Nyt kuulkaa, nyt paloi käpy. Luvassa siis päätöntä riehumista.
Turunsanomat uutisoi THL:n tekevän valtakunnallisen palautekyselyn neuvoloiden toiminnasta (TS 13.10.14). Missä on mun kysely, missähä?! Vai enkö mä kohderyhmään kuuluvana saa sitä tehtäväksi, koska en todellakaan ole tyytyväinen?
MTV:n nettisivuilla puolestaan kerrotaan, kuinka vauvojen kehitystä aiotaan jatkossa mitata älytuteilla. (MTV 8.10.14) Ja eiköhän THL riennä heti ohjeistamaan neuvoloita valvomaan lasten mediakasvatusta ja vanhempien medioiden käyttöä (TS 13.10.14) myös iltalehden perhe-osiosta löytyy uutinen aiheesta (IL 13.10.14).
Meillä on kaksikuinen terve vauva, kuten kaikki tietävät. Olen tänä syksynä, tämän vauvan kanssa, käynyt neuvolassa neljä kertaa ja tavannut neljä eri terveydenhoitajaa ja kaksi eri lääkäriä. 3/4 terveydenhoitajista on nuoria, korkeintaan kolmekymppisiä, tuskin edes niin vanhoja. Kaksi näistä kolmesta on varmasti lapsettomia. Yksi ei osannut käyttää edes pituusmittaa, toinen ei millään tuntunut käsittävän, että 12v toimii eri tavalla kuin 4v...
Mä olen niin kyllästynyt neuvolaan. Niihin ohjeisiin, kuinka pylly rasvataan ja kuinka kannattaa nukkua kun vauva nukkuu. Nyt pitäisi sitten selvittää omat mediankäyttötottumukseni sinne? Ihan viimeinen niitti tähän arkkuun.
En tarvitse teknisiä vempaimia vauvan seurantaan, osaan vaihtaa vaipan ilman indikaattoria ja viedä sairaan lääkäriin tarvittaessa. Osaan mitata ja punnita tenavani ihan itsekin ja jopa piirtää ne väkkyrät (ja vielä tiedän normaalin rajat).
Mutta siinä kohtaa, kun nuori lapseton terveydenhoitaja tulee kertomaan, kuinka mun tulisi mediaa käyttää ja lapseni kasvattaa menee kuppi nurin. Ihan täysin.
Neuvola tarvii täysremontin, nuoret kokeneen työparin ja ennen kaikkea lisää ihmissuhdeoppia. Että se elämä ei aina mene niin kuin oppikirjoissa. Ja hyvin menee silti.
maanantai 13. lokakuuta 2014
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
Syksy saapui
Tuleva viikko täällä vietetään syyslomaa. Kaikki pienet ovat kotona, Kirppu ja Toinen mummolassa, esikoinen ainakin nukkumassa kotona, jos ei kaverilla. Parannellaan lasten flunssaa ja käydään kävelemässä, kyläilijöitäkin on luvassa, ehkä.
Vaahteran lehdet on nyt parhaimmillaan kerättäväksi.
Ja voi sitä riemua, kun saivat vielä luvan tuoda lehdet sisään. Laitettiin maljakkoon kukiksi, kyllähän ne yhden yön siinä kesti.
Vaahteran lehdet on nyt parhaimmillaan kerättäväksi.
Ja voi sitä riemua, kun saivat vielä luvan tuoda lehdet sisään. Laitettiin maljakkoon kukiksi, kyllähän ne yhden yön siinä kesti.
perjantai 10. lokakuuta 2014
Ratsia kersojen peleihin
Pelaan, pelaat, pelaa, pelaamme, pelaatte, pelaavat. "Äiti, saanksmä pelata?"
Kyllä. Meillä pelataan. Joskus paljon, joskus vähän, joskus ei kukaan ja toisinaan kaikki. Miten, mitä ja miksi? Kuka? Onko se pelaaminen hyvä vai paha, kenelle ja miksi?
Minä uskon Pegi-järjestelmään. Vaikka tuo järjestelmä ei salli soveltamista, sovellan sitä samoin kuin elokuvien ikärajoja. Tiedän lapseni, niiden pelaamat pelit ja jopa sisällöt. Arvatkaapa vain onko näillä lapsilla lupa pelata vaikkapa GTA:ta, kivaa piirrettyä hurjastelu-peliä? No ei tosiaankaan. Kuitenkin annan tokaluokkalaiseni pelata The Sims-pelejä, joissa ikäraja on K12. (Tuon suuremmalla ikärajalla oleviin peleihin ei lapsilla ole mitään asiaa.)
Pelaamisen ongelmakohdat ovat kyllä meillä näkyvissä.
Aikoja joutuu rajoittamaan ja rajojen tuomaa marinaa kuuntelemaan. Angry Birds voi tietokoneellakin olla yllättävän koukuttava, aikuisellekin. Pelit siirtyvät lasten leikkeihin ja jälkipelit käydään pikkulegoilla ja puupalikoilla, tabletin puutteessaan Täystuho rakensi itselleen oman legoista.
Netin pikkupeleistä ja niiden ympärillä pyörivistä foorumeista joutuu ottamaan selvää. Olenkin joutunut opettelemaan ihan uuden kielen ymmärtääkseni Esikoista, joka ensin kertoi, että pelin foorumilla on kaikki tosi kilttejä ja seuraavassa hetkessä selitti, että joku siellä gosussa harjoitteli servaamista. Lyhyen teini-suomi-teini-selvittelyn jälkeen päästiin käymään netiketti-keskustelua. Aikuisten kesken on myös selvitelty muun muassa kokonaisen virtuaali tallin varastamista hakkeroinnilla...
Lasten pelaamissa peleissä väkivalta on Disney-leffojen tasoa. Tosiasiallisesti suurempi väkivalta on ruutujen tällä puolen, kun Wii-ohjaimista käydään välillä kovinkin fyysistä taistelua parivuotiaan käyttäessä hampaitakin aseina. Samaa tappelua käydään meillä mistä tahansa lelusta.
Seksiäkin peleistä tietysti löytyy, on SingStarin musiikkivideoita ja lisääntyviä simejä. Musiikkivideot on muuten paljon pahempia sisällöltään kuin Sims, joka ei näytä kuin pikselimössöä, heiluvan peiton ja liudan sydämiä.
Toistaiseksi en ole kuullut, että kavereiden luonakaan pelattaisi sen kummempia pelejä kuin meillä.
Peleillä meillä on kuitenkin harjoiteltu vuorottelua, motoriikkaa, naapureiden nuottikorvaa (ja sietokykyä...), englantia, liikennesääntöjä, kertotauluja, ongelmanratkaisua, yhteistyötä...
Näen punaista, kun yhteiskunnan ilmiöistä syytetään pelejä. Onneksi sentään kirjallisuuden syyttäminen on loppunut.
Ps. Muistattehan, että reaaliaikaisen keskustelun mahdollistaa facebook
Kyllä. Meillä pelataan. Joskus paljon, joskus vähän, joskus ei kukaan ja toisinaan kaikki. Miten, mitä ja miksi? Kuka? Onko se pelaaminen hyvä vai paha, kenelle ja miksi?
Minä uskon Pegi-järjestelmään. Vaikka tuo järjestelmä ei salli soveltamista, sovellan sitä samoin kuin elokuvien ikärajoja. Tiedän lapseni, niiden pelaamat pelit ja jopa sisällöt. Arvatkaapa vain onko näillä lapsilla lupa pelata vaikkapa GTA:ta, kivaa piirrettyä hurjastelu-peliä? No ei tosiaankaan. Kuitenkin annan tokaluokkalaiseni pelata The Sims-pelejä, joissa ikäraja on K12. (Tuon suuremmalla ikärajalla oleviin peleihin ei lapsilla ole mitään asiaa.)
Pelaamisen ongelmakohdat ovat kyllä meillä näkyvissä.
Aikoja joutuu rajoittamaan ja rajojen tuomaa marinaa kuuntelemaan. Angry Birds voi tietokoneellakin olla yllättävän koukuttava, aikuisellekin. Pelit siirtyvät lasten leikkeihin ja jälkipelit käydään pikkulegoilla ja puupalikoilla, tabletin puutteessaan Täystuho rakensi itselleen oman legoista.
Netin pikkupeleistä ja niiden ympärillä pyörivistä foorumeista joutuu ottamaan selvää. Olenkin joutunut opettelemaan ihan uuden kielen ymmärtääkseni Esikoista, joka ensin kertoi, että pelin foorumilla on kaikki tosi kilttejä ja seuraavassa hetkessä selitti, että joku siellä gosussa harjoitteli servaamista. Lyhyen teini-suomi-teini-selvittelyn jälkeen päästiin käymään netiketti-keskustelua. Aikuisten kesken on myös selvitelty muun muassa kokonaisen virtuaali tallin varastamista hakkeroinnilla...
Lasten pelaamissa peleissä väkivalta on Disney-leffojen tasoa. Tosiasiallisesti suurempi väkivalta on ruutujen tällä puolen, kun Wii-ohjaimista käydään välillä kovinkin fyysistä taistelua parivuotiaan käyttäessä hampaitakin aseina. Samaa tappelua käydään meillä mistä tahansa lelusta.
Seksiäkin peleistä tietysti löytyy, on SingStarin musiikkivideoita ja lisääntyviä simejä. Musiikkivideot on muuten paljon pahempia sisällöltään kuin Sims, joka ei näytä kuin pikselimössöä, heiluvan peiton ja liudan sydämiä.
Toistaiseksi en ole kuullut, että kavereiden luonakaan pelattaisi sen kummempia pelejä kuin meillä.
Peleillä meillä on kuitenkin harjoiteltu vuorottelua, motoriikkaa, naapureiden nuottikorvaa (ja sietokykyä...), englantia, liikennesääntöjä, kertotauluja, ongelmanratkaisua, yhteistyötä...
Näen punaista, kun yhteiskunnan ilmiöistä syytetään pelejä. Onneksi sentään kirjallisuuden syyttäminen on loppunut.
Ps. Muistattehan, että reaaliaikaisen keskustelun mahdollistaa facebook
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
Piipaa-autot ja 2 kk neuvola
Äitien tehtävä nyt vain on olla huolissaan jälkikasvustaan. Ja laskea irti, antaa lisää narua, vaikka kuinka pelottaisi lasten puolesta.
Esikoinen lähti aamulla pyörällä kouluun, niin kuin kaikkina kahdeksan aamuina, suunnilleen kymmenen minuuttia ennen kuin mä pääsen viemään poikia. Matkahan meillä on sama, Esikoinen vain jatkaa puolenkilometria pidemmälle. Heti alkumatkasta on yksi vaarallinen tien ylitys, liikennevalot kyllä, mutta kääntyville autoille ei ole nuolivaloja ja suojateiden valot painonapin takana. Usein nuo valot ovat vielä pois päältä, vilkuttavat keltaista, pahimpina ruuhka-tunteinakin.
Mun päästessä tuohon risteykseen poikien kanssa, oli koko liikenne sekaisin. Valot vilkutti keltaista, oli ambulanssia, paloautoa, poliisi. Ei ollut kolaroituja autoja. Se saakutin suojatie. Se, mistä kaupunki ilmoitti pari vuotta sitten, että ekaluokkalaisten on ihan turvallista ylittää. Se sama, minkä valosysteemin lupasivat silloin korjata.
Voitte arvata, että sydän otti muutaman ylimääräisen lyönnin. Ja puhelinkin oli kotona turvallisesti kahvinkeittimen vieressä. Entä jos! Jatkettiin kuitenkin matkaa poikien kanssa, jos jotain, niin parempi niiden hoidossa. Pistettiin pystyyn kisa, kuka bongaa Esikoisen pyöränsä kanssa.
Melkoinen helpotus, kun tyttö ylitti vielä vaarallisempaa suojatietä vaihtoehtoisella reitillä. Etukäteen oli lupa annettu tuohon tien ylitykseen vain, jos liikennevalot eivät toimi ja yli ei turvallisesti pääse sieltä, mistä pitäisi. Esikoinen raivosi silloin takaisin, että aina pääsee yli turvallisesti ja että joojoo.
Odotettiin Esikoista päiväkodilla ihan vain varmistaakseen, että on kunnossa. Tyttö ei ollut onnettomuutta nähnyt, mutta sanoi kiertäneensä, koska liikenne oli ihan sekaisin. Voi ihanaa, sillä on kuin onkin aivot ja joku puhe menee kaikesta huolimatta läpi.
Säikähdys purkautui kuitenkin kyyneleiksi kotona. Helpotus ja entä jos.
----
Neuvolassa kaikki hyvin. 4840g ja 59cm pipo 39,3cm. Ensimmäinen rota-rokotusannos syötetty ja hyvää oli.
Esikoinen lähti aamulla pyörällä kouluun, niin kuin kaikkina kahdeksan aamuina, suunnilleen kymmenen minuuttia ennen kuin mä pääsen viemään poikia. Matkahan meillä on sama, Esikoinen vain jatkaa puolenkilometria pidemmälle. Heti alkumatkasta on yksi vaarallinen tien ylitys, liikennevalot kyllä, mutta kääntyville autoille ei ole nuolivaloja ja suojateiden valot painonapin takana. Usein nuo valot ovat vielä pois päältä, vilkuttavat keltaista, pahimpina ruuhka-tunteinakin.
Mun päästessä tuohon risteykseen poikien kanssa, oli koko liikenne sekaisin. Valot vilkutti keltaista, oli ambulanssia, paloautoa, poliisi. Ei ollut kolaroituja autoja. Se saakutin suojatie. Se, mistä kaupunki ilmoitti pari vuotta sitten, että ekaluokkalaisten on ihan turvallista ylittää. Se sama, minkä valosysteemin lupasivat silloin korjata.
Voitte arvata, että sydän otti muutaman ylimääräisen lyönnin. Ja puhelinkin oli kotona turvallisesti kahvinkeittimen vieressä. Entä jos! Jatkettiin kuitenkin matkaa poikien kanssa, jos jotain, niin parempi niiden hoidossa. Pistettiin pystyyn kisa, kuka bongaa Esikoisen pyöränsä kanssa.
Melkoinen helpotus, kun tyttö ylitti vielä vaarallisempaa suojatietä vaihtoehtoisella reitillä. Etukäteen oli lupa annettu tuohon tien ylitykseen vain, jos liikennevalot eivät toimi ja yli ei turvallisesti pääse sieltä, mistä pitäisi. Esikoinen raivosi silloin takaisin, että aina pääsee yli turvallisesti ja että joojoo.
Odotettiin Esikoista päiväkodilla ihan vain varmistaakseen, että on kunnossa. Tyttö ei ollut onnettomuutta nähnyt, mutta sanoi kiertäneensä, koska liikenne oli ihan sekaisin. Voi ihanaa, sillä on kuin onkin aivot ja joku puhe menee kaikesta huolimatta läpi.
Säikähdys purkautui kuitenkin kyyneleiksi kotona. Helpotus ja entä jos.
----
Neuvolassa kaikki hyvin. 4840g ja 59cm pipo 39,3cm. Ensimmäinen rota-rokotusannos syötetty ja hyvää oli.
tiistai 7. lokakuuta 2014
Mitä tekisit, jos et pelkäisi?
Maaret Kallion blogiteksti "Näyttäisitkö kyyneleesi, jos et enää pelkäisi?" (Lujasti Lempeä HS 1.10.14) Hesarin nettisivuilla jätti minut pohtimaan vastausta kysymykseen: "Mitä tekisit, jos et enää pelkäisi?"
Meillä ei ole mitään muuta pelättävää kuin pelko itse -Franklin D. Roosevelt
Jos en enää pelkäisi, sukeltaisin rohkeasti jokaiseen menneeseen hetkeen. Sukeltaisin rohkeasti ja velloisin sitten niissä hetkissä, kieltäisin niitä enää tulemasta tänne. Kun suljen silmäni, en enää huutaisi ajatuksilleni: "Ei sinne, ei sinne!" En huutaisi, vaan menisin rohkeasti, kunnes ei enää tarvitsisi.
Jos en enää pelkäisi, saisin sanottavani sanottua. Saisin sanottua ennen kuin sanat kasvavat liian suuriksi. Liian suuriksi ja oudosti vääriksi. Jos en enää pelkäisi, en enää sietäisi kaikkea sitä. Ja toisaalta sietäisin ja kestäisin niin paljon enemmän, jos en enää pelkäisi.
Jos en enää pelkäisi, jättäisin selustani varmistamatta. En lymyilisi nurkan takana vaan astuisin reippaasti sen ympäri. Näkisin niin paljon enemmän, jos en enää pelkäisi. Löytäisin hyvää, jos en pelkäisi, eikä pahakaan enää saisi minua pakenemaan. Oltaisiin vain ja katsottaisiin toisiamme silmästä silmään, minä ja paha. Kunnes se luovuttaisi siksi, etten enää pelkää.
Jos en enää pelkäisi, olisin edelleen minä. Olisin kuitenkin minä, niin itse itseni näen. Harva tuntisi minua enää, niin kuin nyt luulevat tuntevansa. Jos en enää pelkäisi, ei olisi esirippuja ja kulisseja niiden takana. Ei olisi esitystä, jota toiset katselee. Jos en enää pelkäisi, kaikki olisi totta eikä enää koskaan teatteria loppuhuipennuksineen.
Jos en enää pelkäisi, te tietäisitte, ettekä arvailisi. Mutta minä pelkään.
Kuka sinä olisit, jos et enää pelkäisi?
Meillä ei ole mitään muuta pelättävää kuin pelko itse -Franklin D. Roosevelt
Jos en enää pelkäisi, sukeltaisin rohkeasti jokaiseen menneeseen hetkeen. Sukeltaisin rohkeasti ja velloisin sitten niissä hetkissä, kieltäisin niitä enää tulemasta tänne. Kun suljen silmäni, en enää huutaisi ajatuksilleni: "Ei sinne, ei sinne!" En huutaisi, vaan menisin rohkeasti, kunnes ei enää tarvitsisi.
Jos en enää pelkäisi, saisin sanottavani sanottua. Saisin sanottua ennen kuin sanat kasvavat liian suuriksi. Liian suuriksi ja oudosti vääriksi. Jos en enää pelkäisi, en enää sietäisi kaikkea sitä. Ja toisaalta sietäisin ja kestäisin niin paljon enemmän, jos en enää pelkäisi.
Jos en enää pelkäisi, jättäisin selustani varmistamatta. En lymyilisi nurkan takana vaan astuisin reippaasti sen ympäri. Näkisin niin paljon enemmän, jos en enää pelkäisi. Löytäisin hyvää, jos en pelkäisi, eikä pahakaan enää saisi minua pakenemaan. Oltaisiin vain ja katsottaisiin toisiamme silmästä silmään, minä ja paha. Kunnes se luovuttaisi siksi, etten enää pelkää.
Jos en enää pelkäisi, olisin edelleen minä. Olisin kuitenkin minä, niin itse itseni näen. Harva tuntisi minua enää, niin kuin nyt luulevat tuntevansa. Jos en enää pelkäisi, ei olisi esirippuja ja kulisseja niiden takana. Ei olisi esitystä, jota toiset katselee. Jos en enää pelkäisi, kaikki olisi totta eikä enää koskaan teatteria loppuhuipennuksineen.
Jos en enää pelkäisi, te tietäisitte, ettekä arvailisi. Mutta minä pelkään.
Kuka sinä olisit, jos et enää pelkäisi?
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)