tiistai 5. tammikuuta 2016

Vaatehankinnat oli excelissä myös vuonna 2015

Joulu ja vuodenvaihde tuli ja meni. Lomaa on osalla jäljellä enää pari hassua päivää, toisilla vielä melkein viikko. Blogi on ollut hiljaa. Pahin suru Jääkarhusta jo taittunut, mutta kirjoittamisen motivaatio (ja aika, ennen kaikkea) on ollut vallan kateissa.

Meinasin nyt kuitenkin kurkata meidän viime vuoden vaatehankintoja lukutasolla samaan tyyliin kuin vuosi sitten täällä.

Vaatehankintojen kustannusseurantahan lähti siitä, että veikkasin meillä menevän vaatteisiin noin 200 €/kk. Summa jäi kummittelemaan mieleen ja päätin tarkistaa asian. Nyt on kaksi vuotta seurattu, porukka veikkauksesta kasvanut, eikä meillä (vieläkään) ole noihin summiin päästy. Viime vuodesta kulutus on itseasiassa pienentynyt, liekö syynä sitten leikatut lapsilisät vaiko se, että käytännössä meillä on yhden ihmisen rahoilla pyöritetty tätä taloutta suurin osa vuodesta. Melkein koko kustannusten leikkaus on osunut aikuisten vaatteisiin.

Viime vuonna tekemäni veikkaus siitä, että Toisen vaatteisiin tulee menemään enemmän rahaa kuin Esikoisen, piti paikkansa. Eroa ei kuitenkaan jäänyt kuin pari kymppiä, ja veikkaan nyt vuonna 2016 käyvän kutakuinkin samoin. Esikoiselle on tulvinut käytettyä ovista ja ikkunoista, Toiselle kaikki edelleen tulee pitkälti kaupasta. Ja tuo poika kasvaa pituutta...



Ulkovaatteet ja kengät varmasti kaipaavat uusimista jatkossakin, mutta sukat ja alusvaatteet taitavat nousta alkuvuoden suurimmaksi menoeräksi, kun lähes jokaisella nämä ovat uusimisen tarpeessa. Lisäksi meidän alkuvuoden shoppailulistalta taitaa löytyä college- tms. housuja Viimeiselle ja Rääpäleelle. Onnettomat polvet, kun kuluvat vuosien saatossa puhki.


Ja tuo mystinen "mä haluun"-kategoria on kuluneena vuonna syönyt sisäänsä halloween-asut useammalle lapselle ja kasan tonttulakkeja. Juuri muita heräteostoksia ei sitten olekaan tehty, vaan käytännössä kaikki on todella ostettu harkiten ja tarpeeseen. Onneksi alkava vuosi tuo tullessaan jotkut, vaikkakin pienet, tulot toisellekin aikuiselle. Saattaapa siis hyvinkin olla, että vuodelta 16 tullaan näkemään vähän isompia vaateostosten lukuja.

---

Yritän aktivoitua kirjoittamaan taas, mutten lupaile suuria, nyt on menossa rv n. 35 ja olemassa on kevyt epäilys, ettei tätä palloa katsella ihan loppuun asti. Meillä on täällä melkoinen härdelli, ja aika kortilla.

4 kommenttia :

  1. Tosi hauska idea! Pitäis tehdä itsekin tälläinen. Tosin aika nollilla nyt mennään kulutuksen suhteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo tehdä ja nopea ylläpitää :) Harmillisesti mulla ei nytkään ole tyhjää pohjaa, kun en jostain ihme syystä ole sitä älynnyt tyhjänä itselleni tallentaa...

      Poista
  2. oman hommansa varmasti vaatii :) meillä ei enää onnistuis,ku osa lapsista asuu jo muualla ja osin ite hommaavat vaatteensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tuossa munkaan taulukossa mukana ole lasten itse ostamia :) Mutta mun ja miehen lompakosta ostetut kyllä.

      Poista