Hiljaisuus

Olen ollut hiljaa, ehkä liian pitkään, ehkä liian hiljaa.

Olen kaivannut painavaa rinkaa selkään ja matkaa ei minnekään, tyhjyyttä vihdoin härdellin keskelle.

Olen edelleen hiljaa, kun en tiedä, mitä sanoisin ja mistä.

Nautitaan kesästä, ollaan yhdessä, rakennetaan taas uutta vielä savuaville raunioille.

Me olemme edelleen hengissä, me olemme edelleen yhdessä. Ja pysymme.

Nuuksio

Teimme eilen ex-tempore päätöksen, sulloimme autoon kotoa löytyneet lapset (järjestysnumerot 1,3, 4 ja 5) sekä jääkarhumme ja ajoimme Nuuksioon.

Nyt on testattu, voin sekä kantaa Viimeistä liinassa, että rinkkaa selässä. En hanki lastenkantorinkkaa. Tavaraa oli ehkä lyhyttä päiväreissua ajatellen matkassa turhankin kanssa, (pikkurinkat 40l, Lidlissä keväällä myynnissä olleita), trangia, makuualusta istumiseen, evästä jos jonkin moista, uikkarit ipanoille ja niin edelleen. Vaan toisaalta, suunittelemattomalle reissulle ja reitille ei paljoa vähemmällä uskalla, eihän sitä koskaan tiedä mitä keksitään.

Nälkä kasvaa syödessä, ja hankintalistalle päätyi toinenkin aikuisen mentävä makuupussi sekä teltta, ensiapupakkaus rinkkaan sopivaa kokoa ja valjaat Täystuholle. Kenties Täystuho tarvitsisi ihan oikeat kengätkin... ja jääkarhu tarvitsee kokoontaittuvan vesikupin, taskuun sopivan. Ja rinkat irtoremmejä jajaja...

Parin kilometrin lenkki oli oikeastaan liian lyhyt, vain esikoiselta loppui virta kesken, muut puuhkuivat intoa vielä autolle päästyäkin. Täytyy lähteä heti ensimmäisen tilaisuuden tullen uudelleen ja muistaa ottaa kamera mukaan.

Matala kynnys

Muutaman tunnin tänä aamuna on taas koko lauma kasassa. Ne on yhtenä läjänä, halailee ja hölpöttää viimeisen kahden viikon tekemisiään. Käydään läpi Lapin hyttystilannetta ja kertaillaan kuinka täystuho pissasi mummin lattialle. Kohta taas lähtee yksi ja pian se jo tulee takaisin, sitten onkin jo pyöritystä luvassa niin, että tarvittaisiin vapaata vapaasta toipumiseen. Kukaan muu kuin minä ei onnistu sopimaan samalle päivälle neljää tärkeää tapaamista, joista ainakin kaksi on henkisesti hyvinkin rankkoja.

Sitten tuleekin Juhannus ja nelikon pitäisi mennä isälleen. Pääsevätkö, kukapa tietää.

Tämän kevään teemana minulla on ollut matalan kynnyksen palvelut. Matalassa kynnyksessä on vain yksi vika, jos siitä on helppo mennä yli sisään päin, niin siitä lentää vielä kevyemmin ulos. Vähän niin kuin asiakaslähtöisyydessä, joka johtaa asiakkaan lähtemiseen.

Kun vuosi sitten lopulta havahduin siihen, että apua todella tarvitaan, aloin sitä aktiivisesti hakea. Testattu on nyt nuo matalankynnyksen palvelut, lähes kaikki löytämäni. Perheasianneuvottelukeskuksen kynnys oli matala molemmin päin. Perheneuvolan vielä matalampi ja sosiaalityön kriisipalveluista se puuttui kokonaan, ulos päätyi ennen kuin oli ehtinyt kissaa sanoa. Lopputulos, ei apua. Korkeammalla kynnyksellä oleviin peruspalveluihin en päässyt edes sisään, se oli seinä vastassa.

Hei, mä osaan ja pystyn pieniin ihmeisiin, mutta hiljalleen alkaa tulla olo, että kanit loppuu hatusta, ässät hihasta ja veto moottorista. Sellaista taikasauvaa ei olekaan, että kaikki ongelmat saataisiin ratkaistua, mutta on se nyt kumma, että "voivoi" on vastaus ennen kun tilannetta on edes saanut selittää. Jos minä jättäisin lapseni yhtä yksin kuin nämä viralliset ja "viralliset" tahot ovat minut jättäneet, vastaisin heitteillejättö-syytteeseen.

Että terveisiä päättäjätahoille perheestä, jälleen kerran.

Alusta ajatuksille

Ois taas sattunut juttuja jos toisiakin. Täystuhoni tuon "juttuja" sanan sanavarastooni tartutti ja se tuli sitten jäädäkseen. Yleensä "juttuja" ei lupaa mitään hyvää. Eikä se luvannut tälläkään kertaa, puolen tunnin showsta seuraa taas viikkotolkun jälkipyykki. Lohdutukseksi (lähinnä itselleni) todettakoon, että pyykin pesussa, jos jossain, olen oikeasti hyvä.

Kaverin kanssa on hyvä käydä kahvilla ruokatuntiaikaan, että jotain perspektiiviä saa omiin ongelmiinsa, ettei se maailma pelkästään niistä rakennu. Ja toisaalta kevät on pantu terassilla pakettiin (ja siinä sivussa pääkaupunkiseudun synnytyssairaalat 'mustatuntuu'-paremmuusjärjestykseen).

Ja sekin on todettu, että aina mä tähtiä kurkottelen, kunnianhimoa riittää. Ja siitä saa maksaa kovalla työllä. Joka joko palkitaan tai sitten ei. Nyt olisi ehkä palkkiona kovasta työstä luvattu kovempaa työtä, ehkä alusta ajatuksille, jos uskaltaa tarttua once in a lifetime-tilaisuuteen. Äiti jo käski. Vain äidit voi käskeä. Ja silti jokaisen menestyvän naisen takana on mies.

Pari jännää uutista osui silmiin, mutten tänään ja tällä fiiliksellä ala niitä pilaamaan.

10 000

10 000 lukukerran raja on rikki!

Meillä on takana niin hullu viikko, ettei taas paremmasta väliä. Maanantaina lähti keskimmäinen kolmikko lomailemaan yhteen mummolaan ja illalla sen kunniaksi työnnettiin nuorimmainen hoitoon toiseen mummolaan, vietiin esikoinen Linnanmäelle. Aurinko paistoi ja Hurjankurun tarjoama kylmä kylpy tuli tarpeeseen. En edes muista, koska viimeksi olisin saanut laitteita kiertää lapsista murehtimatta, mutta nyt se oli mahdollista. Kallis reissu, mutta varmasti sen arvoinen.

Tiistaina grillattiin illalla, ihan luksustta ja loma tunnelmaa, vaikken tänä kesänä lomailla saakaan. Keskiviikkona suuntasi esikoinen Lappiin ja palailee sieltä joskus ensi viikon lopulla. Torstai-aamun käytin lastenvalvojalla. Hyvin ystävällistä palvelua kyllä, ja hulppeat tilat, mutta kolmen kaupungin jakaessa tämän palvelun, on jonotusajat turhan pitkät. Taitaa taas sopimus ehtiä umpeutua ennen uuden saamista...

Perjantaina tuli töissä todettua, että taloushallinto ja kuun katko on - no, taloushallinto ja kuun katko. En saa tunteja miinukselle mitenkään, enkä lapsia juuri näe. Vaikeita valintoja. Toisaalta taas vastapainoksi saa sitten keventää päiviä tuntuvasti joskus muulloin.

Tämän päivän käytin tutustumalla mahdollisuuksiin vaikuttaa uuteen OPSiin ja esimerkiksi erilaisten sidosryhmien kanssa tehtävään työhön, jolla lasten, nuorten ja perheitten asemaa saataisiin parannettua. Idealisti minä, joka aina toivoo voivansa asioihin vaikuttaa, ehkä joskus isona laajemmaltikin kuin vain yhdistyksen riveissä. Politiikka kiehtoo, vaan puoluetta en osaa päättää. Joko ne sanoo tai sitten ne tekee, mutteivät koskaan samoja asioita. Tai jos samoja, ja niin sitten näkökulmastani vääriä.

Kuusi euroa velkaa

Keskiviikkona käytin aamun korvaamattomalla tavalla tutustuessani kouluun kolmatta kertaa. Rehtori lienee kuluneena vuonna jotain oppinut, kun nyt tulevien ekaluokkalaisten vanhemmille puhuessaan kertoi koulumme olevan juuri sitä, mitä me kakkosluokkien vanhempainillassa huusimme haluavamme. Toivon todella näin, mielelläni antaisin tälle koululle mahdollisuuden, onhan tähän uhrattu työ- ja muitakin tunteja melkein luvattoman paljon.

Kaikki eskarimme tytöt pääsivät samalle luokalle, ja pojat toiselle. Tulevien luokkakavereiden vanhemmista löytyi valmiiksi jo muitakin tuttuja, ja samalla vuosiluokalla on useampi "vanhempainyhdistyksen lapsi".

Tokaluokkalaisemme luokkajako vahvistettiin tiistaina. Kyllä meillä itketty on, mutta opettaja sentään pysyi samana, ja se tärkein kaverikin sai pysyä samassa luokassa. Ehkä me selviämme.

Esikoinenkin saa opettajakseen miehen, alkaa viides luokka ja vuorossa on oikea opettaja nro viisi... sijaisten määrästä ei puhuta.

Torstaina seisoin kolmatta kertaa eskarin pihassa ruusu ja todistus kourassa. Eskarivuoden päättyminen tavallaan jopa harmittaa, yhteistyö on sujunut ihan käsittämättömän hyvin, mutta pikkupoikia emme tähän päiväkotiin saa mitenkään. Kukkaron nyörit eivät anna myöten yksityiselle päiväkodille. Saimme sentään pojat tien toiselle puolen päiväkotiin elokuun alusta, ihan kiven heiton päähän. Kirjaimellisesti.

Ja tänään haettiin isojenkin todistukset, Tokaluokkalaiset lauloivat kutosille jäähyväislaulun, ja minä sain pyyhkiä kyyneleitä silmistä. Tovin arvottuani kumman lapsen luokkaan menisin, päädyin pojan luokkaan. Esikoisen luokassa olen ollut monet kerrat aiemminkin, pojan luokassa en kertaakaan. Heti todistuksen saatuaan alkoi poika sitä nopeasti tavamaan. Kohta kuului riemun kiljahdus: "JEEE, äiti on mulle kuus euroa velkaa!" Niinpä. Kaikki rastit ovat hyviä tai erinomaisia, poika paransi käytöksensä "vaihtelevat" hyviksi, ja minähän maksan kaksi euroa per nostettu. Periaatteessa en todistuksista maksa, mutta käytöksen muokkaamisessa on kaikki keinot sallittu. Toivottavasti.

Se on kesä ja kärpäset, keskimmäiset lähtevät maanantaina muutamaksi päiväksi mummille, esikoinen pian Lappiin reiluksi viikoksi. Minä saan pelata sulkapalloa lasten nukkumaan menon jälkeen... Kesä <3