lauantai 7. marraskuuta 2015

Kaipa se pelkopoli kutsuu taas

Sain kuluneella viikolla neuvolasta ihan ensimmäistä kertaa mukaani paperin "Ajatuksia tulevasta synnytyksestä". Eilen kaivoin sen kassista. että jos vaikka katsoisin läpi. Ehkä täyttäisinkin. Tiedättekö, se oli virhe. Ei olisi pitänyt. Perjantai ja neuvola jo mennyt viikonlopuksi tavoittamattomiin. Ja nyt tuo onneton paperi hiertää mielessä päälimmäisenä.

Lomake on kovin viattoman näköinen, surkealaatuinen mustavalkotuloste. Siinä on otsikko, nimeni ja hetuni, sairaanhoitopiirin logo. Ja seitsemän kysymystä, joihin pitäisi vastata.

1. Mitä ajatuksia synnytys herättää sinussa?

2. Millaisina olet kokenut aikaisemmat synnytyksesi?

3. Mitä ajattelet synnytyskivusta?

4. Kuinka toivot synnytyskipujasi lievitettävän?

5. Millaista tukea toivot kätilöltä?

6. Onko sinulla toiveita liittyen synnytykseesi?

7. Ajatuksia vauvan ensipäivistä...

Juutuin eiliseksi otsikon ja ykköskysymyksen väliin. Mietin, mitä ajatuksia koko paperi herättää ja sitä, että miksi. Miksi mun teki mieli huutaa, raivota, silputa paperi ja polttaa silppu? Kun aikuinen ei toimi niin.

Nyt on takana yö (nukuttu tai ei) Ja alan hiljalleen hahmottaa vastausta eiliseen kysymykseeni. Se asuu jossain kakkos- ja seiska-kysymysten sisällä.

Muistaisinpa maanantaina soittaa neuvolaan ja vaatia lähetteen pelkopolille. Tämän paperin kanssa yksin menee pilalle koko joulun odotus kaikesta muusta puhumattakaan.

Vastaukset 7.11

1. Synnytän mieluummin vaikka bussipysäkillä kuin sairaalassa.

2. Kuudes kerta korjasi kaiken. Ja seiska repii kaiken taas auki.

3. Kuuluu asiaan.

4. Ilokaasu, ei mitään pistettäviä puudutteita.

5. Ei rutiinitoimenpiteitä rutiinin vuoksi, kaikki oltava selitettävissä viimeistään jälkeenpäin (ja selitettävä myös, vaikken osaisi kysyä), luottamusta siihen että pärjään ilman voimakkaita puudutteita, jos en niitä itse pyydä. Ei saa tuputtaa.

6. Jaloille tuki ponnistusvaiheeseen.

7. Äkkiä heti kotiin.

15 kommenttia :

  1. <3 Mä niin ymmärrän... Mut ei kait sentään bussipysäkillä, kamoon, talvikin ja kaikkee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sitä autossa lämmin (jos lämppäri ei hajoa, joskus on ollut kylmäkin)

      Poista
  2. Mä totanoin en tiedä miten tän muotoilen ilman ett kuullostan arvostelevalta, koska se ei missään tapauksessa ole tarkoitukseni. Ymmärrän täysin sen jos mennyt on jättänyt jälkensä sinuun ja tunnet pelkoa koko tapahtumaa kohtaan. Ehdottaisin kuitenkin oman asenteen muutosta suhtautumisessa vähän kaikkeen, vaikka moni asia olisikin muista kuin sinusta kiinni. Ajattele silti että teet parhaasi, toimenpiteet on kuitenkin alunperin tehty kaikkien hyvinvoinnin turvaamiseksi ja vasta jälkeenpäin voi sanoa oliko ne turhia vai ei. Etukäteen asioiden murehtiminen on asian vähintään kaksinkertainen kärsiminen. Mieti että se kaikki (synnytys) on ohimenevää kuitenkin ja ainoastaan sinä voit päättää etukäteen ja jälkikäteen kuinka paljon annat millekin asialle painoarvoa. Joskus vääryys ja epäreiluuskin on asioita joista on päästettävä irti jos haluaa oman elämänsä hyvinvoinnin tasoa nostaa. With <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiedän sun olevan oikeassa. Asenteesta toimenpiteisiin. Ja silti pidän ihan hirveän epäreiluna sitä, että kaiken tällaisen kanssa ihminen oikeasti ihan yksin. Siinä saa miettiä jälkikäteen, että mitä mahdollisesti tapahtui vai tapahtuiko mitään.

      Poista
    2. Jep, tiedän tunteen. Koita silti jaksaa ja kestääja tsempata, koska se on sun parhaaks kuitenkin <3

      Poista
  3. Se on niiin kamalaa, jos kokee olevansa perustavanlaatuisesti turvaton ehkä haavoittuvimmassa tilassa ikinä... On tavallaan tajuttomuuden ja valveillaolon rajamailla synnyttämässä, feel you <3 Ei kait se auta kun mennä mahdollisimman positiivisella mielellä, mut ei oo helppoo tsempata itseään, tiedän! Hoppas det går bra!

    VastaaPoista
  4. Olisko tän seiskan jälkeen syytä hakea riittävästi kortsuja/kierukka/pillerit/siveysvyö ennen kuin saat ajan sinne sterilisaatioon? Se ei totta vie ole yhteiskunnan vika, että koet synnyttämisen olevan syvältä tai että ne ovat olleet tuskaisia. Synnyksissäsi on todennäköisesti kaikissa ollut vain yksi muuttumaton tekijä ja se olet ollut sinä ja asenteesi. Älä hyvä tavaton sentään pese niitä alusvaatteita samaan aikaan koneessa, teksteistäsi päätellen vauvoja on ollut jo liikaa. Enkä siis hetkeäkään usko, että yhdestäkään lapsestasi luopuisit, mutta liika on liikaa, kun resurssit eivät riitä. Eivät riittäisi tuossa määrässä kyllä monella muullakaan. En hyväksy tuota valittamisen määrää, kun olette itse itsenne tuollaiseen tilanteeseen vastuuttomuuttanne ajaneet. Toivon todella, että tämä pikkuinen on teidän viimeisenne ja sen jälkeen alatte ihan omin tuloin luotsata perhettänne ja nauttia siitä mitä olette saaneet aikaan. Toivottavasti tämä loppuraskaus muuttuu vielä iloksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, katsos kun ehkäisy tosiaankin oli käytössä.

      Poista
  5. Mä oon kyllä niin onnellinen, että oon saanut synnyttää kaikki kolme Kokkolassa. Pieni sairaala, jossa yleensä aina kätilöillä on aikaa (ja halua) kuunnella toiveita, eikä meininki ole sellaista liukuhihna touhua. Toivottavasti tämä viimeinen kerta saisi olla sulle eheyttävä kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enköhän mä huomenna muista soittaa neuvolaan ja pyytää pelkopolilähetteen. Onhan se oikeasti ihan naurettavaa, että yksi kokemus yli kolmentoista vuoden takaa edelleen vaikuttaa näin.

      Ja mitä tuohon lomakkeeseen tulee, tuossa se on tyhjänä ja täyttämättömänä pöydällä odottamassa, että osaisin siihen jotain järkevää kirjoittaa. Vielä en osaa, jos kohta en sitä ole tuhonnutkaan vaan oikeasti yrittänyt miettiä, mistä näin rankat fiilikset.

      Poista
  6. Musta ei kuule ole yhtään naurettavaa, että se yksi kokemus sieltä kolmentoista vuoden takaa tekee edelleen temppujaan. Kokemus on ihan selkeästi ollut sulle traumaattinen, joten musta tää on ymmärrettävää. Totta kai kolmetoista vuotta on pitkä aika, mutta joskus aika ei korjaa kaikkea... Omalla asenteella voi tietysti vaikuttaa moneen, mutta toisaalta se oma asenne voi joskus olla aika tiukassa. Siis että ymmärrän, miksi on ehkä vaikea "heittäytyä" tai miten sen nyt sanoisin.

    Toivon, että saat lähetteen pelkopolille (mä en tiedä, kuinka herkästi/vaikeasti sinne pääsee, siksi tämä sanamuoto) ja että tämä seiskan synnytys menisi nyt toivotusti. Niin, että voisit sanoa sen olleen positiivinen kokemus ja että sulla olisi roppakaupalla hyviä ajatuksia ja tuntemuksia siitä.

    Mulla on myös kaikki kolme synnytystä olleet Kokkolassa, ja kaikki kokemukset on olleet hyviä. Tämä viimeisinkin, vaikka ei ihan sinne synnytyssaliin asti ehdittykään ja vaikka vauvan ensimmäiset päivät eivät sitten todellakaan kuvitellusti menneet (viikko sairaalassa, koska vauvalla valvontaa/tehohoitoa vaativa infektio ja lopuksi bilitkin koholla). Mutta mitä nimi. Satua sanoikin, niin pieni sairaalahan se on ja kätilöillä on yleensä aina aikaa kuunnella ja toimia oikeasti asiakaslähtöisesti.

    Musta on hyvä, että sä kirjoitat näistä asioista. Toivottavasti se auttaa?

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaminen on parasta terapiaa, vähän taputtelee asioita mittasuhteisiinsa.

      Poista
  7. Ei tarvinnut edes vaatia, Sain lähetteen kauniisti pyytäen. Uskaltaa vähän hengittää, kun tietää, että jossain otetaan koppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Toivottavasti pelkopolilla käynti tuo toivomaasi helpotusta :)

      Poista
    2. Tää oli mahtava uutinen! Jes!

      Poista