torstai 23. tammikuuta 2014

Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan

Kerron sulle salaisuuden,
saamme kotiimme pian ihanuuden.
Tulispa poskiin isin hymykuopat syvät,
äidin ruskeat silmät ois kans hyvät.
Saapas nähdä minkävärinen pitää ostaa potta,
sillä jos kaikki hyvin menee, elokuussa unelmastamme
tulee vihdoinkin totta.


Kuluneina viikkoina on ollut hyvin vaikea kirjoittaa tänne, meillä oli salaisuus, jota ei lapsille ole kerrottu (enkä vieläkään luota siihen, etteivätkö luvatta täällä kurkkisi). Tänään kerrotaan lapsillekin. Viikkoja 12+0, sydän lyö ja ultrassa se meille vilkutti. Viimeinen ei olekaan viimeinen, tai jos sillä nimikkeellä pysyy, niin liekö tämä sitten se Hupsis.

Pahin pahoinvointi ja väsymys on hellittänyt, ja mahakin kasvaa niin, että Täystuho jo viikko sitten tuumasi: "Äitillä on pullea maha." Kiitti rakkaani, minäkin rakastan sinua. Enkä missään tapauksessa myönnä lihoneeni.

Ja tutut, kiltit rakkaat, älkää vielä tänään soitelko tenaville ja kyselkö tai kertoko mitään. Menee nimittäin iltaan, ennen kuin meillä on kaikki uutisia kuulemassa. Kirjoittaa kuitenkin piti heti, kun on niin kauan tämän tahtonut jakaa.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Nuoret vanhemmat eivät vain osaa

Karu totuus vanhempien avuttomuudesta (IL 15.1.14)

Yllä linkki uutiseen, joka kerrassaan veti hiljaiseksi. Ei niinkään siksi, etteikö kateissa oleva vanhemmuus ja kaverivanhemmuus olisi kuumia puheenaiheita ja median iloisesti hyväksymä ja kaikkialle faktana huutama rehellinen totuus... Ei suinkaan siksi. Vaan siksi, että nuoret vanhemmat nyt on ne kaiken pahan alku ja juuri, uusavuttomuuden huipentuma ja kasvattamaan kykenemätön sakki, jonka "oikeat aikuiset" saa lytätä aina ja kaikkialla mennen tullen. Että ähäkutti, mitäs läksit.

Kun nyt kerran valmiiksi näen punaista, niin muistellaanko kaikki ne kerrat, jolloin minut on huonoksi vanhemmaksi tai vähintäänkin vajaaälyiseksi ihan vain siksi, että satun olemaan keskivertoa nuorempi äiti (tarkalleen ottaen kymmenen vuotta nuorempi, esikoisen kohdalla).

Nelikuisen esikoisen kanssa neuvolassa jokaikinen kerta. Ihan joka ikinen. "Osaatko keittää perunoita?" Ei kettu, hei, oikeesti. Niitähän vissiin sai kaupan pakastealtaasta, eikö niitä voikaan syödä jäisinä?! Vuosikkaan esikoisen kanssa hammastarkastuksessa: "Sille ei sitten tarvi juottaa puolentoistalitran pulloa limpparia, pikkupullo riittää." Jooo-o. Ja yksivuotias tarvitsee limua mihin?!

Eikä kuulkaa ole neuvolan taso vuosien kuluessa miksikään mennyt. Luojalle kiitos upeasta kouluterveydenhoitajasta, joka meille on osunut, että edes jollain on järjen ääni päässä.

Omalla empiirisellä tutkimuksellani muuten väittäisin, että kaverivanhemmuus ja opettajan auktoriteetin täydellinen lyttääminen on tyypillistä vanhemmissa 40+, iltatähtien vanhemmissa. Kun ne isot sisarukset on viitseliäisyydellä kasvatettu, niin iltatähdelle ei sitten enää vitsitä opettaa. Ja autarmias, jos tuo ikäluokka onkin esikoisensa juuri saaneita. Hyvinhän ne lapset tynnyrissä kasvaa. Mutta mitäpä me "oikeista aikuisista", koska vain nuoret vanhemmat eivät osaa.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Arki vie

Allekirjoittanutta on hieman laiskottanut kirjoittamisen suhteen.

Moneen jännään juttuun olen kuluneena viikkona törmännyt, mm siihen että nelikko on, yllätysyllätys, kotona, eikä tapaamassa isäänsä. Ja siihen, että aina noille on tapaamisen peruuntuminen yhtä suuri pettymys, vaikka se on pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Pohdittu on lasten leikkimistä, järkyttyneenä lueskelin keskusteluja, joiden lopputulema tuntuu olevan, että yksitoistavuotias on liian vanha leikkimään. Vaikka myönnetään, ei meillä tuo esikoinen enää juurikaan omaksi ilokseen leiki.

Täytuho on vihdoin saavuttanut pisteen, jossa ymmärtää, että pikkulegoilla voi tehdä kaikkea paljon hauskempaakin kuin työtää ne nenään. Niinpä meillä nyt kolme lasta käy jatkuvaa taistelua legoista ja dublot ovat jääneet Viimeiselle.

Ei mitään fiksua sanottavaa siis.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Riemu potenssiin tuhat

Nelikko kotiutui keskiviikkoiltana. Tupa oli illan täynnä käsittämätöntä riemua, moninkertaista tavalliseen verrattuna. Viimeinen vallan sekosi, hihkui, hyppi ja halaili jokaista. Ja jokainen sitä.

Käytiin kaikkien joululahjat läpi ja jokaisella tuntui olevan paljon juttuja, johon tarvitaan aikuista. Muovailuvahaa, legoja, pelejä. Onneksi nyt on pitkä viikonloppu aikaa tehdä jotain jokaisen kanssa.

Ehkä tämä vuosi uusine kuvioineen ei ole niin rankka kuin aiemmat ovat olleet, onhan meillä sentään hyvin yhteenliimattu perhe.

Viikon päästä nelikko kai pääsisi taas viettämään isiviikonloppua, ja tammikuun lopulla yritetään jälleen sovitella lasten tapaamisia. Samoin tammikuun lopulla olisi vihdoin Viimeisen aika lastenpolille allergia- ja astmatesteihin.

Kaiken keskellä kuitenkin vain väsyttää. Onneksi luvassa on muutamia ylimääräisiä vapaapäiviä vielä ennen kotiin jäämistä.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuodelle 2014

Joulu ja vuodenvaihde meni. Viimeisen lahjasaldo oli aikas huimaava, ja isommat kotiutuvat tänään tavaravuorensa kanssa. Arkeen on tiukka paluu jo huomenna, kun koulut ja hoidot lähtevät taas pyörimään normaalisti.

Uusi Vuosi meille vietettiin nukkuen, nukuttiin jo ennen puoltayötä, vaihtuu ne vuodet vahtimattakin ja ehtiihän sitä raketteja nähdä taas vuoden päästä. Nukkumisesta sen sijaan ei koskaan tiedä, koska taas ehtii ja voi, joten joka tilaisuus on käytettävä hyödyksi. Eikä edes harmita.

Kulunut vuosi on ollut rankka, monella tapaa. Nyt alkaneesta vuodesta on tulossa ihan toisennäköinen, uudet tuulet ja puhaltaa jo ja suunnitelmat on pääpiirteissään tehty ja osin lukkoonkin lyöty. Äiti jää kotiin maaliskuun alusta. Hoidot yms. sen sijaan jatkuvat ainakin kesään, josko sitä vaikka nyt tosissaan jo lukisi kaikki pääsykoekirjat ja vääntäytyisi pääsykokeisiinkin, KTM:n paperit siintävät taas kirkkaina mielessä. Vielä kun päättäisi, mikä koulu menisi ykkössijalle hakemuksia laittaessa...

Isomman asunnon hakupaperit on sisällä, ja vapautumista odotellessa tähän on suunnitteilla pientä uudelleen järjestelyä, että sovittaisiin paremmin (esimerkiksi äidin ja tyttärien yhteinen vaatehuone).

Kirjoittaminenkin jatkuu varmasti. Kenties ajan lisääntyminen mahdollistaisi yhden ikivanhan projektin loppuunsaattamisenkin vielä ennen kesän loppua. Tai ehkä, ehkä vain nukutaan univelkoja pois ja ladataan akkuja syksyyn, jolloin taas tarvitaan toisenlaisia voimia ja pieniä ihmeitä.

Ei pieni puu
vielä myrskystä tiedä

Ei pieni puu
vielä myrskyä siedä

Ole suojana myrskyssä
suuri puu,
että pienelle
juuret vahvistuu