perjantai 27. marraskuuta 2015

"Äiti! Auta mua!"

Tiistai-aamuna oli mun vuoro saada se jokaisen vanhemman kammoama puhelu päiväkodista. Onhan noita toki meille ennenkin tullut, muttei koskaan ennen ihan tällaista.

"Täystuho tippui metsäretkellä kiveltä kätensä päälle. Tuletko ja viet itse lääkäriin?" Mentiin miehen kanssa molemmat. Onneksi.

Päiväkodin eteisessä istui hyvin kipeän ja hätääntyneen näköinen Täystuho kaksi hoitajaa ympärillään ja kylmäpussi kättä vasten. Ihan tyynesti ei tuntunut hoitajatkaan suhtautuvan, ja taas voisi todeta, että onneksi. Täystuho ei ollut antanut edes haalariaan riisua. Ja sitten se karkasi se nyyhkäys pieneltä. "Äiti, auta mua!" Eipä jäänyt itku itseltäkään kauas.

Ajoimme terveyskeskukseen, ja ensimmäistä kertaa ikinä voisi sanoa systeemin menneen juuri niin kuin piti. Ilmoittautumaan päästiin heti, ja lyhyen pohdinnan jälkeen Triage-hoitaja pisti meidät lääkärijonoon. Ensimmäisiksi.

Ranteesta näki heti, että nyt ei mennyt ihan putkeen. Lääkäri totesi, että tuollaiselle asentovirheelle he eivät pysty tekemään mitään kuitenkaan, joten röntgenlähetteen sijaan kourassa olikin lähete lastenkirurgin päivystykseen Hyvinkäälle. Käteen laitettiin lasta matkan ajaksi, kylmäpussi, kantoside. Ja särkylääkettä (buranaa ja panadolia, kuinkas muuten) syötettiin ipanalle.

Hyvinkäälläkin homma hoitui vauhdilla. Joku piti meistä koko ajan huolta, Täystuholle annettiin Tramalia. Ja mies kulki koko ajan kaikessa mukana niin, että lääkärit puhutteli isänä. Kukaan meistä ei jaksanut korjata. Yleensä jaksetaan, mutta nyt se tuntui yhdentekevältä. Kädestä otettiin rontgenit, molemmat ranteen luut murtuneet ja joku pala siirtynyt ikävästi pois paikaltaan. Odotusajat Täystuho istui hiljaa kainalossani. Tuskin tarvii kertoa, kuinka monesti kävi mielessä kiitollisuus siitä, ettei käynyt yhtään pahemmin. Olisi voinut.

Vain kaksi tuntia Hyvinkäälle saapumisen jälkeen Täystuho jo pääsi leikkuriin. Aikuisilta vastaavat hoidettaisiin rankalla paikallispuudutteella, mutta lapset nukutetaan. Mies lähti hakemaan pienempiä hoidosta ja selvittämään tilannetta kotona, minä saatoin Täystuhon leikkaussalin ovelle. Itse sain kyyneleeni nieltyä, Täystuho ei.

Hoitaja kehoitti käymään vaikka kahvilla odotellessa ja neuvoi sitten reitin heräämöön. Kello oli yli kaksi, puhelu tullut kymmeneltä ja ensimmäistä kertaa ehdin ajatella, että varmaankin nelikon isä haluaisi ehkä tietää. Yritin soittaa, mutta "valitsemaasi numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä..." Koska elämä heittelee itse kutakin, kerrankin en tiennyt, kuinka exäni tavoittaisin. En tiennyt mahdollisesta työpaikasta, osoitteesta enkä edes siitä, onko minulla oleva puhelinnumero enää ylipäätään exäni käytössä.

Yritin soittaa nelikon mummolle, mutta hänen puhelimensa ilmoitti sitä samaa. Tavoittelin sitten yhteisiä tuttavia ihan vain, jotta jos joku heistä tietäisi (kun yleensä tietävät). Eikä mennyt kauaa, kun ex jo soitti.

Tilannekatsauksen jälkeen siirryin heräämöön odottelemaan Täystuhoa. Operaatio oli mennyt juuri niin kuin pitikin ja pojalla oli hieno kipsi kädessä. Jätski kelpasi, eikä tullut edes yhtään huono olo. Lääkäri peruutti aiemmin varaamansa osastopaikan, ja lupasi meidät illalla kotiin. Lastenheräämö kuitenkin suljettiin neljältä, joten siirryimme aikuisten puolelle odottelemaan kotiinpääsyä. Siirron jälkeen jätin Täystuhon hetkeksi hoitajien hellään huomaan ja lähdin ulos soittamaan miehelle, että tulee hakemaan meidät pois ja ilmoittamaan exälle, että hyvin meni.

Ei tarvinnut soittaa miehellekään, siinä se seisoi Päiväkirurgian ulko-ovella Viimeisen ja Rääpäleen kanssa ihmettelemässä, kuinka pääsisi sisään. Olivat kuulemma jo melkein tunnin palloilleet sairaalan alueella etsimässä meitä.

Mentiin yhdessä hakemaan Täystuhoa, ja todettiin, että eiköhän tällaisen päivän jälkeen voi hyvällä omallatunnolla lintsata ruuanlaitosta ihan kokonaan. Pikaruoka noudettuna on joskus ihan paikallaan.

Ensi viikolla on kädelle kontrolli, jonka jälkeen tiedetään kauanko kipsiä tarvitaan. Huonolla tuurilla joudutaan operoimaan uudestaan ja kiinnittämään luunpalat toisiinsa niiteillä tai nauloilla (vai mitäs ne nyt on). Hyvällä tuurilla kipsi saadaan sopivasti jouluksi pois. Ja jo ensi viikolla saa palata hoitoon.


Siellä jo kovasti odotetaan, kaverit olivat tehneet ihanan vihkomallisen kortin. Ja kuulemma päiväkodin vakuutukseen pitäisi mennä niin meidän sairaala-keikkojen matkakulut, poliklinikkamaksut ja muut sairaalalaskut sekä lääkkeet. Jotenkin en itse olisi osannut moista tällaisen tapahtuessa ajatellakaan, mutta päiväkodista pitivät huolta ja ohjeistivat.

Melkein käy hoitajia sääliksi. Vahinkoja sattuu. Kivet on liukkaita, kun sateen jälkeen hetkeksi pakastaa, eikä lapset osaa lentää.

Nyt meillä opetellaan toimimista yhdellä "väärällä" kädellä, ja hyvin näyttäisi sujuvan. Täystuho kirjoittaa jo nimensäkin oikealla kädellään, vaikka ennen tiistaita ei kynää ole pitänyt oikeassa kädessään koskaan. Hyvä tästä tulee. Ja jos vaikka vahingossa oppisi kärsivällisyyttä tuossa syömistä uudelleen opetellessaan.

20 kommenttia :

  1. Hurja mitä tapahtumia! Paranemisia pienelle toipilaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hurjaa, kieltämättä. Ainakaan meillä ei ole koskaan tylsää. (Vaikka joskus se tylsyys kelpaisi)

      Poista
  2. Hui, pikaisia paranemisia ♥ ja toivotaan ettei tarvitse operoida uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan. ei ne sairaalan käytävät niin kivoja kumminkaan ole. :)

      Poista
  3. <3 itku tuli. Nää on kyllä kamalia, vaikka ei huonosti käykään loppupeleissä mutta silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ymmärrä miten selvisin itkemättä. Ei oo helppoja juttuja, vaikka selvittäisiin "vain" murtuneilla luilla.

      Poista
  4. ♡ Paranemisia, pikaisia sellaisia. Nämä aina hätkähdyttää kun ovat niin odottamattomia..

    VastaaPoista
  5. Voih. :/ Tsemppiä ja pikaista paranemista. Pakko sanoa et tykkäsin erityisesti "Melkein käy hoitajia sääliksi. Vahinkoja sattuu. Kivet on liukkaita, kun sateen jälkeen hetkeksi pakastaa, eikä lapset osaa lentää." -kohdasta. Liian usein vanhemmat etsii jotain syyllistä näille tapahtumille, mistä tietty ei ole mitään hyötyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketäpä siitä voisi syyttää, jos kivi on liukas? Ennemmin mä hermostuisin, jos nuo vietäisiin metsään ja käskettäisiin sitten vaan istua paikoillaan. Kyllähän noiden retkien idea on kiipeillä ja tasapainoilla eikä nököttää pumpuliin käärittynä tasamaalla. Vahinkoja sattuu.

      Poista
  6. Hui kamala! :( Paljon paranemisia pikkuiselle ♡

    VastaaPoista
  7. huh huh,elin jokaisen minuutin säikäyksen kanssa,onneksi lopulta selvisitte tilanteesta. Tsemppiä paranemiseen <3

    VastaaPoista
  8. Voi ei, luulin kommentoineeni, mutta eihän sitä missään näy... siis tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siellähän se sun kommentti on ihan ensimmäisenä <3 Vai näyttääkö tää bloggeri sen vain mulle?

      Poista
    2. Ei näy mulle? :D :D:D Mutta ei se mitään, pääasia että sulle näkyy <3 En tiä mikä kumma on, kun lukaisin muutamien blogeja joissa olin käynyt tossa joskus kommentoimassa. Niissä oli mun kommentit tuplana :D Että ehkä tää vika on mun päässä - no päässä ja päässä mutta siis täällä ;)

      Poista
    3. :D Toivottavasti suurin osa kuitenkin näkee kommentit, ettei ala tippua sellaisia inhottavia sensurointisyytöksiä.

      Poista