maanantai 23. marraskuuta 2015

Lapsen lahjakkuus on äidin päänsärky

Pari viikkoa sitten Ylen uudessa keskusteluohjelmassa Marja Hintikka Livessä oli juttua lahjakkaista lapsista. Siitä kuinka kasvattaa nero. Aihe tuntuu vuodesta toiseen jakavan mielipiteitä, ja näistä mielipiteistä yleensä ainut käteen jäävä on se klassinen "hyshys, tästä ei sovi puhua".

Kyllä kieltämättä minunkin niskavillani nousivat pystyyn Maria Nordinin näkemyksistä, jos kohta mieleen tulikin, että ehkä tässä on vain äitirukka, joka osaa toimia, muttei sovi toimiansa julkisesti esittämään. Että entäs, jos se tarkoittaa ihan oikein, muttei osaa sitä TV-kameroiden käydessä esittää niin, että tulisi ymmärretyksi. Jakson pääsee katsomaan ylempää linkin takaa, siellä se on Ylen Areenassa.

Toinen ja viime jouluna lahjaksi saamansa sähköhärpäke.

Mutta niistä lahjakkaista lapsista. Ei niitä, ihan oikeasti olemassa olevia ressukoita, voi vaieta olemassaolemattomiksi vain siksi, että jonkun tulee paha mieli siitä, ettei oma lapsi yllä lahjakkaiden ryhmään. Lapsen erityisyys, olipa se sitten ylös- tai alaspäin, on vanhemmille ja yhteiskunnalle ihan todellinen haaste. Koululaitos, neuvolat ja mitä noita nyt on kykenee kyllä tarjoamaan apua erityislapsen vanhemmalle, apua ja tukea on saatavissa oppimisen ongelmakohtiin. Heitteille kuitenkin jää tasapäistävässä perusopetuslaitoksessamme se onneton "lahjakas" lapsi. Juhlapuheista huolimatta opetusta ei kyetä eriyttämään ylöspäin.

Olen koko lasten koulu-uran seurannut turhautumista oppitunteihin sivusta. Myönnän, ettei ihan hirveästi naurattanut kun kahden ensimmäisen kouluvuoden aikana lapsen ainoat oppimat asiat olivat tahallaan väärin laskeminen ja Aku Ankan lukeminen salaa pulpetissa. Toisaalta samaan aikaan sosiaaliset ja liikunnalliset taidot olisivat kaivanneet ihan erityistä tukea. Kas kummaa, kun näihin sitä tukea ei olekaan saatavilla.



Ylöspäin eriyttämisestä on muodostunut meille liki ongelma. Ylöspäin ei eriytetä, ei ole osaamista, ei ole aikaa, ei ole resursseja, ei minkäänlaista kiinnostusta. Vanhempana kun tuot tällaisen tarpeen esille pakollisissa vanhempainvarteissa, saat osaksesi vain hymistelyä. Jokainen lapsi on lahjakas, jos lapsen vanhemmilta kysytään. Siinä saa sitten äitinä rapsutella päätään, kuinka koulusta tekisi lapselle kyllin mielenkiintoisen paikan, kuinka säilyttäisi jatkuvan oppimisen haasteen, motivaation, kuinka opettaisi lapsilleen ne oppimisen rutiinit, jotka jäävät oppimatta, kun opittavat asiat on opittu jo vuosia aiemmin. (Meillä tosiaan on sellainen vahingossa lukemaan oppinut lapsi, joka nelivuotiaana luki jouluevankeliumin päiväkodin joulujuhlassa... ja on täällä sitten sellainen viisivuotias, jolle esimerkiksi värit ja niiden tunnistaminen tuottaa edelleen ongelmia).

Olemme kokeilleet oppimisen innon säilyttämiseksi kaikennäköistä. Koulun ainut "tuki" on ollut mahdollisuus A2-kieleen. Esikoisella se on Saksa, Toisella Ranska. Kotona on sitten tarjottu aina astetta haasteellisempaa luettavaa, on tehty yhdessä tarinoita. Kimpassa on laskettu vaikka mitä (eikä naurattanut, kun tenava nappasi nollat ja ykköset haltuun helpommin kuin itse aikoinani).



Toisin kuin Nordin, en koe kasvattaneeni lahjakasta lasta sellaisen saadakseni. Olen noudattanut äitini periaatetta, jota lukiossakin psykologian tunneilla toistettiin. Vastaa aina lapsen kysymyksiin. Ja sen lisäksi olen tarjonnut mahdollisuuden tutkia syvemmin kutakin kiinnostavia asioita ja ilmiöitä.

Kyllä on kuulkaa kumma tunne huomata, että Esikoinen hiljalleen pieksee äitinsä sanavalmiudessa ja Toisen ymmärrys monesta matemaattisesta tai luonnontieteisiin liittyvästä on paljon äitiänsä pidemmällä. Kohta olen kuulkaas pulassa. Ja mitäs mä sen Kirpun kanssa teen, kun tuo kotiin kymppejä kaikesta ja lukee vapaa-ajallaan esimerkiksi Eddingssiä? Kyllä olen pulassa.

Onneksi aina voi mennä irrottamaan nuo pikkupojat ikkunaverhoista. Se on sentään helppoa.

18 kommenttia :

  1. Nordinista heti alkuun: en voi vaan ottaa millään tavalla vakavasti ihmistä, joka on sisätilapuhtauksiin (ja epäpuhtauksiin) erikoistunut arkkitehti ja omassa talossaan oli hometta jo ennen sen valmiiksi saamista. Siis for real. Suurella neroudellakaan ei aina loisteta, ei edes joka kerta.

    Sitten toiseksi. TämäKIN kouluasia lienee täysin koulukohtaista. Täällä meilläpäin on ihanat lapsensa tuntevat opettajat jotka välttävät lasten turhautumisen ihan klassisilla taitoihin vastaamisilla:jokaiselle jotain haastavaa. Tämä on ollut täällä vallalla JO kun olin itse koululainen, joten mikään uusi ilmiö ei näillä huudeilla siis ole tämäkään.

    Silti mä vähän nyt miettisin kuitenkin itse miksi lapsen pitäisi (edes sen turhautumisenkaan kautta) tulla toisin kohdelluksi jos sattuu olemaan jossakin muita taitavampi? Koska hei, jos olet aikuisena muita välkympi, nokkelampi, taitavampi, menestyneempi - niin tiedät kai mitä silloin sanotaan? Olet olevinasi jotain ja eikun alas vaan, jos ei muuten niin ampumalla. Krhm krhm. No joo, tämä viimeinen oli tälläinen.... heitto vaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulukohtaisesta en tiedä, saattaahan se olla, että Suomessa on niitäkin kouluja, joissa (vielä) on resursseja. Meillä testattuna neljä alakoulua, eikä homma vaan pelaa.

      Ja tuo toisinkohtelu, eikö se nimenomaa ole toisinkohtelua, jos luokassa 20 laitetaan tekemään tehtäviä ja yksi lukee jotain omaa pulpettikirjaa...?

      Poista
  2. Se että opettaja opettaa jokaista tämän vaatimalla tasolla tarkoittaa täällä sitä että kaikki tekee tehtäviä, mutta erilaisia ja eri määriäkin. Jonkun tehtäviä voi olla 10, toisella 3 ja yhdellä ihan erilisia tehtäviä vieläpä. Näin täällä on aina menty. Täältäpäin katsottuna mainitsemasi pulpettikirjanluku kuullostaa täysin utopistiselta :D Täällä on tosiaan vallalla nää lapsen omaan oppimistasoon liittyvät opetusmetodit <3 ihmettelen jos jossain EI ole.

    Ja kyllä, toisinkohteluahan se, kysyinkin onko se niin tarpeen kuitenkaan :D

    VastaaPoista
  3. Ja hops, unohtui, mitä tarkoitat resursseilla? Ei siihen tarvita kuin yksi pätevä opettaja ja lisämateriaalia tavallisen oppimateriaalin lisäksi. Ja hyvä tuntemus oppilaistaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liekö täällä sitten resurssiongelmana se pätevä ope vaiko kerrassaan ylityölistetty sellainen. Opejen kanssa puhuessa kuitenkin törmää tähän "ei ole resursseja"-hokemaan. Viekö sitten integroitujen erityisten, S2-oppilaiden jne ohjaus niin paljon aikaa, ettei sitä riitä enää niille, jotka pärjää omin nokkinensa? Ihanaa, että jossain toimii.

      Poista
    2. Niin, meidän alakoulussa esim on kyllä tosi hyviä opettajia. Persoonina innostuneita ja välittäviä. Joskus joku sijainen saattanut olla leipiintynyt mutta pääsääntöisesti aivan supereita. Mahtaisiko sekin vaikuttaa että suurimmaksi osaksi asustavat näillä kylillä, elävät siis materiaalinsa keskellä :D

      Poista
  4. Meidän kylällä ei myöskään ole resursseja antaa lahjakkaalle lapselle haasteellisempaa tekemistä. Teinimonsteri turhautui alakoulussa, kun osasi jo lukea hyvin sekä laskea ennen kouluun menoa. Varsinkin kielellisesti ja matemaattisesti lahjakkaat lapset turhautuvat nykyään todella helposti, kun nykyään pyritään taas erityislapset integroimaan tavalliseen luokkaan. Kummassakin on puolensa. Erityisluokilla ja integroinnilla. Integrointi on hyvä asia erityisoppilaan kannalta, mutta erityislahjakkaan kannalta se on taas heikompi juttu. Lahjakkaasta saattaa alakoulussa tulla "häirikkö", kun lapsi jo osaa tai oppii paljon nopeammin kuin muut. Silloin lapsi turhautuu ja alkaa häiriköimään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tätä häiriköintiäkin on nähty. Eikä esim. tuo tahallaan väärin laskeminen vakuuta opea osaamisesta... Vähän on välillä sellainen fiilis kuin hakkaisi päätä seinään noitten mukuloitten kanssa.

      Saa nyt sitten nähdä, mitä on edessä, kunhan pienet menee kouluun. Ainakaan vielä eivät lue, laske tai tee muutakaan ikätasostaan ainakan ylöspäin poikkeavaa. Jos vaikka saatais tännekin niitä "normaaleja" haasteita.

      Poista
    2. Tietysti se sekin asia pitäisi oppia (oppilaan), että kärsivällisyys on hyve :D

      Poista
  5. Mä olin töissä koulussa, jossa erilaisten oppijoiden huomioiminen oli todella hienolla mallilla! Tosin esim. sijaistaminen luokassa, jossa äidinkielen lukuläksyt oli yksilöllistetty jokaisen oppilaan taitotason mukaan kolmeen ryhmään, oli vähän haastavaa. Mutta opettajalla oli homma hienosti hallussa. Sieltä ei noussut myöskään kukaan erityisesti esille sillä tavalla, että "hei toi tekee eri juttuja kun muut!", koska lähes puolella luokasta oli jotain johonkin päin eriytettyjä tehtäviä. Oppivat siis alusta asti, että kaikki on vähän erilaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mulla riittää sympatioita opeille, jotka on haastavassa tilanteessa eritasoisten oppilaidensa kanssa. Toivottavasti uusi opetussuunnitelma toisi lisää eväitä tällaisten haasteiden ratkaisuun.

      Poista
  6. Kiva löytää äidinkin näkökulma tähän. Suomessa peruskoulun yksi vahvuus on samalla heikkous. Kaikille sama ei aina toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiseen aiheeseen on melkein hankala tarttua äitinä, koska väkisinkin jää sellainen "parempi kuin muut"-kaiku. Vaikkei siitä ole kyse ollenkaan. On vain niitä erilaisia lapsia, joista jokainen tarvitsisi omanlaistaan ohjausta ja opetusta päästäkseen parhaaseen lopputulemaan. Hurjan hankala opettaa lapsille, että parhaansa tekeminen riittää, jos katto tulee vastaan ennen kuin parastaan on joutunut (tai päässyt) tekemään. Ongelmansa kullakin :)

      Poista
  7. Teidän lahjakkaille lapsille varmaan parasta olisi kotikoulu. Ainakin saisivat pätevän opettajan sinusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa sarkasmia :D Paras olisi kaikkien lasten kannalta (eikä vain meidän), jos ryhmäkoot ja integroinnit pidettäisiin sillä tavalla hanskassa, että opettajilla olisi aikaa opettaa pelkän kurin säilyttämisen sijaan.

      Poista
    2. Taidatte asua Suomen surkeimmassa paikassa kun ei toimi neuvolat ei koulut ei ehkäisy.

      Poista
    3. Eipä muuta kuin kertomaan, missä toimii, niin muutetaan sinne heti.

      Poista
  8. Nyt mulle tuli kyllä paha mieli sun puolesta noista kommenteista. Ja ihmeissäni, että joku viitsii.

    VastaaPoista