. No tietysti siksi, että päivälleen tänään neljä vuotta sitten siitä tuli asumuseron verran totta. Ja mulla on paha tapa ajautua menneisiin fiiliksiin aina vuosipäivien kohdalla.
Sitä uskoi silloin teininä, että kunnes kuolema erottaa tarkoittaa sitä myös. Myötä- ja vastamäessä, niissä oltiin vuoronperään, tasaisella ei koskaan. Vuoristoradan kyydissä kyllästyttää kyllä lopulta. Muistan hokeneeni ennen eroa, että ihmiset eroaa nykyään liian helposti. Antaa periksi, luovuttaa. Eipä tuntunut järin hyvältä todeta, että se tahto rakastaa hukkui matkalle.
Lastenvalvojan aikaa jonotettiin pari kuukautta. Tehtiin sopimus, johon voi palata sitten, jos joskus ei osatakaan olla vanhempia yhdessä. Elatussopimuksen lastenvalvoja suostui vahvistamaan vain vuodeksi kerrallaan. Tulihan siinä luvattua puoleen jos toiseenkin, että me kyllä osataan hoitaa nämä lasten asiat yhtään riitelemättä. Että molemmat kantaa vastuunsa ja etälä ei ole mikään hupihupilandia.
Ollaanpa oltu käräjillä sitten kertaa kaksi vuosittaisten lastenvalvojavisiittien lisäksi. Jonot lastenvalvojalle ovat toisessa päässä vain pidentyneet, mutta sehän ei ole se syy. Ensin käräjät pisti uusiksi tapaamissopimuksen ja nyt viimeisimmäksi elatusavut nuijalla niin, ettei lastenvalvojalla tehdä enää mitään. Oikeuden päätöstä ei lastenvalvojan vahvistamalla sopimuksella kumota.
On tullut kuluneina vuosina määriteltyä uudelleen ne ystävyyssuhteetkin. Työkuviot. Raha-asiat. Oikeastaan ihan kaikki.
Kun ei tämä elämä ole mikään takuutuote (Kodinkuvalehti 10.10.14). Ei saanut palauttaa viallista, vaan piti ihan itse purkaa kaikki, rakentaa uusi ja maksaa lasku.
Sitä uskoi silloin teininä, että kunnes kuolema erottaa tarkoittaa sitä myös. Myötä- ja vastamäessä, niissä oltiin vuoronperään, tasaisella ei koskaan. Vuoristoradan kyydissä kyllästyttää kyllä lopulta. Muistan hokeneeni ennen eroa, että ihmiset eroaa nykyään liian helposti. Antaa periksi, luovuttaa. Eipä tuntunut järin hyvältä todeta, että se tahto rakastaa hukkui matkalle.
Lastenvalvojan aikaa jonotettiin pari kuukautta. Tehtiin sopimus, johon voi palata sitten, jos joskus ei osatakaan olla vanhempia yhdessä. Elatussopimuksen lastenvalvoja suostui vahvistamaan vain vuodeksi kerrallaan. Tulihan siinä luvattua puoleen jos toiseenkin, että me kyllä osataan hoitaa nämä lasten asiat yhtään riitelemättä. Että molemmat kantaa vastuunsa ja etälä ei ole mikään hupihupilandia.
Ollaanpa oltu käräjillä sitten kertaa kaksi vuosittaisten lastenvalvojavisiittien lisäksi. Jonot lastenvalvojalle ovat toisessa päässä vain pidentyneet, mutta sehän ei ole se syy. Ensin käräjät pisti uusiksi tapaamissopimuksen ja nyt viimeisimmäksi elatusavut nuijalla niin, ettei lastenvalvojalla tehdä enää mitään. Oikeuden päätöstä ei lastenvalvojan vahvistamalla sopimuksella kumota.
On tullut kuluneina vuosina määriteltyä uudelleen ne ystävyyssuhteetkin. Työkuviot. Raha-asiat. Oikeastaan ihan kaikki.
Kun ei tämä elämä ole mikään takuutuote (Kodinkuvalehti 10.10.14). Ei saanut palauttaa viallista, vaan piti ihan itse purkaa kaikki, rakentaa uusi ja maksaa lasku.
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)