Viikko

Maanantaina maailmojen sota
Tiistai toivoa täynnä
Keskiviikkona kaikki kesken
Torstai täynnä tohinaa
Perjantaina pianon koesoitto
Lauantai lattialla löhöilyä
Sunnuntain suloiset noidat.


Pikkuhiljaa alkaa valjeta minullekin, mitä tarkoittaa ruuhkavuodet. Kulunut viikko on käyttänyt koko tunneskaalan ja jokaiseen hetkeen on mahtunut "juttuja" (kuten täystuhoni asian ilmaisisi).


Nousin maanantaina väärällä jalalla ja muuta ei sitten tarvitakaan. Kiukku tarttuu ja naapureita kävi jälleen kerran sääliksi.

Tiistaille sovittu iltatyö peruuntui ja siirtyi, joten päivä kului ihan vain maanantain sodasta toipumiseen.

Keskiviikkona päädyttiin etsimään viimeiselle leikkikehää, koska tuon vahtiminen ja turvassa pitäminen lattialla on lähes mahdoton tehtävä. Etenkin, kun seisomaan pitää nousta ihan kaikkea vasten, jopa vaunuissa kesken unien. Leikkikehää ei vielä löydetty, mutta kierrätyskeskuksesta löytyi piano. Lupasin kysellä sen hintaa vielä myöhemmin, koska se oli juuri vasta sisään kannettu, eikä hinnasta vielä ollut selvyyttä.

Torstaina allekirjoitin työsopimuksen. Kaikki viralliset virastot pitäisi juosta läpi vielä ennen kuin äiti töihin pakenee. Torstaina tehtiin pikainen siivous. Torstaina käytiin kaupassa. Torstaina kestittiin liuta lapsia ja säälittiin taas naapureita. Yhdestätoista tenavasta lähtee ihan hirveä meteli.

Perjantaina kävin katsomassa pianoani uudelleen, kyselemässä hintaa ja testaamassa. Kolmella sadalla lähtisi, kuljetuskin järjestyisi. Mutta. Kun se ei soi niin kuin pitäisi. Eikä tuttavapiiriini taida kuulua ketään, joka tietäisi, saako sitä koskaan soimaan niin kuin pitäisi. Ammattilaiselle saisi maksaa satasen pelkästä katsomisesta ennen ostopäätöstä ja virittäminen& muu laittaminen tulisi äkkiä kustantamaan paljon myös... No. Ehkä se oikea soitin minulle kävelee vastaan vielä joskus, sitten kun olen iso ja rikas eikä lasten sormet enää murskaudu pianon kannen alle. Siihen saakka lienee tyytyminen sähköurkuihini, ne ovat 20v vanhat ja toimivat (lähes) moiteettomasti.

Perjantaina myös käytiin hakemassa kasa pajunoksia, ja aloitettiin koristelu, jota tässä kohtsillään pitäisi mennä jatkamaan. Ja huomenna pitäisi tästä porukasta taikoa noitia, nukkeja ja muita menninkäisiä ensin naapurustoon ja sitten mummille virpomaan.

Täysi viikko. Ihan kamalan ihana ja täynnä yllättäviä käänteitä, mutta vähän alkaisi olla virta loppu. Onneksi viikon päästä pitäisi olla pitkä vapaa viikonloppu vain viimeisen kanssa ja sitten onkin jo kahvi taattu kuumana joka päivä.

Töihin tahdotaan äiti

Äiti tosiaan lähtee töihin. Äiti sai paikan lähes kahdensadan hakijan joukosta. Äidin paikka on tälläkin kertaa toki vain määräaikainen, mutta palkkaakin maksetaan toivetta enemmän. Ja kahvinkin kuulemma maksaa työnantaja. Äidin paperit yhdessä äidin tittelin kanssa on sen arvoiset.

En mitenkään olisi tässä yksin. Kiitos!

Pääsiäisvieraamme Poliisi

Pääsiäinen lähestyy tänäkin vuonna uhkaavasti. Minä vihaan pääsiäistä. Viimeiset vuodet olen aina näitä aikoja elänyt sitä samaa kahtatoista tuntia uudestaan ja uudestaan ja uudestaan yhtenä pitkänä tuskastuttavana kierteenä. Viimeiset vuodet olen näitä aikoja aina vain toivonut, että poliisia ei tarvitse pääsiäisvieraaksi kutsua.

En aio selittää. Sanon vain, että loputtoman pitkä pitkäperjantai, kun on jo kahdeksan vuotta jatkunut. Eikö se ikinä lopu, unohdu, mene pois ja jätä rauhaan?

Tänäkin vuonna lähestyvän pääsiäisen kunniaksi asioin poliisin kanssa. Kuluneina vuosina olen asioinut vuoroin poliisin, sosiaalityöntekijän ja lakimiehen kanssa. Kaikki kulminoituu pääsiäiseen. Kaavoista poiketen tänä vuonna en kuitenkaan asioi itseni vuoksi (toivottavasti).

Rakkaat lasten vanhemmat. Se tosiaan on niin, että koulumatkoilla koulua kiinnostaa, jos nappulasi murtaa koipensa. Koulu sen sijaan ei ota kantaa, jos nappulasi saa turpaan. Taas. Katsotaan, miten asia tällä kertaa etenee, koululle tiedottaen, mutta ohi koulun. Ja poliisi lupasi, että jos koulu ei jo vihdoin saa kierrettä katkeamaan, voin lampsia lapsen kanssa asemalle tekemään rikosilmoituksen pahoinpitelystä. Ja todettakoon, että minähän menen. Jos koulun kädet on sidottu ja vanhemmat ei osoita yhteistyöhalua. Totta, lastensuojeluilmoitus tästä lapsesta tehdään varmasti taas, mutta toisaalta, olihan se alaikäisen loukkaantuminen lätkäkaukalossakin lastensuojeluilmoituksen arvoinen.

En tosiaan tiedä, kumpi on helpompaa. Olla kiusaajan vai kiusatun vanhempi? Jos nimittäin on vanhempi, joka yleensäkään välittää. 

Eskarini ilmoitin ensi syksyksi samaan kouluun... Kauhun sekaisin tuntein odotan, ongelmaäidin leima jo valmiiksi otsassa.

Yhdeksän vuotta

Lauantaina,  yhdeksän vuotta sitten, paistoi aurinko. Minä käytin aamun lajittelemalla jaettavia mainoksia. Tauko piti pitää ensin vähän harvemmin, sitten jo selvästi tiheämmin. Yritin potkia miestä liikkeelle, lehtiä jakamaan. Eihän näistä lasten hommista äitiyslomia pidetty. Ei mainoksia kuitenkaan sinä päivänänä jaettu. Soiteltiin mummoa hätiin esikoisen vahdiksi.

Iltapäivän puolella ajeltiin sitten Helsinkiin. Siinä nojailin kauppakassiimme, nautin auringosta ja laskeskelin välejä. Kiirekös tässä, hyvinhän ne lehdet olisi voinut jakaa.

Joskus tunteja myöhemmin meni vedet suihkusta sänkyyn kömpiessä. Ilokaasuhuuruissa kuulin, kuinka piippaukset olivat kuin varotin, joka käski paeta vielä kun voin. Mihinkäs siitä kuitenkaan pakenemaan. Pikkuinen poika syntyi sinä iltana puolen kymmenen aikaan, n. 2900g ja 49cm. Juotiin parvekkeella yönpakkasessa jäähtynyttä kuohuviiniä.

Sunnuntaina mies haki pesäämme esikoisenkin, meidän pieni perhe, isä, äiti ja kaksi lasta, tyttö ja poika. Koirakin. Kaikkien unelma, omakotitalossa. Levyraadissa soi Matkustaja.

Yhdeksän vuotta ja nyt vasta herään analysoimaan osuvuutta. Oi voi.

Politiikkaa ja päivähoitoa

Soittelinpa tuossa päivänä eräänä työhaastattelun jälkeen kaupungin päivähoidosta tahollansa vastaavalle henkilölle. Kerroin, että hoitopaikkahan lapsille pitäisi saada, jos äiti töihin lähtisi, että vissiin on lasten säilyttäminen kotona keskenänsä vieläkin laitonta. Tyly vastas tuli heti, ei meillä mitään paikkoja ole. Ei lakisääteisissä aikarajoissa isommille hoidettaville vauvasta nyt puhumattakaan. Äidit on hyvät vain ja hoitaa lapsensa kotona, mitä te niitä hoitopaikkoja kaupungilta kyselette!

Kerrottakoon, ettei tämä suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun saan näin ihastuttavan vastauksen. Ei ensimmäinen kerta tälle kaupungille, eikä aiemmillekaan kaupungeille, kun niitäkin tosiaan on jo varastossa...

Katselinpa sitten päivänä toisena televisiosta keskusteluohjelmaa raflaavalla otsikolla: Äidit töihin! Siellä ne istuivat päättäjät ja muut kertomassa, kuinka juuri äitien työnteolla pelastetaan Suomen talous. Äidit töihin, pois kotona makaamasta. Suututti.

Lueskelinpa sitten tovin ihan lakia lasten päivähoidosta. Ärsyyntyneenä suurten päättäjien suuresta viisaudesta pelastaa Suomen talous äitien työllä ja verrattuani sitten paljon mainostettua perheiden valinnan vapautta lakiin, laitoin eduskuntaan palautetta: "...Työpaikan saisin heti ja heti pitäisi aloittaa, mielelläni menisin. Vaan eihän tässä nyt äidillä ollutkaan valinnan mahdollisuutta. Lasta ei saa hoitoon, hoitopaikkaa ei ole eikä tarvitse järjestää vanhempainrahakaudelle..."

Tänään tipahti eduskunnasta vastaus palautteeseeni: "...Oman paikkakuntanne sosiaalitoimiston päivähoito-osaston pitäisi voida järjestää lapsenne päivähoitopaikka, joten täältä eduskunnasta tähän yksittäiseen tapaukseen ei muutoin voida ottaa kantaa..."

Ihan nyt silleen mietin vain, että anteeksi kuinka, kun laissa lasten päivähoidosta lukee hyvin yksiselitteisesti: (11a§) ...kunnan on huolehdittava siitä, että lapsen vanhemmat tai muut huoltajat voivat saada lapselle kunnan järjestämän 1 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitetun päivähoitopaikan sen ajan päätyttyä, jolta voidaan suorittaa sairausvakuutuslaissa (1224/2004)tarkoitettua äitiys- ja vanhempainrahaa tai osittaista vanhempainrahaa...

Kannattaisiko niiden nyt pikkuisen siellä eduskunnassa miettiä näitä juttuja ja ulosantiaan? Vai onko niin kuin esikoiseni kauniisti politiikasta tuumasi, edustuskunta. Edustetaan silleen, että nätille näyttää ulospäin, ehdottomasti ehkä.

Hui, mikä ötökkä + seuraava nurkka

On taas ollut täysi viikko ja melkoinen hässäkkä ja härdelli. Isompien edellisen poissaolon aikana viimeinen esitteli meille kaikki temppunsa.

Nokipojan tavoin tämäkin yhä ylös yrittää. Kontalleen nouseminen sujuu jo, sitteriin voi kiivetä ihan itse ja kotiteatterista on hyvä pyyhkiä pölyt omiin vaatteisiinsa samalla, kun paiskoo kaiuttimet pitkin lattioita tai imeskelee irrallaan olevia johdon pätkiä.

Eteisen korikärrystä löytyi täystuhon lippis. Ylempäänkin koriin ylsi kurkottamalla, vaan sieltä ei mitään jännää löytynyt. Jänniä ötököitä meillä meneekin pitkin lattioita, tuollaisia punapäisiä ja pelottavia...

Mitäpä muuta? Parin kokouksen jälkeen irtosi luottamustehtävä seuraavaksi kahdeksi vuodeksi, ja vanhempainlomailutkin ovat kohta osaltani toistaiseksi kokonaan ohi. Työpaikka odottaa ehkä jo seuraavan nurkan takana, haastattelun fiksujen vastausten jälkeen. Ai tosiaan, mitenhän mä voin keskittyä jos on taustahälyä, miten siedän tyhmiä kysymyksiä ja kaaosta. Asun villissä lännessä, enköhän mä pärjää.