Savuna taivaalle

Torstai-aamuna vietyäni pojat hoitoon ja lähetettyäni isot kouluun kömmin takaisin nukkumaan puoleksitoista tunniksi. Tarkoitus oli ottaa vain pikkutirsat (kun meidän yöelämä on aina vain ja yhä edelleen jotain ihan käsittämätöntä) ja suunnata sitten hoitamaan viimeiset joululahjaostokset. Lyyli nukkui onnellisena makuuhuoneessamme suljetun oven takana ja Jääkarhu eteisessä, siellä missä aina.

Heräsin asettamaani herätykseen ja nousin ylös hyvänä aikomuksenani juoda kuppi kahvia ja lähteä sitten liikkeelle. Jääkarhu nukkui edelleen eteisessä ulko-oven edessä ja hengitti rauhallisesti. Hiippailin eteisestä keittiöön ja kahvinkeittimen sijaan katseeni kohdistui sotkuun lattialla. Tehokkaasti oksennettu lattia, kahvi saa odottaa. Peittelin sotkut keittiöstä vessapaperilla (nesteet imeytyy, helpompi siivota) ja kurkkasin olohuoneen puolelle.

Yhdellä vilkaisulla tiesin, että löysässä hirressä roikkuminen päättyi tähän. Jääkarhu oli viikkoa aiemmin saanut diagnoosikseen maksakasvaimen, josta eläinlääkäri sanoi, että pahalta näyttää. Siivoamisen ja kahvin keittämisen sijaan herätin miehen ihan tismalleen yhtä tosissani kuin herätin marraskuun lopulla Täystuhon käsiepisodin yhteydessä. Ja yhtä tehokkaasti. Mies nousi heti. (Tosin kertoi jälkeenpäin luulleensa, että lähdettäisiin synnyttämään...)

Kaivoin eläinlääkärin puhelinnumeron, omamme oli diagnoosin annettuaan lähtenyt joululomalle, toisellakaan tutulla ei ollut sille päivälle yhtään vapaata aikaa. Päädyin soittamaan kaupungin eläinlääkärille. "Kai sulla on aikaa lopettaa tänään yksi koira?" Eläinlääkärin hämmentyneen ilmeen saattoi kuulla puhelimen välitykselläkin, joten kertasin diagnoosin ja sen, mitä mulla oli vastassa ollut heti herättyäni. "Kun tämä ei voi odottaa enää huomista." Saatiin kehoitus tulla heti, kun ehtisimme.

Puoli tuntia myöhemmin rapsuttelin nukutusaineen saaneen Jääkarhuni uneen. Mies maksoi laskun ja jätimme Jääkarhun sinne eläinlääkärin pöydälle. Ulkona satoi talven ensimmäiset suuret ja märät lumihiutaleet.

Illalla sytytin hautakynttilän terassille. Täystuholle oli selitetty, ettei Jääkarhua haudata vaan poltetaan, lähetetään savuna taivaalle, missä se on vapaa ja pääsee ihan joka paikkaan. Halusin lähettää kiitokseni sinne myös.

Mun paras ystävä, joka ei antanut mun jäädä hankeen makaamaan, kun eron jälkeen kovassa pakkasessa lenkillä pyörryin. Mun paras ystävä, joka on ottanut vastaan kaikki kyyneleet niin hyvässä kuin pahassa. Mun paras ystävä, ainoa johon täysin saatoin luottaa ja joka samoin luotti muhun, on nyt poissa. Ja mä olen saamistani kahdeksasta vuodesta kiitollinen.