Ja munasta kuoriutuu... Dinosaurus?!

"Äiti, äiti! Se kuoriutuu!"

Toinen kävi luokkaretkellä Luonnontieteellisessä museossa ja toi sieltä tullessaan dinosauruksen munan.

Innostus on tarttuvaa laatua. Eilen illalla munassa näkyi jo pienen pieniä halkeamia (joiden ikuistaminen ei tietenkään kännykkäkameralla onnistunut).

Aamulla havahduttiin kaikki Toisen kiljahdukseen.

Kaikki viisi keikkui vesikipolla ja pienimpiä piti jo vähän jarrutella, ettei kippo mene nurin ja homma vesity heti kättelyssä. Kouluun ei olisi malttanut lähteä kukaan, entä jos se onneton kuoriutuu loppuun sillä välin.

Niinhän siinä tietysti käy. Sain Toisen vietyä, ja eikös kotona ollut vastassa salaisuus munan sisältä.

Harmi, ettei Toinen ollut tätä vaihetta näkemässä, mutta onneksi on edes kuva.

Rauhallinen vappu

Uuteen osoitteeseen on kaikki romut saatu ja vanha on loppuun siivottu (kiitos avusta jokaiselle mukana olleelle!). Lapset lähetettiin evakkoon huonekalujen kasaamisen ja laatikoiden purkamisen tieltä. Silti vappua piti vähän juhlistaa.

Pallomahalle sopivaa kuplivaa löytyi ihan Prismasta, mautonta kyllä kuin mikä, mutta kuplia sentään. Etupuolen etiketti väittää olevansa holitonta, takapuoli tarkentaa tarkoittavan korkeintaan 0,5% alkoholia. Ei paha.

Pirun kalliin vappuhatun jätin kuitenkin laittamatta päähäni.

Riittävän hyvästä vanhemmuudesta

Riittämättömyydentunne on minulle hyvinkin tuttu kaveri. Viime aikoina olen törmännyt useammassakin paikassa mainintaan, että vanhemman ei tarvitse olla täydellinen. Riittää, kun on riittävän hyvä. Voisiko joku määritellä, millainen on riittävän hyvä?


Riittääkö, että ruoka on pöydässä, ja pyykit tulee pestyä? Vai pitäisikö keittiön kaakelit kuurata hammasharjalla kiiltäviksi, ennen kuin ovesta uskaltaa lasten kaverit päästää sisään? Riittääkö, että lapsella on jalassaan kaksi oikeankokoista, puhdasta ja ehjää sukkaa, vieläpä niin, että sukista toinen on toisessa jalassa ja toinen toisessa? Vai tarvitseeko sukkien olla vieläpä samaa paria?


Riittääkö se, että kysyn, onko läksyt tehty ja muistutan, että apua saa pyytämällä? Vai Riittääkö vasta se, että istun vieressä valvomassa läksyjen teon, tarkastan kaikki tehtävät? Riittääkö se, että kyselen päivästä ruokapöydässä? Tarvitseeko läsnä olla joka hetki sekä fyysisesti että psyykkisesti vai riittääkö se, että olen läsnä heti tilanteen niin vaatiessa?


Riittääkö se, että tehdään yhdessä retkiä lähelle ja kauas vai riittääkö vastaa kallis harrastus, ainakin yksi per lapsi? Entä jos lapsi ei tahdo? Riittääkö se, että tunnen lasteni ystävät ja minulla on heidän yhteystietonsa, tiedän, missä ja kenen kanssa lapseni liikkuvat, milloin tulevat kotiin? Vai riittääkö vasta se, että vien ja haen ovelta, varmistan aikuisen olevan koko ajan paikalla?


Riitääkö se, että lapsilla on äiti, joka ottaa vastaan niin hyvän kuin pahan, äiti, joka jaksaa kantaa lasten murheet ja ottaa isonkin syliin? Riittääkö se, että isäpuoli hoitaa lapsia kuin omiaan, hakee kesken päivän sairastuneet ja koulumatkalla säikähtäneet?


Riittääkö se, että tuntee lapsensa? Tietää mistä kukakin on kiinnostunut ja miten he mihinkin reagoivat, ottaa sen vielä huomioon? Riittääkö?



Ei kuulemma riitä. Miksi?

Äiti goes offline

Tänään sullotaan kamat autoihin ja päästään uuteen kotiin. Ensi viikolla vielä loppusiivous ja avainten palautus, ja sitten on paketti hallussa.

Tästä lähteminen on tavallaan helpottavaa, uuden kodin pohja on paljon käytännöllisempi. Mutta toisaalta... täällä olin kotona, en edes muista milloin olisin ollut samalla tavalla kotona, ehkä joskus seitsenvuotiaana. Silti koti järjestysnumeroltaan 21, tervetuloa.

Nettikatko alkaa, joten kommenttien hyväksyntään tulee nyt muutaman päivän (pahimmillaan viikon) viive. Palaillaan, kun ollaan taas online.

Vaahtokarkkimakkara

Joskus tarvitaan lepopäiviä kaiken härdellin keskellä. Lauantaina päädyttiin virittelemään grilli ja ottamaan muutenkin rennosti. Laahatkoon pakkaaminen ja muut sellaiset päivän jäljessä, ei siihen kuolla.

Vaahtokarkkeja, makkaraa, hornetteja, salaattia ja limpparia tietysti.

Ensimmäiselle vaahtokarkkiviritelmälle kävi vähän kehnosti. Loput onnistui loistavasti. Lapset on tietysti kovin luovia. Anna lapselle vaahtokarkkeja ja makkaraa, saat uuden kulinaristisen elämyksen, vaahtokarkkimakkaran.

Esikoisen idea, muttei kuulemma tee samaa virhettä enää ikinä. Toinen sen sijaan taisteli omastaan Jääkarhumme kanssa, molemmille olisi kelvannut...

Jääkarhulle paistettiin ihan oma makkara (ilman vaahtokarkkitäytettä) ja koira passitettiin sisään kerjäämästä. Ihana ilta, lisää tällaisia.