Hei kaikki. Olen taas kuulemma paska mutsi ja oikea vieraannuttaja lehmä. Se on taas minun syytäni kaikki. Niin kuin vaikka se, että isä ei tapaa lastaan. Tai se, että isä ei tiedä lapsen elämästä mitään. Suututtaa.
Tänä aamuna naamakirja tarjoili kaksi artikkelia uutisvirrasta. Joskus on pakko. Isien oikeudet, lasten velvollisuudet (HS, Yhäriäiti ja unelmalapset 23.5), kirjoitus siitä, kuinka ne tapaamiset menee kun on paska mutsi ja on paska faija. Kelataanko hei vähän taakse päin. Pakatessani muuttoa varten arkistokaapin sisältöä törmäsin käräjäoikeuden tuomioon, joka kuuluu: "Lapsella on oikeus tavata isäänsä..." No. Ei ilmeisesti ole.
Ihan totta. Sossuja on turha huudella hätiin, ja juristikin ennen käräjien nuijaa muistutti, ettei etävanhempaa voida millään pakottaa. Ja vaikka voitaisiinkin, kannattaako lasta lähettää jonnekin, minne se otetaan vain, koska on pakko? Tuli sekin kerta, että ihan tarjosi mahdollisuutta lasten mennä. Sattuipa niin, että yksi juuri sai siihen vatsataudin (ja kaukoviisaasti hommasin tästä lääkärintodistuksen niin omaa työnantajaani kuin isääkin varten...). Isä ilmoitti, ettei ota vatsatautisia (hyvin ymmärrettävää, toki). Ja juorusi sen jälkeen kaikille, että keksitty on tämä sairaus ja taaskaan se lehmä ei antanut lapsia, tahallaan estää ja vieraannuttaa.
Täystuhoni on nyt kaksi viikkoa kysellyt, pääseekö tänään isille. Ihan joka ikinen päivä. Kaksi viikkoa olen ihan joka ikinen päivä ollut paska mutsi ja kertonut ettei tänäänkään pääse. Että isi soittaa sitten, kun sinne saa mennä, sitten te varmasti pääsette. Sitä soittoa vain ei kuulu. Muut eivät enää edes kysy.
Pieni tarina siitä, mikä meiltä usein unohtuu päivittäin (Viikonloppu.com 14.2.14) Lasten tuomat hetket on jotain, mitä rahalla ei saa. Isäpuoli ei koskaan voita isää lapsen silmissä. Vaan mitä tapahtuu, kun lapsi kasvaa isoksi? Tulevatko nämä lapset kertomaan tälle paskalle mutsille, että ihan paskaa, kun et antanut mennä isälle. Ja onko paskalla mutsilla silloin puolustautumisen mahdollisuuksia, kun kaikki kadut jo tämänkin totuuden tietävät. Aina, aina, ihan aina lähivanhemman syy, kun etävanhempi etääntyy. Silloinkin, kun etä oli se, joka lähti vapaaehtoisesti lasten elämästä uuden onnen tunteisiin vedoten. Lähi on paska. Aina.
torstai 29. toukokuuta 2014
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
Puuha-Peten balettihame
Mieli on taas tehnyt kirjoitella monenmoisesta; niistä onnensäteistä, jotka tänne hellepäivien myötä osuivat ja toisaalta eräiden tahallaan aiheuttamista tulevista ongelmista.
Ongelmista voidaan kertoa sitten, kun niistä tiedetään enemmän.
Mut hei, tapetilla on taas mediaseksikäs sukupuolisensitiivinen kasvatus: Sukupuolisensitiivinen kasvatus - kohtaammeko lapset tasa-arvoisesti? (Suomen vanhempainliitto, blogivieras Milla Paumo 5.5.14)
Näen punaista jokakerran, kun näen sanan sukupuolisensitiivinen. Pitäisi taas olla niin tiedostavaa vanhempaa, että. Pitäisi ymmärtää, ihan varta vasten ajatella ja keskittyä siihen, että tasa-arvoisesti annan nuken niin tytölle kuin pojalle, lakkaan kaikkien kynnet ja patistan tyttöjä korkeammalle puuhun samalla kun maanittelen poikia sieltä alas. Pitäisi taas niin kovin tiedostaa, että on tyttöjä ja on poikia ja että varmasti kohtelen niitä ihan samalla tavoin.
Mutta kun. Mulla onkin vain lapsia. Totta kai jaan näitä ryhmiin kulloisenkin tarkoituksen mukaan, tai oikeastaan sen mukaan, ketä milloinkin on paikalla. On isot ja pienet, koululaiset ja pikkupojat, tytöt ja pojat. Muttei noilla jaoilla oikeastaan ole tekemistä sukupuolen kanssa. Ei niin mitään tekemistä.
Esimerkiksi eilen. Hain koulusta tytöt ja toisella kyydillä tuli sitten kotiin pojat. Isot menee nukkumaan iltaisin klo 21, pienet klo 20, niin myös eilen. Tällä viikolla pikkupojat ovat menneet hoitoon kahdeksaksi ja koululaiset kouluun yhdeksäksi ja niin edelleen. Jako voi yhtä hyvin olla nelikko ja Viimeinen. Tai mikä kokoonpano nyt milloinkin...
Mutta mitä siis itse kasvatukseen tulee, täällä on vain lapsia. Likimain jokaisella on ollut mekkovaihe (Viimeisen vaihetta odotellaan), kaikki ovat rakastaneet kotileikkejä. Jokainen on leikkinyt autoilla ja pyssyillä. Toiset tykkäävät palapeleistä ja toiset eivät, jotkut liikkuvat mieluummin kuin toiset. Kaikki tykkäävät hevosista, jokainen halukas on saanut kyntensä lakata ja päähänsä pompuloita ja pinnejä. Ja ne kuuluisat kotityöt... jokainen varmasti joutuu tekemään osansa. Toiset tekee sen mieluummin kuin toiset, mutta kukaan ei saa lintsata. Ja kaikki tämä mitenkään nyt tiedostamatta sitä, että on tyttöjä ja on poikia. Mitä väliä sillä sukupuolella oikein on näissä asioissa?
Ja silti tytöt tietävät olevansa tyttöjä ja pojat poikia. Kas kun naisen ja miehen anatomia sattuu olemaan hieman erilainen, ja siitäkin on ihan aiheellista puhua. Ja koska on pieniä poikia, jotka ovat tehneet suuria löytöjä, tulee sukupuoli varmasti selväksi jokaiselle, vaikka kuinka olisi Puuha-Petellä tutu niskassaan: "Pippeli, pippeli, pippeliiiiiii!" Joo, on sulla.
Sen sijaan päiväkoti- ja koulumaailma kaipaisi päivitystä tälle vuosituhannelle asenteissaan sukupuolia kohtaan. Sitä tasa-arvoa, rehellistä sellaista, eikä mitään "sensitiivisyyttä", se mitään herkkyyttä sukupuolta kohtaan tarvitse, että järkeä käytettäisiin, kun sellainen on ihmiselle suotu.
On ammattilaisia ja on ammattilaisia. Toiset hoitajat päiväkodissa antaa lapsen valita leikkinsä sukupuolesta riippumatta, poikakin saa keijun siivet selkäänsä, jos niin tahtoo. Toiset taas tekee ohjelmaa tytöille ja pojille (kampaamo- ja kauneusstudioleikit, ohjatut sellaiset, voi älyhoi!).
Koululiikunta on ihan aiheesta jaettu tyttöihin ja poikiin. Seksuaalisuus on herkkä asia. Jakoa en lähtisi muuttamaan, mutta kenties pojatkin voisivat testata zumbaa ja tytöt lätkää... Mutta kun lapsi tuo kotiin lukujärjestyksen, jossa on ryhmäjako tehty sukupuolen mukaan, nousee kulmakarvat. No, meidän tyttö on poikien ryhmässä. Ja joku poika kuulemma tyttöjen ryhmässä... Näillä mennään.
Ongelmista voidaan kertoa sitten, kun niistä tiedetään enemmän.
Mut hei, tapetilla on taas mediaseksikäs sukupuolisensitiivinen kasvatus: Sukupuolisensitiivinen kasvatus - kohtaammeko lapset tasa-arvoisesti? (Suomen vanhempainliitto, blogivieras Milla Paumo 5.5.14)
Näen punaista jokakerran, kun näen sanan sukupuolisensitiivinen. Pitäisi taas olla niin tiedostavaa vanhempaa, että. Pitäisi ymmärtää, ihan varta vasten ajatella ja keskittyä siihen, että tasa-arvoisesti annan nuken niin tytölle kuin pojalle, lakkaan kaikkien kynnet ja patistan tyttöjä korkeammalle puuhun samalla kun maanittelen poikia sieltä alas. Pitäisi taas niin kovin tiedostaa, että on tyttöjä ja on poikia ja että varmasti kohtelen niitä ihan samalla tavoin.
Mutta kun. Mulla onkin vain lapsia. Totta kai jaan näitä ryhmiin kulloisenkin tarkoituksen mukaan, tai oikeastaan sen mukaan, ketä milloinkin on paikalla. On isot ja pienet, koululaiset ja pikkupojat, tytöt ja pojat. Muttei noilla jaoilla oikeastaan ole tekemistä sukupuolen kanssa. Ei niin mitään tekemistä.
Esimerkiksi eilen. Hain koulusta tytöt ja toisella kyydillä tuli sitten kotiin pojat. Isot menee nukkumaan iltaisin klo 21, pienet klo 20, niin myös eilen. Tällä viikolla pikkupojat ovat menneet hoitoon kahdeksaksi ja koululaiset kouluun yhdeksäksi ja niin edelleen. Jako voi yhtä hyvin olla nelikko ja Viimeinen. Tai mikä kokoonpano nyt milloinkin...
Mutta mitä siis itse kasvatukseen tulee, täällä on vain lapsia. Likimain jokaisella on ollut mekkovaihe (Viimeisen vaihetta odotellaan), kaikki ovat rakastaneet kotileikkejä. Jokainen on leikkinyt autoilla ja pyssyillä. Toiset tykkäävät palapeleistä ja toiset eivät, jotkut liikkuvat mieluummin kuin toiset. Kaikki tykkäävät hevosista, jokainen halukas on saanut kyntensä lakata ja päähänsä pompuloita ja pinnejä. Ja ne kuuluisat kotityöt... jokainen varmasti joutuu tekemään osansa. Toiset tekee sen mieluummin kuin toiset, mutta kukaan ei saa lintsata. Ja kaikki tämä mitenkään nyt tiedostamatta sitä, että on tyttöjä ja on poikia. Mitä väliä sillä sukupuolella oikein on näissä asioissa?
Ja silti tytöt tietävät olevansa tyttöjä ja pojat poikia. Kas kun naisen ja miehen anatomia sattuu olemaan hieman erilainen, ja siitäkin on ihan aiheellista puhua. Ja koska on pieniä poikia, jotka ovat tehneet suuria löytöjä, tulee sukupuoli varmasti selväksi jokaiselle, vaikka kuinka olisi Puuha-Petellä tutu niskassaan: "Pippeli, pippeli, pippeliiiiiii!" Joo, on sulla.
Sen sijaan päiväkoti- ja koulumaailma kaipaisi päivitystä tälle vuosituhannelle asenteissaan sukupuolia kohtaan. Sitä tasa-arvoa, rehellistä sellaista, eikä mitään "sensitiivisyyttä", se mitään herkkyyttä sukupuolta kohtaan tarvitse, että järkeä käytettäisiin, kun sellainen on ihmiselle suotu.
On ammattilaisia ja on ammattilaisia. Toiset hoitajat päiväkodissa antaa lapsen valita leikkinsä sukupuolesta riippumatta, poikakin saa keijun siivet selkäänsä, jos niin tahtoo. Toiset taas tekee ohjelmaa tytöille ja pojille (kampaamo- ja kauneusstudioleikit, ohjatut sellaiset, voi älyhoi!).
Koululiikunta on ihan aiheesta jaettu tyttöihin ja poikiin. Seksuaalisuus on herkkä asia. Jakoa en lähtisi muuttamaan, mutta kenties pojatkin voisivat testata zumbaa ja tytöt lätkää... Mutta kun lapsi tuo kotiin lukujärjestyksen, jossa on ryhmäjako tehty sukupuolen mukaan, nousee kulmakarvat. No, meidän tyttö on poikien ryhmässä. Ja joku poika kuulemma tyttöjen ryhmässä... Näillä mennään.
torstai 22. toukokuuta 2014
Haaste: 5 päivää, 5 tyypillistä blogitekstiä osa 5: Niksit
Luovalla hulluudella pääsee pitkälle.
Ajanhallinta: Käytössä iso perhekalenteri (jonka sarakkeet eivät muuten riitä meille) ja lisäksi eteisen peili on teipattu täyteen muistettavia asioita, synttärikutsuja, leirikirjeitä, lukujärjestyksiä... Kätevä vilkaista aina ohikävellessään, mitä tapahtuikaan milloinkin.
Sisustus:
Hiirimatto on kaikkein käyttökelpoisin seinällä.
Kikkakutoset: Ilmastointiteippi ja nippusiteet. Ei ole oikeastaan mitään, mitä näillä ei saisi korjattua toimintakuntoiseksi... Ainakin kaukosäädin ja auton avain on meillä teipattu ilmastointiteipillä kasassa pysyviksi.
Ja nippusiteet... no, vaikka näin:
Helppo lyhennys kattokruunun roikottimelle.
Lemppari niksini on kuitenkin kaataa kahvi kuppiin, avata ovi ja nauttia rauhasta.
Ajanhallinta: Käytössä iso perhekalenteri (jonka sarakkeet eivät muuten riitä meille) ja lisäksi eteisen peili on teipattu täyteen muistettavia asioita, synttärikutsuja, leirikirjeitä, lukujärjestyksiä... Kätevä vilkaista aina ohikävellessään, mitä tapahtuikaan milloinkin.
Sisustus:
Kikkakutoset: Ilmastointiteippi ja nippusiteet. Ei ole oikeastaan mitään, mitä näillä ei saisi korjattua toimintakuntoiseksi... Ainakin kaukosäädin ja auton avain on meillä teipattu ilmastointiteipillä kasassa pysyviksi.
Ja nippusiteet... no, vaikka näin:
Lemppari niksini on kuitenkin kaataa kahvi kuppiin, avata ovi ja nauttia rauhasta.
tiistai 20. toukokuuta 2014
Haaste 5 päivää, 5 tyypillistä blogitekstiä osa 4 lastenvaatteet
Tulevan Dinosauruksenkaan ei näköjään tarvitse kulkea alasti.
Koossa 50-56cm löytyy aika paljon kaikkea kivaa. Ja muistoja sitäkin enemmän.
Uusi äitiyspakkaus odottelee vielä kelan päätöstä (miten niin mun hakemukset on aina vähän jäljessä?), mutta kuvassa on viisikkomme jokaiselta jotakin...
Esikoisen Ainu-pupu, Viimeisen iki-ihanat sukat, Täystuhon Nalle Puh-body (näitä sai aikanaan Prismasta 3kpl yht. alta kympin) ja Täystuhon ruskeat velour-housut nallen tassuilla.
Viimeisen sininen nalle ja Leopardi-hattu, Esikoisen vaaleanpunainen "Run for your luck"-hattu, jossa kotiutui laitokselta, Kirpun farkkumekko ja Toisen harmaa dinosaurus-haalari.
Onko ne joskus olleet noin pieniä?!
Pesut ja silitykset vielä varastossa olleille, ja eiköhän se Hupsis sitten saa jo tulla. Vaatteita ei hankkia tarvitse, jos tuttipullot uusisi ja vaippapaketin varuille hankkisi, niin siinä se sitten olisi.
Esikoisen Ainu-pupu, Viimeisen iki-ihanat sukat, Täystuhon Nalle Puh-body (näitä sai aikanaan Prismasta 3kpl yht. alta kympin) ja Täystuhon ruskeat velour-housut nallen tassuilla.
Viimeisen sininen nalle ja Leopardi-hattu, Esikoisen vaaleanpunainen "Run for your luck"-hattu, jossa kotiutui laitokselta, Kirpun farkkumekko ja Toisen harmaa dinosaurus-haalari.
Onko ne joskus olleet noin pieniä?!
Pesut ja silitykset vielä varastossa olleille, ja eiköhän se Hupsis sitten saa jo tulla. Vaatteita ei hankkia tarvitse, jos tuttipullot uusisi ja vaippapaketin varuille hankkisi, niin siinä se sitten olisi.
maanantai 19. toukokuuta 2014
Haaste 5 päivää, 5 tyypillistä blogitekstiä, osa 3, Muoti
Minä, raskaus ja muoti emme tee yhteistyötä keskenämme. En viihdy kameran edessä, en sitten ollenkaan. Ja shoppailua itselleni harrastan vielä vähemmän... enpä siis sännännyt kaupoille tähän tarttuessanikaan. Enkä myöskään raivannut työpöytääni saatika jaksanut siirtää muuttolaatkoita alta pois, niitä kun vieläkin on muutama purkamatta...
Kurkataan kuitenkin tämän mahan (rv28+X) kesälookki.
Mekko anopin tuomisia, näyttäisi olevan mallia KappAhl, eikä edes mammamallistoa, vaikka mahan kanssa istuikin aika kivasti. Alla ikivanhat mustat Jazz-housut ja valkoinen Onlyn pitkä toppi. Koru on aitoa rihkamaa Iberolta ja hiusdonitsi lainattu esikoiselta.
Normaalisti jalassa on kyllä ikivanhat verkkarit (mitä järkymmän väriset, sen parempi) ja päällä mahdollisimman pitkä (tumma) toppi. Sarjaan sopii tukka takussa ja koruja en moiseen yhdistelmään edes viitsisi laittaa...
Niinpä minun saatuani vaatteet niskaan tiedusteli mies ystävällisesti, että mihinhän mahdan olla menossa ja koska meinasin tulla takaisin. Ööh, laittamaan ruokaa, tuohon kolmen metrin päähän? Päiväunille? Päädyin sitten hakemaan jätskiä lasten kanssa, ettei ihan hukkaan mennyt vaivannäkö.
Kurkataan kuitenkin tämän mahan (rv28+X) kesälookki.
Mekko anopin tuomisia, näyttäisi olevan mallia KappAhl, eikä edes mammamallistoa, vaikka mahan kanssa istuikin aika kivasti. Alla ikivanhat mustat Jazz-housut ja valkoinen Onlyn pitkä toppi. Koru on aitoa rihkamaa Iberolta ja hiusdonitsi lainattu esikoiselta.
Normaalisti jalassa on kyllä ikivanhat verkkarit (mitä järkymmän väriset, sen parempi) ja päällä mahdollisimman pitkä (tumma) toppi. Sarjaan sopii tukka takussa ja koruja en moiseen yhdistelmään edes viitsisi laittaa...
Niinpä minun saatuani vaatteet niskaan tiedusteli mies ystävällisesti, että mihinhän mahdan olla menossa ja koska meinasin tulla takaisin. Ööh, laittamaan ruokaa, tuohon kolmen metrin päähän? Päiväunille? Päädyin sitten hakemaan jätskiä lasten kanssa, ettei ihan hukkaan mennyt vaivannäkö.
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)