sunnuntai 31. elokuuta 2014

Vielä suurperheen kotitöistä

Nyt kun tuon jälkikasvuston sai häädettyä peteihinsä, voi vielä jatkaa aiheesta ja sen vierestä. Nimittäin ne suurperheen kotityöt, kuka ne tekee.

Sovitaanko nyt, että peruskotitöitä on 1) tiski, 2) pyykki ja 3) ruuanlaitto? Työnjako on 8/10 1) äiti, 2) äiti ja 3) äiti.

Esikoinen täyttää tiskikonetta ja tyhjentää kans. Pyytämättä muutaman kerran viikossa. Toinen tekee saman pyydettynä muutaman kerran kuussa. Mies vastaa tiskikoneen osalta apua! huutoon. Vastaan ei sano kukaan. Käsitiskiä tiskaa koululaisista ylöspäin kaikki, harvoin se vuoro kohdalle osuu, kiitos tiskikoneen.

Pyykkikonetta täyttää pikkupojat. Mies käynnistää valmiiksi ladatun koneen. Esikoinen, mies tai minä sammuttaa koneen, muita en laskea pyykkiä ripustamaan. Koululaisista ylöspäin jokainen huolehtii omat puhtaansa kaappiin. Vain vauva on vapautettu oman pyykkinsä pyykkikoriin tuomisesta. Toiset tekee pyytämättä, toiset pyydettyinä, kukaan ei sano vastaan. Toinen ja Kirppu vastaa parittomien sukkien kavereiden metsästyksestä pari kertaa kuussa. Pyydettynä.

Aamu- ja välipalasysteemejä isot antaa pienille samalla kuin ottavat itselleen, jos pieniä ei olla jo autettu. Ruuan laitan pääsääntöisesti minä, tarvittaessa käsiparina on esikoinen, joka hommasta tykkää. Myös Toinen joutuu kauhan varteen satunnaisesti. Mies laittaa hässäkkäpäivänä tai jos en ihan aikuisten oikeasti jaksa. Taaskaan kukaan ei sano vastaan.

Roskapussi löytää ulos yleensä koiran lenkityksen yhteydessä. Sitä tulee tuupattua käteen myös Kirpulle ja Toiselle, jotka koulumatkallaan menee roskiksen ohi. Esikoinen vie roskia samalla kun tyhjentää oman huoneensa roskiksen. Kukaan ei sano vastaan. Kirppu pesee roskisämpäreitä, koululaisista eteenpäin roskapussin laittaa se, joka ekana ehtii.

Imuroinnista on vapautettu vain vauva. Täystuho ja Viimeinen suorastaan tappelevat imurointivuoroista.

Jokainen huushollin pitäjä (eritoten perheellinen) tietää, ettei tuo ole kuin murto-osa tosiasiallisista hommista...

Satunnaisesti isompia pyydetään leikkimään pienten kanssa. Varsinaisesti vahtimaan ei.




Mottona "Älä ota sitä vakavasti". Mä muuten vasta pesin sohvan päälliset... ja silti ne saappaat nauratti, enkä edes jaksanut ottaa selvää, että kuka ja miksi. Tiedän kyllä kenen, mutta tuskinpa se on oikea vastaus edellisiin kysymyksiin.

Mutta kuka sohaisi muurahaispesää?





Epäsosiaalinenmedia ja etenkin blogimaailma on sikäli hauska, että piiri pieni pyörii vaan. Erityisen hauskaa on se, että tässä piirissä saan pyöriä mukana itsekin, kun oikeassa elämässä katselen sivusta pyöriviä piirejä. On aiheita, joista kirjoittaminen saa kaikkien niskavillat pystyyn ja pahemman kuhinan käyntiin kuin tikku muurahaispesässä (tai kuvan tapauksessa hiekkalapio...). Niin kuin vaikka imetys, kotiäitiys, kasvatus noin yleensä, lapsiluku tai vaikka hauskan pitäminen ja rentoutuminen kamalan ihanassa (lapsiperhe)arjessa.

Tällä(kin) kertaa tahdon laittaa lusikkani soppaan. Liian hyvä soppa pysyä ulkona.


Hupsis on edelleen tissipossu. Ja se on saanut tutin. Se tykkää tutistaan ja tissipossuilusta. Minä myös. Siinä imetys :)

Lapsia laskin täältä eilisiltana kuusi. Viisi niistä mahtui kanssani sohvalle, Kirppu jäi istumaan sohvan eteen, vaikka olisi me sillekin tehty tilaa. Meillä oli hauskaa, kun saatiin rentoutua ihan porukalla katsoen Voice of Kidsiä. Ovikellokaan ei häirinnyt, koska ovessa roikkui tällainen:


Kasvatuksessa meillä nojaillaan pariin pikkujuttuun.



Ja homma toimii! Vaikka on monta, eri ikäistä ja jatkuvaa vilinää.

Höh. Mulla oli olevinaan joku pointti tässä, mutta se tais kadota. Tarvinnee lähteä etsimään.

perjantai 29. elokuuta 2014

Kenen kuva?

Aina aika ajoin törmään kysymyksiin siitä, miksei täällä ole kuvia. Vakiovastaukseni on toki, että allekirjoittaneelta puuttuu sekä älypuhelin että kamera. Oman puhelimeni kamera on suorastaan surkea ja puhelimen muisti vielä sitäkin surkeampi.

Tosiasiallinen vastaus kuitenkin kuuluu, että koska kirjoitan lapsista. Kaikista niistä. Neljästä isoimmasta tehtiin aikanaan periaatepäätös, ettei niiden naamat loista netissä, ennen kuin voivat sellaisen päätöksen itse tehdä. En halua kävellä toisen huoltajan mielipiteen yli vieläkään. Enkä toisaalta ole itsekään aiheesta muuttanut mieltäni. Samaa linjaa on noudatettu pienempien kanssa.

Joku toinen voisi todeta, että onhan täällä kuvia. No onhan täällä. Lapsistakin. Vaikka tällaisia kuvia:



Huomaatteko kuvista jotain oleellista? Nimittäin kasvot puuttuvat. Tutut tottakai tunnistavat, mutta vieraammille nämä voisivat olla ketkä tahansa lapset. Ylemmässä kuvassa on Viimeinen. Alemmassa Viimeinen, Täystuho ja Kirppu. Kirpulta on kysytty lupa kuvan käyttämiseen. Pienemmiltä lupaa ei kysytty.

Meillä siis noudatetaan periaatetta, jossa lapsillakin on oikeus yksityisyyteen. Näin siitä huolimatta, että huoltajalla on oikeus päättää lasten kuvien julkaisemisesta. Samaa linjaa on noudatettu teksteissäkin, mitä isompi lapsi, sen tarkemmin on katsottava, mitä siitä kertoo.

Mitä muuta blogin kuvista? Ne eivät kaikki ole minun ottamiani. Kaikkien julkaisuun on kuitenkin kuvaajalta pyydetty lupa. Omat kuvani tunnistatte kuvan tekstistä "SanKari". Muiden ottamat on merkitty "Sekalaista Sakkia". Pääsääntöisesti nuo kuvat ovat miehen ottamia. Joukosta löytyy kuitenkin ainaki häistä otettu valokuva, johon on ihan erikseen pyydetty käyttölupa kuvaajalta. Jatkossa todennäköisesti tulee myös Esikoisen ottamia, julkaisulupa on jo pyydetty, ja saatu sillä ehdolla, että kyseiset kuvat merkitään Esikoisen kuvaamiksi. Hyvin ymmärrettävää.

Uikkari-, bikini-, kylpy- tai muita sellaisia nakupellekuvia täällä ei tulla näkemään kenestäkään.

Hyvä aikomukseni oli latoa tähän toki linkkiä toisensa jälkeen koskien lasten kuvia ja niiden julkaisemista, mutta eiköhän jokainen ole jo aiheeseen perehtynyt ja oman mielipiteensä muodostanut. Toivottavasti harkiten. Mikä kerran on nettiin laitettu, se täällä on ja pysyy.

torstai 28. elokuuta 2014

Säilytysvinkki


Tässäpä Toisen ja Kirpun ratkaisu Aku Ankkojen ja koulukirjojen säilytykseen.

Kyllä tuli lapsia herätettäessä kysyttyä, että mitä ihmettä täällä on yöllä tapahtunut. Ja kyllä ei tullut taas yhtään vastausta saati pätevää selitystä.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Karkaako se, jos sanoo karkaavansa?

Täystuholla oli hoidossa metsäretkipäivä. Aamulla pakattiin reppuun leipä-eväät ja polleana tuo hoitoon eväinensä lähti. Kertoipa siinä mennessään aikovansa kaverin kanssa karata ja mennä piiloon. Mies toki ehätti jo ennalta moisen lystin kieltämään ja suunnitelmat hoitajillekin laverelemaan. "Mutta eihän Täystuho sellaista tekisi!"

No kuinkas sitten kävi?

Pakoonhan se oli kaverinsa kanssa metsässä pinkonut minkä kintuistaan olivat päässeet. Ei kyllä pitkälle, kun hoitajien tiukka kielto oli karkulaiset pysäyttäneet.

Oli kuulemma ihan tyhmä retki, kun ei kauas saanut juosta karkuun.

Niin. Ja jos sanotaan lapsen suunnittelevan karkureissua, kannattaa se ehkä ottaa vähän vakavammin. Meidän muksut harvoin jättävät mitään uhkauksen asteelle ;)

----

Elatusasiat on vihdoin ja viimein ratkenneet käräjien nuijalla. Päätös tulee postissa. Nyt ei varmasti mennyt niin kuin piti, eikä edes siten kuin oltiin varauduttu. Mutta meni justiinsa hakemuksen mukaan. Hiljaa voi taas todeta, että Luojalle kiitos ja toisaalta olen pahoillani. Molemmat kaikesta.

tiistai 26. elokuuta 2014

Kaksitoista vuotta äitinä ja liinailua

Vuodet katoaa tosi nopeasti. Silti muistan ensimmäisen iltani äitinä kuin eilisen. Pieni mytty sylissä kävelin ympyrää Kättärillä ikkunan edessä ja hyssyttelin myttyä. "Joku tulee aivan kohta kertomaan, miten sua pitäis hoitaa." Hyräilin sille hiljaa "Niityllä lunta..." vaikka oli elokuu.

Niin se kuitenkin kasvatti musta äidin. Jos joku olisi kertonut silloin, missä olen tänään, en olisi ikinä uskonut.

-----

Kantoliina on vauvatarvikkeita, joista en luovu.

Täystuholle ostettiin aikanaan käytettynä kudottu pitkä (vajaa 5m) liina. Hupsis on viides lapsi, jota meillä tuossa liinassa kannetaan.

Testimielessä kyytiin pääsi Kirppu ennen Täystuhon syntymää, Täystuhoa kannettiin paljon. Kyydissä on ollut kummityttöni (yhden kerran, koska ei ollut tuplarattaita, mutta oli kaksi ratasikäistä ja vain yksi aikuinen...), Viimeinen on päässyt kyytiin myös melkoisen monta kertaa niin metsässä kuin kaupungissa.

Ja eilen testasin liinaa pienimmäiselle, kun todettiin, että vaunujen survominen autoon on vain turhan haasteellista. Liina mahtuu mihin vain. Hyvin viihtyi. Lähdetään liinalla toisenkin kerran.

Note to self, pitää pyytää jotakuta ottamaan kuva.

lauantai 23. elokuuta 2014

Kaikki se uskoo, kaikki se toivoo

Myönnän. Ensimmäistä kertaa kärsin tyhjän ruudun syndroomasta. Hetken jo harkitsin ottavani kynän käteen ja kirjoittavani ensin paperille. Paperi ei jää koskaan tyhjäksi.

Pyörittelen kahta sananlaskua. Kateus vie kalatkin vedestä. Rakkaus on sokea. Yritän sovittaa niitä yhteen. Järjestää kaikkea kuulemaani loogisesti selväksi kuvaksi.

Sitä niin pitkälle uskoo ihmisestä pelkkää hyvää. Pitkälle on valmis kuittaamaan pahat puheet kateellisten panettelulla. Ja uskon loppuessakin vielä jaksaa toivoa.

Kunnes kuulee kerran liikaa.

Siinä sitten sovittelet kuulopuheita ja juoruja kaikkeen siihen, minkä muistat kokeneesi ja toisaalta kaikkeen, mitä muut ovat vuosien saatossa kertoneet ja mitä ovat itse sen jälkeen tehneet.

Siinä sitä tuntee itsensä tosi tyhmäksi. Sinisilmäiseksi. Miettii, että kuinka sokea se rakkaus tärkeitä ihmisiä kohtaan on, paljonko on hävittävää teki sitten niin tai näin. Paljonko voitettavaa? Ja miksi se tuntuu niin pirun pahalta.

Rakkaus ei iloitse vääryydestä eikä muistele kärsimäänsä pahaa. Eikä kadehdi.

Minä olen kuitenkin vain ihminen ja hyvin, hyvin ymmälläni. Tällä palapelillä on väärät kannet ja paljon paloja hukassa. Tai sitten kateus on tosiaan vienyt kalat ja minä olen sokea.

torstai 21. elokuuta 2014

Tätä tyttöä saa teititellä

Seurasin siis taas keskustelua siitä, kuinka ehdottomasti kannattaa pahoittaa mielensä, kun vieras äiti kutsuu sinua lapselleen tädiksi tai sedäksi.

Muistutan, että välttämätöntä on myös pahoittaa mielensä siitä, kun joku teitittelee sinua. Ja siitäkin tietysti, jos sinua kutsutaan tytöksi. Tai rouvaksi.

Kerrassaan pakko on loukkaantua etenkin silloin, kun kaupan kassa kysyy henkkareita.

Tällä kertaa keskustelijat päättivät, että puhuttaessa lapsen kanssa päiväkodin tädeistä, on asiallista käyttää termiä päiväkodin henkilökunta (tai nimiä, mutta koska en muista edes omaani, en tähän vaihtoehtoon kykene). Ei voida puhua tädeistä eikä edes hoitajista, koska on hoitajien lisäksi avustajaa, lastentarhanopettajaa, eltoa, keittäjää, siivoojaa ja mitä noita nyt on. Tai voisihan sitä käyttää sanaa "aikuinen".

Kaupan kassaa ei missään tapauksessa sovi sanoa tädiksi ja neuvolatädin tädittelykö se vasta alentavaa onkin. Mutta mistäs tiedän puhunko lapselle tuttavallisesti terkkarista vai tempaiseeko kätilö tästä kierroksia enemmän kuin Ferrarit F1-radalla...

Koko ongelman voi keskustelijoiden mukaan ratkaista sanoilla nainen ja mies.

Minun mielestäni sen voisi ratkaista sillä, että lapselle aikuinen nainen nyt vain on täti ja mies on setä. Niin oli ennen ja saa luvan kelvata jatkossakin. Ugh.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Tosi Helmi

Mistäs silloin kirjoitetaan, kun on monta hyvää ideaa? No ei ainakaan siitä, mistä aamulla meinasi. Tietenkään. (tädittely/tytöttely/sedittely yms)

Heräsin muuten päiväuniltakin väärällä jalalla. Kettu kerpele. Heräsin ihan jumalattomaan tappeluun, Toinen, Täystuho ja Viimeinen otti erää kaakaosta. Kaakaosta! Aamulla ne sentään purivat toisiaan, koska kaukosäädin. Telkka on nyt kiinni. Ja kaakao tekee katoamistempun.

Ketutuksessani sitten tajusin, että meidän kaupunkihan muuten lomauttaa opet. Joskus. Ihan lähitulevaisuudessa. Mutta koska? Ja eikös syksyisin yleensä jotain vanhempainiltojakin, ehkä? Ja että onhan meillä se sähköinen reissuvihko. Ehkä se tietää.

Käyttäjätunnus: check
Salasana: check
Kaupunki: Joo, hei tän mä tiedän varmasti!

Sisäänkirjautumisessa tapahtui virhe.

Aha. Ja sama uusiksi.

Sisäänkirjautumisessa tapahtui virhe.

Just. No. Mikäs siinä. Naamakirja tietää kaiken, kysytään sieltä, että pitäisikö koko roskan edes toimia. Ja koska noi on kotona ja koska koulussa, tottahan siellä tiedetään. Ja tiedettiinkin. Ja pitäisi toimia.

Kettu kerpele.

Kannattaa muuten yhdistää oikea käyttäjätunnus oikeaan salasanaan ja vielä siitä vetovalikosta oikeaan kaupunkiin. Toimii ihan pikkuisen paremmin.

Se tiedon löytäminen sen sijaan... Parikymmentä sinnepäin otsikoitua viestiä, joista suurennuslasin kanssa pitkään ja hartaasti kaivamalla ehkä sain kaivettua sen päivämäärän. En tosin ole ihan varma, koska tiedotteet oli täynnä pientä pränttiä ja ainakin sata juttua samassa viestissä. Lopetin lukemisen kahden rivin jälkeen...

Luotetaan naamakirjaan lomautusten suhteen. Jätetään vanhempainillat välistä, jos niistä ei selvempisanaista tiedotetta ilmesty. Ei kymmenen rivin lukemiseen voi olettaa käytettävän puolta tuntia, jotta luettu tulisi myös ymmärretyksi.

tiistai 19. elokuuta 2014

Voin luopuu mistä vaan

Voin luopuu mistä vaan (Yö)

Aamu valkenee, valaisee jo eteisen
tämän ahtaan pikku kaksion, tai kotihan se on
yhteinen

Makuuhuoneen ovee raotan, on siellä hämärää
heidän näen nukkuvan, en tahdo herättää
vaan siihen jään

Ja musta tuntuu et'voin luopuu mistä vaan, kun mä heidät pitää saan
lähelläin
Siis muusta viis, voin luopuu mistä vaan, voin tehdä tappavinta työtä puolestaan
pystypäin

Eihän perhe tää liene aivan sellainen
kuin on telkkarissa perheet nää tila-automainosten
mä tiedän sen

Nojaan ovenpieleen, kuuntelen, ne siellä hengittää
pari unennäkijää, en tahdo herättää
vaan siihen jään
Ja musta tuntuu, et'voin luopuu mistä vaan, kun mä heidät pitää saan...

Mä en tiennyt aikoinaan, mihin vielä joudunkaan
mä en tiennyt kuinka paljon rakkautta heiltä saan
ja pystyn antamaan

Voin luopuu mistä vaan
Voin luopuu mistä vaan

Ja musta tuntuu, et' voin luopuu mistä vaan, kun mä heidät pitää saan...

Aamu valkenee, valaisee jo eteisen tän
yhteisen


Vuoristorata on täällä taas, jee! Päälimmäisenä kuitenkin on käsittämätön onnen tunne. Me selvittiin viime vuodesta. Ja me pelataan (ai vitsit, kun mä tykkään aktiivi-passiivista) yhteen pussiin kaikki taas. 


Joo, voin luopuu mistä vaan. Paitsi sitteristä. Sen totesin viime yönä, kun Hupsis ilmoitti, että nenä tukossa ei nukuta vaakatasossa. Ei kyllä nukkunut juuri sitterissäkään, mutteipä ainakaan valittanut ihan niin paljoa. Tosin milloin se ei valittanut, huusi Viimeinen. Voi syysflunssa, minkä teit.

Vajaan neljän tunnin pätkäunen jälkeen tajuan olevani viidettä tuntia pystyssä kolmen pienen kipeän kanssa. En muuten luovu kahvistakaan. Enkä muumeista. Etenkään niistä.

maanantai 18. elokuuta 2014

Hoi Touhotin!

Viimeinen täytti kaksi vuotta ja on sekin ehtinyt melkoiseen täystuho-vaiheeseen. Tutti ja pullo jäivät suhteellisen helposti pois kesällä, tai no... Pullona on nyt ihan oikea juomapullo, ja pullossa on vettä.

Kaksivuotiaan Viimeisen suurimpia suosikkeja on muumit, Mikki Hiiren Kerhotalo ja "kaivu". Muumeja ja Mikkiä meille on DVD:llä kertynyt melkoinen läjä, koska niillä saa tarvittaessa pikkupojat pysähtymään edes vartiksi. "Kaivua" on saatu katsella töissään koko kesä, kun takapihalle nousee kerrostalo.

Lelukauppatreffeiltämme miehen kanssa löysimme siis Viimeisen synttärilahjan.



Oli aika hitti. Sekä Viimeinen että Täystuho sekosi totaalisesti ja Täystuhoa piti muistutella kerran jos toisenkin siitä, että Viimeisen pitää myös antaa leikkiä tällä. Kyllä ne sitten mahtuivat molemmat leikkiin ja Täystuhoa lohdutti ajatus siitä, että hänenkin synttärinsä tulevat kyllä vuorollaan.



Jaksoi tuo lelu hurmata Kirpunkin, ja taisipa Toinenkin käydä kokeilemassa...

Että 2v. Äkkiä se aika kuluu.

perjantai 15. elokuuta 2014

Paluu arkeen

Mitäpä tänne. Hupsis kävi neuvolassa näytillä, paino noussut sellaiset sata grammaa kotiinlähtöpainosta (syntymäpainoon toki matkaa suunnilleen vielä saman verran). Se syö ja se nukkuu. Yhtenä yönä se luuli olevansa yöeläin (minä en tosiaankaan ole). Naapuri onneksi piti sille puhuttelun ("Älä kuule ala yöeläimeksi") ja minäkin uhkailin, että jos ei moinen meno lopu, katsellaan öisin Tähtiporttia. Sittemmin on yöt nukuttu.

Viimeinen on ollut ylpeä isoveli, suurta mustasukkaisuutta ei vielä näy. Täystuho tahtoisi vain pitää sylissä ja silitellä, Kirppu samoin. Esikoinen ja Toinen lähestyvät paljon varovaisemmin, mutta molemmat on tavoitettu salaa vauvalle lirkuttelemasta.

Täystuho on viihtynyt uudessa ryhmässään päiväkodissa. Viimeisestä ei päiväkodin ovella näy kuin vilaus ennen kuin se jo katoaa leikkeihinsä.

Kirppu ja Toinen häipyivät uusille kavereilleen heti ensimmäisenä koulupäivänään.

Lastenvalvoja muisti kirjeellä, jossa kertoi toivovansa, että otan yhteyttä oikeusaputoimistoon nelikon elatuksesta sopimisen vaikeuden vuoksi. Noo, osasin ennakoida. Otin sinne yhteyttä jo toukokuussa...

Koulukirjoja pitäisi päällystää. Seitsemässä on jo muovit ja ainakin yhtä monesta puuttuu. Jos sitä tekisi niin kuin nuo lapsetkin ja huutaisi äitiä apuun.

maanantai 11. elokuuta 2014

Hupsis

Meillä opetellaan jälleen yksikätisen elämän aakkosia.

Isin poika.


Rv 40+2 klo 00.29, 53cm, 3960g, py 36cm.

Aika antaa paljon anteeksi, tarvittiin vain 12 vuotta, ettei ilokaasuissa enää tarvinnut palata esikoiseen. Parhaaseen reissuun on nämä hommat hyvä lopettaa.

Koululaisetkin on tänään saateltu matkaan ja pikkupojat viety hoitoon. Tiukka paluu arkeen.

perjantai 8. elokuuta 2014

Housuja

Osuin ihan vahingossa H&M alemyynteihin nettiin. Posti toi paketin alkuviikosta (sovittajat tosin loistavat poissaolollaan).

Eiköhän näillä pöksyillä hetki päästä taas eteenpäin, viidet pöksyt postikuluineen nelisenkymppiä. Lucky me.


 Pienimmästä suurimpaan...

Oikealla reunassa esikoisen bootcut-farkut, saas nähdä tykkääkö, kun on niin tarkka vaatteistaan. On ne nyt kuitenkin uudet ja ehjät, hintaa 6€. Ja toisena oikealta Toisen harmaat Tvilli-housut. On ihme, jos suostuu pukemaan nuo edes kerran ainaisten verkkareiden sijaan. Hintaa 7€.


Kirpulle farkut ties millä krumeluureilla. Kiitollinen lapsi sikäli, että vielä pukee päälleen melkein mitä vain. Hintaa 12€.


Ja pikkupoikien vihreät Tvillihousut, 5€/kpl. Samasta kokokategoriasta kun näitten vaatteet vielä löytyvät, niin saavat nyt olla ihan samiksia. Ja mä voin sitten pyykkiä pestessäni kiroilla, kun joudun arpomaan mitkä nyt oli kenenkin.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Nukuttamisen vaikeudesta

Iltalehtien uutisoinnin taso on kesäaikaan vähintäänkin arveluttavaa (eipä siinä toki talvisinkaan hurraamista ole). Uutiskynnyksen on tällä kertaa ylittänyt Iltasanomissa norjalaisäidin video nukuttamisen vaikeudesta (IS 4.8.14).

En kestänyt katsoa videota edes puoleen väliin.

Harvoinpa meilläkään nukkumaan meneminen on niin yksinkertaista, että peitellään lapset sänkyyn, sammutetaan valot ja sanotaan hyvää yötä. Aina on jommalla kummalla pikkupojista jano, vessahätä, peitto huonosti, tahdotaan pusua ja halia ja luoja ties vaikka mitä. (Koululaiset menevät nukkumaan ihan omatoimisesti, hyvät yöt toivotellaan olohuoneessa, ja tarvittaessa huomautetaan, että piti käydä nukkumaan, jos sivujen rapina vielä kymmenen jälkeen kuuluu)

Meillä ei kuitenkaan leikitä iltaisin hippaa. En pyydystä sängystä karanneita lapsia. Laitan pienet iltaisin sänkyyn, peittelen ja jätän sinne. Annan veden ja autan vessaan ensimmäiset pyynnöt, laitan takaisin sänkyyn, toivottelen hyvät yöt uudelleen. Seuraavat kerrat palautan sänkyyn "Sänkyyn"-kommennolla, en enää mene peittelemään (tosin varmistan, että komentoa totellaan, sänkyyn voi mennä itse tai voin kantaa).

En nosta sängyn vieressä leikkivää lasta takaisin sänkyynsä, en huomioi mitenkään. Huomiosta seuraisi meillä vain järkyttävä show (vähän niin kuin tuolla videolla). Jätän myös kiukuttelun sänkyyn joutumisesta huomiotta. Se nyt vaan on voi voi, palvelut meillä menee poikki ilta kahdeksalta (ja siksi valvoa saa pitempään vain ne, jotka eivät palvelua enää tarvitse).

Jos joku onnistuu lietsomaan itsensä paniikkitasolle kiukutellessaan, menen kyllä luo. Vakuutan, ettei olla kadottu maailmasta ja istun sen jälkeen pienten huoneen lattialle oman kirjani kanssa lukemaan. Itku tyrehtyy yleensä nopeasti pelkällä läsnäololla (huomio taas edelleen kääntäisi tilanteen leikiksi...) Poistun huoneesta ennen kuin nukahtavat.

Meillä iltaisin kylässä olleet kyllä tietävät, ettei se aina mene näin. Jos en kerta kaikkiaan kerkiä viereen, pääsee paniikkihuutoon ehtinyt (yleensä se on Viimeinen) sohvalle makaamaan, ja siinä on sitten pysyttävä (vaihtoehtona oma sänky).

Hyvänä iltana pienten nukutus on vartissa tehty, huonona menee pari tuntia. Ja huono ilta on tietysti aina silloin, kun täällä on vieraita nukkumaanmenoaikaan...

Aikuisen ei tarvitse lähteä mukaan lasten huomionhakuun nukuumaan mentäessä. Vai tarvitseeko?

maanantai 4. elokuuta 2014

Äly ja väläys

Ymmärsin eilen illalla jotain sellaista, minkä yleensä jokainen raskaana oleva ymmärtää paljon, paljon aikaisemmin. Ymmärsin, että tämä päättyy synnytykseen. Arvatkaa, nukuinko tuon oivalluksen jälkeen...

Hiljalleen alkaa jännittää, huomiselle olisi luvassa koon tarkastus äitipolilla ja viikotkin käy vähiin. Kohta eletään jo lasketunajan jälkeistä elämää.

Aiheellinen muistutus lienee se, että yhä edelleen elän aikaani jäljessä, eikä käytössäni ole minkäänlaista mobiilia nettiä. Ei läppäriä, tablettia eikä edes älypuhelinta. Ette pääsee synnärille kanssani, ette lapsivuodeosastolle. Ja ne kommentit on siellä hyväksynnän takana. Kun jonain päivänä (tai yönä) vihdoin lähdemme, jäävät kommentit ennalta määräämättömäksi ajaksi odottamaan.

---------

Kävimme miehen kanssa tänään ensitreffeillä uudestaan. Viimeinen täyttää pian kaksi vuotta ja suuntasimme lelukauppaan, koska paikallisen Prisman leluvalikoima on kerrassaan surkea. Ensitreffeillämme kävimme samassa paikassa etsimässä Täystuhon 1v lahjaa.

Ja. Ensimmäistä kertaa kävimme kahvilla ulkona. Tehdäänköhän me asioita hieman nurinkurisessa järjestyksessä?

lauantai 2. elokuuta 2014

Tiikerin raidat

Törmäsin tässä aamukahvia juodessani tällaiseen: Koskettava kirjoitus raskausarpiselta naiselta, jota nuoret pilkkaisvat puistossa (Viikonloppu.com 1.8.14).

En ehkä pitänyt itse tekstiä kovin koskettavana, mutta aihetta kyllä varmasti. En uskaltanut lukea tekstin kommentteja. Minulta meni kymmenen pitkää vuotta hyväksyä tosiasiat. Tiikerit eivät pääse raidoistaan.

Meitä kaikkia ei ole siunattu joustavalla ihotyypillä. Saisitte toki nyt kuvan omista arvistani, mutten ole sitä koskaan ottanut, eikä arvet pääse pallon kanssa oikeuksiinsa. Vasta vuoden päästä voi nähdä, mitä raskaudet ovat tehneet.

Esikoista odottaessa neuvola muistutteli mahan rasvaamisesta. Ja sitähän rasvattiin. Esikoisen synnyttyä neuvolassa vakuutettiin, että suunnilleen vuodessa arvet vaalenevat huomaamattomiksi. Julmaa valehtelua. Arvet toki vaalenivat, mutta että huomaamattomiksi? Kaksi kourallista ylimääräistä roikkuvaa ihoa?

Esikoinen oli kymmenkuinen, kun koira karkasi. Juoksin minishortseissa ja bikineitten yläosassa perään, maha paljaana ekaa kertaa liki kahteen vuoteen. Ihmisten katseet ja kuiskaukset ovat syöpyneet mieleen. Koiran sain kiinni koirapuiston portilta, mutta tasapainoni tiikerin raitojen kanssa hävisin. Tuon jälkeen lahjoitin bikinini pois ja huolehdin siitä, että paidassa riittää aina pituus koko mahan yli. Ei enää ikinä jätti T-paitoja rintojen alta solmittuna mulle. Ei enää ikinä.

Neljä vuotta myöhemmin reumalääkäri antoi synninpäästön. Mikään rasva ei olisi voinut estää arpien syntymistä. Millään Ostostv:n ihmevoiteella niitä ei voisi hävittää. Vietin iltakaudet sohvalla pohtimassa, että tuosta kun leikkaisi ja tuosta ja tuosta ja tuosta ompelisi kasaan, niin sehän olisi melkein kuin ennen.

Mutta vasta Viimeisen synnyttyä olin sinut arpieni kanssa. Ne ovat tiikarin raidat, eivät tokikaan kauniit, mutta ihan jokaisen hetken arvoiset. Mistä kaikesta olisinkaan jäänyt paitsi, jos niitä ei olisi.

Jälkihuomiona voi todeta, että pahimmat pilkkaajat eivät suinkaan ole satunnaiset nuoret puistossa, eivät edes ne koirankarkureissulla vastaan tulleet ihmiset, vaan terveydenhoitajat pätemisineen ja toiset äidit, joilla on onnellisesti se joustava ihotyyppi (ja jotka tokikin ovat myös rasvanneet vaikka millä, ettei arpia tulisi). On kuulkaas kiva vastus säilyttää mielenterveys.

perjantai 1. elokuuta 2014

Saako yöpaidassa mennä kauppaan?

Rv 39+X ja takana jälleen neuvola. Kaikki hyvin, paitsi että maha on iso. Äitipolille päästään siis pyörähtämään vielä ennen laskettua aikaa ("Tuu tiistaina aamulla, jos oot vielä yhtenä palana") koon arviointia varten.

Maha tosiaan on iso. Lähes kaikki äitiyspaidatkin ovat jääneet lyhyiksi, joten tänäkin aamuna totesin kaupungille lähtiessä, että olkoot puoli mahaa paljaana jos niikseen tulee. Mieluummin maha paljaana kuin miehen huppari niskassa. Huppari niskassa paistuu. Yöpaidoissa tietysti riittäisi pituutta, mutta ehkä kuitenkin turhan häiritsevä ajatus sellaisessa mitään virallisempaa yrittää hoitaa.

Ja hei, se on sentään enää maksimissaan sellaiset kolme viikkoa. Sitten mahtuu ainakin äitiysvaatteet taas, vaikkei omat sopisikaan.

-------

Kirppu oppi ajamaan ilman apupyöriä. Täystuho on oppinut täysillä ajamisen lisäksi ajamaan hitaasti (vielä kun oppisi katsomaan eteenpäin...) ja Viimeinen istuu tukevasti kolmipyöränsä selässä, kypärä päässä, tottakai.

Sellainen kesä meillä.