Ihan tavallinen aamu alkuviikosta. Paitsi että puhelin soi jo hieman ennen kuin pääsin töihin. Täystuho oli taas keksinyt juttuja. Ensin siskonsa maastolenkkarilla, ja kun se osoittautui vedenpitämättömäksi, sitten toisen siskonsa kumisaappaalla. On ainakin vedenpitävät saappaat, sen sanon.
Kumisaapas vettä täyteen vessan hanasta ja nurin olohuoneen lattialle. Ja ei kun uudestaan. Ja uudestaan. Ja... Sillä välin Viimeinen tietysti touhusta innostuneena oli kiljunut rakentavia kommentteja, ohjeita tarvittavasta veden määrästä mitä ilmeisimmin ja lähtenyt sitten Täystuhon synnyttämään järveen uimaan. Laminaatti kiittää molempia poikia kauniisti.
Aamukahvipöydässä pomo esitteli innoissaan, kuinka tässä pannussa on vahvaa kahvia ja tässä vielä vahvempaa. Vahvempaa, totesin minä. Täytyy saada silmät auki ja herätä tästä vettä kengässä ja sitten järvenä lattialla- leikistä.
Määräaikaisuuteni tuolla on päättymässä, ja toinen vähän pitempi toisessa yksikössä samassa firmassa alkamassa. Äiti on ollut hyvä työntekijä, äiti sai paitsi uuden työsuhteen, myös (pienen) palkankorotuksen. Sanokaa mitä sanotte, on paikkoja, joissa suurperheen äidit pärjäävät paremmin kuin nuoret, vastavalmistuneet miehet.
Kaksi viikkoa sitten pomoni sanoi, että määräaikaisuuteni päättyy. Jälleen kerran minäkin kädet kyynärpäitä myöten ristissä rukoilemassa, että saisin paikan sieltä missä minua eniten tarvittaisiin. Ja kuinkas sitten kävikään. Pakko muistutus: pyytämisessä on se vaara, että saattaa saada pyytämänsä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti