Mitä unohtui?

Hei kaikki. Olen taas kuulemma paska mutsi ja oikea vieraannuttaja lehmä. Se on taas minun syytäni kaikki. Niin kuin vaikka se, että isä ei tapaa lastaan. Tai se, että isä ei tiedä lapsen elämästä mitään. Suututtaa.

Tänä aamuna naamakirja tarjoili kaksi artikkelia uutisvirrasta. Joskus on pakko. Isien oikeudet, lasten velvollisuudet (HS, Yhäriäiti ja unelmalapset 23.5), kirjoitus siitä, kuinka ne tapaamiset menee kun on paska mutsi ja on paska faija. Kelataanko hei vähän taakse päin. Pakatessani muuttoa varten arkistokaapin sisältöä törmäsin käräjäoikeuden tuomioon, joka kuuluu: "Lapsella on oikeus tavata isäänsä..." No. Ei ilmeisesti ole.

Ihan totta. Sossuja on turha huudella hätiin, ja juristikin ennen käräjien nuijaa muistutti, ettei etävanhempaa voida millään pakottaa. Ja vaikka voitaisiinkin, kannattaako lasta lähettää jonnekin, minne se otetaan vain, koska on pakko? Tuli sekin kerta, että ihan tarjosi mahdollisuutta lasten mennä. Sattuipa niin, että yksi juuri sai siihen vatsataudin (ja kaukoviisaasti hommasin tästä lääkärintodistuksen niin omaa työnantajaani kuin isääkin varten...). Isä ilmoitti, ettei ota vatsatautisia (hyvin ymmärrettävää, toki). Ja juorusi sen jälkeen kaikille, että keksitty on tämä sairaus ja taaskaan se lehmä ei antanut lapsia, tahallaan estää ja vieraannuttaa.

Täystuhoni on nyt kaksi viikkoa kysellyt, pääseekö tänään isille. Ihan joka ikinen päivä. Kaksi viikkoa olen ihan joka ikinen päivä ollut paska mutsi ja kertonut ettei tänäänkään pääse. Että isi soittaa sitten, kun sinne saa mennä, sitten te varmasti pääsette. Sitä soittoa vain ei kuulu. Muut eivät enää edes kysy.

Pieni tarina siitä, mikä meiltä usein unohtuu päivittäin (Viikonloppu.com 14.2.14) Lasten tuomat hetket on jotain, mitä rahalla ei saa. Isäpuoli ei koskaan voita isää lapsen silmissä. Vaan mitä tapahtuu, kun lapsi kasvaa isoksi? Tulevatko nämä lapset kertomaan tälle paskalle mutsille, että ihan paskaa, kun et antanut mennä isälle. Ja onko paskalla mutsilla silloin puolustautumisen mahdollisuuksia, kun kaikki kadut jo tämänkin totuuden tietävät. Aina, aina, ihan aina lähivanhemman syy, kun etävanhempi etääntyy. Silloinkin, kun etä oli se, joka lähti vapaaehtoisesti lasten elämästä uuden onnen tunteisiin vedoten. Lähi on paska. Aina.

Puuha-Peten balettihame

Mieli on taas tehnyt kirjoitella monenmoisesta; niistä onnensäteistä, jotka tänne hellepäivien myötä osuivat ja toisaalta eräiden tahallaan aiheuttamista tulevista ongelmista.

Ongelmista voidaan kertoa sitten, kun niistä tiedetään enemmän.

Mut hei, tapetilla on taas mediaseksikäs sukupuolisensitiivinen kasvatus: Sukupuolisensitiivinen kasvatus - kohtaammeko lapset tasa-arvoisesti? (Suomen vanhempainliitto, blogivieras Milla Paumo 5.5.14)

Näen punaista jokakerran, kun näen sanan sukupuolisensitiivinen. Pitäisi taas olla niin tiedostavaa vanhempaa, että. Pitäisi ymmärtää, ihan varta vasten ajatella ja keskittyä siihen, että tasa-arvoisesti annan nuken niin tytölle kuin pojalle, lakkaan kaikkien kynnet ja patistan tyttöjä korkeammalle puuhun samalla kun maanittelen poikia sieltä alas. Pitäisi taas niin kovin tiedostaa, että on tyttöjä ja on poikia ja että varmasti kohtelen niitä ihan samalla tavoin.

Mutta kun. Mulla onkin vain lapsia. Totta kai jaan näitä ryhmiin kulloisenkin tarkoituksen mukaan, tai oikeastaan sen mukaan, ketä milloinkin on paikalla. On isot ja pienet, koululaiset ja pikkupojat, tytöt ja pojat. Muttei noilla jaoilla oikeastaan ole tekemistä sukupuolen kanssa. Ei niin mitään tekemistä.

Esimerkiksi eilen. Hain koulusta tytöt ja toisella kyydillä tuli sitten kotiin pojat. Isot menee nukkumaan iltaisin klo 21, pienet klo 20, niin myös eilen. Tällä viikolla pikkupojat ovat menneet hoitoon kahdeksaksi ja koululaiset kouluun yhdeksäksi ja niin edelleen. Jako voi yhtä hyvin olla nelikko ja Viimeinen. Tai mikä kokoonpano nyt milloinkin...

Mutta mitä siis itse kasvatukseen tulee, täällä on vain lapsia. Likimain jokaisella on ollut mekkovaihe (Viimeisen vaihetta odotellaan), kaikki ovat rakastaneet kotileikkejä. Jokainen on leikkinyt autoilla ja pyssyillä. Toiset tykkäävät palapeleistä ja toiset eivät, jotkut liikkuvat mieluummin kuin toiset. Kaikki tykkäävät hevosista, jokainen halukas on saanut kyntensä lakata ja päähänsä pompuloita ja pinnejä. Ja ne kuuluisat kotityöt... jokainen varmasti joutuu tekemään osansa. Toiset tekee sen mieluummin kuin toiset, mutta kukaan ei saa lintsata. Ja kaikki tämä mitenkään nyt tiedostamatta sitä, että on tyttöjä ja on poikia. Mitä väliä sillä sukupuolella oikein on näissä asioissa?

Ja silti tytöt tietävät olevansa tyttöjä ja pojat poikia. Kas kun naisen ja miehen anatomia sattuu olemaan hieman erilainen, ja siitäkin on ihan aiheellista puhua. Ja koska on pieniä poikia, jotka ovat tehneet suuria löytöjä, tulee sukupuoli varmasti selväksi jokaiselle, vaikka kuinka olisi Puuha-Petellä tutu niskassaan: "Pippeli, pippeli, pippeliiiiiii!" Joo, on sulla.

Sen sijaan päiväkoti- ja koulumaailma kaipaisi päivitystä tälle vuosituhannelle asenteissaan sukupuolia kohtaan. Sitä tasa-arvoa, rehellistä sellaista, eikä mitään "sensitiivisyyttä", se mitään herkkyyttä sukupuolta kohtaan tarvitse, että järkeä käytettäisiin, kun sellainen on ihmiselle suotu.

On ammattilaisia ja on ammattilaisia. Toiset hoitajat päiväkodissa antaa lapsen valita leikkinsä sukupuolesta riippumatta, poikakin saa keijun siivet selkäänsä, jos niin tahtoo. Toiset taas tekee ohjelmaa tytöille ja pojille (kampaamo- ja kauneusstudioleikit, ohjatut sellaiset, voi älyhoi!).

Koululiikunta on ihan aiheesta jaettu tyttöihin ja poikiin. Seksuaalisuus on herkkä asia. Jakoa en lähtisi muuttamaan, mutta kenties pojatkin voisivat testata zumbaa ja tytöt lätkää... Mutta kun lapsi tuo kotiin lukujärjestyksen, jossa on ryhmäjako tehty sukupuolen mukaan, nousee kulmakarvat. No, meidän tyttö on poikien ryhmässä. Ja joku poika kuulemma tyttöjen ryhmässä... Näillä mennään.

Haaste: 5 päivää, 5 tyypillistä blogitekstiä osa 5: Niksit

Luovalla hulluudella pääsee pitkälle.

Ajanhallinta: Käytössä iso perhekalenteri (jonka sarakkeet eivät muuten riitä meille) ja lisäksi eteisen peili on teipattu täyteen muistettavia asioita, synttärikutsuja, leirikirjeitä, lukujärjestyksiä... Kätevä vilkaista aina ohikävellessään, mitä tapahtuikaan milloinkin.

Sisustus:

 Hiirimatto on kaikkein käyttökelpoisin seinällä.

Kikkakutoset: Ilmastointiteippi ja nippusiteet. Ei ole oikeastaan mitään, mitä näillä ei saisi korjattua toimintakuntoiseksi... Ainakin kaukosäädin ja auton avain on meillä teipattu ilmastointiteipillä kasassa pysyviksi.

Ja nippusiteet... no, vaikka näin:

 Helppo lyhennys kattokruunun roikottimelle.

Lemppari niksini on kuitenkin kaataa kahvi kuppiin, avata ovi ja nauttia rauhasta.

Haaste 5 päivää, 5 tyypillistä blogitekstiä osa 4 lastenvaatteet

Tulevan Dinosauruksenkaan ei näköjään tarvitse kulkea alasti.

 Koossa 50-56cm löytyy aika paljon kaikkea kivaa. Ja muistoja sitäkin enemmän.

 Uusi äitiyspakkaus odottelee vielä kelan päätöstä (miten niin mun hakemukset on aina vähän jäljessä?), mutta kuvassa on viisikkomme jokaiselta jotakin...

Esikoisen Ainu-pupu, Viimeisen iki-ihanat sukat, Täystuhon Nalle Puh-body (näitä sai aikanaan Prismasta 3kpl yht. alta kympin) ja Täystuhon ruskeat velour-housut nallen tassuilla.

Viimeisen sininen nalle ja Leopardi-hattu, Esikoisen vaaleanpunainen "Run for your luck"-hattu, jossa kotiutui laitokselta, Kirpun farkkumekko ja Toisen harmaa dinosaurus-haalari.

Onko ne joskus olleet noin pieniä?!

Pesut ja silitykset vielä varastossa olleille, ja eiköhän se Hupsis sitten saa jo tulla. Vaatteita ei hankkia tarvitse, jos tuttipullot uusisi ja vaippapaketin varuille hankkisi, niin siinä se sitten olisi.

Haaste 5 päivää, 5 tyypillistä blogitekstiä, osa 3, Muoti

Minä, raskaus ja muoti emme tee yhteistyötä keskenämme. En viihdy kameran edessä, en sitten ollenkaan. Ja shoppailua itselleni harrastan vielä vähemmän... enpä siis sännännyt kaupoille tähän tarttuessanikaan. Enkä myöskään raivannut työpöytääni saatika jaksanut siirtää muuttolaatkoita alta pois, niitä kun vieläkin on muutama purkamatta...

Kurkataan kuitenkin tämän mahan (rv28+X) kesälookki.

Mekko anopin tuomisia, näyttäisi olevan mallia KappAhl, eikä edes mammamallistoa, vaikka mahan kanssa istuikin aika kivasti. Alla ikivanhat mustat Jazz-housut ja valkoinen Onlyn pitkä toppi. Koru on aitoa rihkamaa Iberolta ja hiusdonitsi lainattu esikoiselta.

Normaalisti jalassa on kyllä ikivanhat verkkarit (mitä järkymmän väriset, sen parempi) ja päällä mahdollisimman pitkä (tumma) toppi. Sarjaan sopii tukka takussa ja koruja en moiseen yhdistelmään edes viitsisi laittaa...

Niinpä minun saatuani vaatteet niskaan tiedusteli mies ystävällisesti, että mihinhän mahdan olla menossa ja koska meinasin tulla takaisin. Ööh, laittamaan ruokaa, tuohon kolmen metrin päähän? Päiväunille? Päädyin sitten hakemaan jätskiä lasten kanssa, ettei ihan hukkaan mennyt vaivannäkö.

Haaste 5 päivää, 5 tyypillistä blogitekstiä, osa 2 ruoka: Väärintehty makaroonilaatikko

Ruuanlaittohan meillä alkaa siitä, että todetaan kaappien jälleen kerran olevan tyhjät ja suunnataan lähimarkettiin. Kauppareissun jälkeen lompakko on kevyempi (paitsi ettei ole, koska muovikortin paino ei tilin tyhjetessä muutu) ja Murheenkryynin jousitus huutaa hoosiannaa.

Kokkaustaitoni ovat ehkä hieman parantuneet tämän muutaman vuoden aikana (lukuohje: teevesi ei enää joka kerran pala pohjaan). Makaroonilaatikon ohjeen kehtaa siis jopa jakaa. Tällä kertaa tosin kaikki mikä voi mennä pieleen, meni pieleen. Mutta muksuille maistui.

tarvitaan siis:
1,5 pussia makaroonia
400g jauhelihaa
2-3 sipulia koosta riippuen
4 kananmunaa
maitoa riittävästi
suolaa
pippuria
oreganoa
voita vuuan voiteluun

Ja lisukkeeksi porkkanaraaste ananaksella:
porkkanoita
purkkiananasta paloina
sekä hyvä raastinrauta, huonon kanssa menee hermot...

Ohje kuuluisi: Pilko sipulit ja kuulota ne, paista jauheliha ja (mausta), keitä makaroonit, sotke keskenään, hajota munat, sekoita maitoon, lisää mausteita, kaada koko sotku voideltuun vuokaan, ja lisää maitoa jos ei vielä riittänyt. Paista 175-200 asteisessa tunnista puoleentoista.

No ei mennyt niin kuin strömsössä tämä laatikko.

Ensinnäkin jauheliha oli ihan auttamatta jäässä vielä, kun paistamaan piti ruveta. No sulaa se tietysti pannullakin, ja paistuu.

Siinä samalla on hyvä keittää makarooneja varten vesi. Mutta entäs ne sipulit, tosiaan. Ne unohtui ja muistui mieleen vasta, kun jauhelihan oli jo kypsä. Mitäs pienistä. Pilkotaan ja sekaan vain.

Makarooneille ehti sillä välin käydä hullusti.

Noista on vielä vesi kaatamatta...

Vedt makarooneista pois, vuuan voitelu, makaroonit ja jauheliha voideltuun vuokaan ja siinä sekaisin, päälle munamaito ja sen jälkeen vielä maitoa niin, että seos lähes peittyy. Uuniin annetun ohjeen mukaan.

Sillä aikaa kuorittiin porkkanat ja raastettiin (raastamisapua tarjosi Esikoinen ja pikkusiskoni, onneksi, sillä raastinrautamme on ihan kelvoton). Lopuksi ananaspurkki auki ja palat raasteen sekaan. Laatikko uunista ja pöytään.

"Äiti, miks sä oot laittanut tänne perunan paloja?" Joopa.

Viimeinen veti kolme lautasellista, joko oli oikeasti nälkä, tai sitten se oli kaikesta huolimatta hyvää. Isommillekin kelpasi, kunhan raasteen "perunan palat" oli todettu ananakseksi.

Just tämän takia en tee ruokapostauksia. Tyhmempikin näkee, että aikaa paloi hommaan melkoisesti, Esikoisen kamera kun kuvat kellottaa.

Päivänsäde ja Menninkäinen

"Niin lähti kaunis Päivänsäde, mutta vieläkin, kun Menninkäinen yössä tallustaa, hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on, ja toinen yötä rakastaa."

Päivänsäde ja Menninkäinen on niitä ikiaikaisia lemppareitani, mutta yhtä en ymmärrä. Miksi se valitaan häihin, rakkauden juhlaan? Miksi päättyvästä, onnettomasta rakkaudesta tahtoo kukaan kuulla omissa häissään? Miksi minä tahdoin silloin?

Nelisen vuotta sitten muutossa sattui pieni vahinko.

Tätä muuttoa varten kaappeja raivatessani annoin koristeelle tylyn tuomion. Menkööt. Ja niin on täällä kaapeissa koristeen verran enemmän tilaa.

Rakennusmestari

Meillä asuu insinööri. Jo Toisen eskarin päättötodistoksessa (hitsi, ei semmosia jaettu silloin, kun mä olin pieni) luki "Roomalaisiakin parempi rakennusmestari".

Pikkulegot on meillä pop. Niillä leikkii kaikki, joskin esikoinen vain silloin, kun kukaan ei näe. Tarkoitus olisi kesän aikana siirtää legot olohuoneeseen lastenhuoneista, ettei niistä aina tarvitsisi tapella. Muita leluja meillä ei olohuoneessa (enää) olekaan.

Mutta siis. Se insinööri. Rakensi ensin legoista liukuhihnan ja sitten koko tehtaan. On kuulemma margariinitehdas Kirpun leikkiin.

Se mainittu liukuhihna muuten toimii oikeasti. Tosin tarvitsisi vähän vahvemman moottorin... Ilmeisesti Toiselle on ruvettava keräilemään Technics-sarjaa, että saadaan lisää erikoisosia näihin härveleihin?

Haaste: 5 päivää, 5 tyypillistä blogitekstiä Osa yksi: Sisustus

Taannoin kyselin, että mitähän lukijat mahtavat täältä hakea, kun ei ole edes niitä tyypillisiä juttuja sisustuksesta, muodista, lastenvaatteista jne. Sain vastaan loistavan ehdotuksen tehdä yhden postauksen jokaisesta kategoriasta ja vielä jonkin niksipostauksen siihen lisäksi. Tästä sarja alkaa, ollos hyvä.

Eteinen ja kylpyhuone on niitä suurperheen murheenkryynejä ainakin meillä, pitäisi olla siistiä ja puhdasta, järjestystä, että kaikki tavarat löytyisi. Tässäpä ratkaisu.

Kylpyhuoneessa meillä on sellainen suihkuverho, ettei varmasti löydy keltään muulta.

Eteisen säilytystilaongelmia ratkoi mies, neljä naulaa siivouskomeron kylkeen ja avot, näyttää kuin olisi oikeasti harkittu ja ihan tosissaan sisustettu.

Vanhassa kodissa jo ratkottiin pienten takkien ja haalareiden ripustamista. Pienille hommattiin oma naulakko ja siellä se roikkui tuulikaapissa. Nyt se on saanut paikkansa eteiskäytävän seinästä.

Sen verran matalalle laitettu, että Kirppu ja Täystuho yltävät käyttämään itse, ei loju enää takit pitkin lattioita. Sota tosin syntyi siitä, kuka minkäkin eläinhahmon omakseen saa... Ja lopulta päädyttiin siihen, että pesukarhu on Täystuhon, tuo keskimmäinen mikälie Kirpun ja Kirahvi jäi Viimeiselle. Naulakolla oli hintaa huimat 5€ Prismassa.

Ulko-oven vieressä säilyy kätevästi erinäisiin peleihin tarkoitetut mailat. Viimeinen tosi kävi pöllimässä sulkapallomailat mattojen tamppaukseen tai johonkin, joten jäljelle jäi vain nuo pesismailat... toivottavasti kukaan ei ymmärrä niitä ja niiden sijoittelua väärin ;)

Että näin meillä sisustetaan, ihan lasten ehdoilla, ei kallista eikä hienoa, mutta kätevää, käytännöllistä ja elämää kestävää.

Seuraavana vuorossa varmaan ruoka-ohje, koska Kirppu ennätti repimään uudet housunsa ja vyönsä (jotka siis olisi kuvausta kestäneet, jos olisin muistanut...) jalkaansa, ja ne tarvinnee nyt odotella pyykistä pois. Ja tuo muotikin on vielä jätesäkeissä odottamassa purkamista.

Paras lapsenvahti?

Kukapa ei joskus käyttäisi televisiota lastenvahtina. Uskokaa pois, meilläkin yritetään kovasti.

Tenavien itsevalitsema leffa, vieläpä. Vaan voiko meillä käyttää televisiota lapsenvahtina?

Ei voi. Sohvalla pysyivät noin kolme sekuntia, ja sen jälkeen elokuva sai pyöriä tyhjälle katsomolle...

Palikat rupeaa olemaan uudessa osoitteessa sen verran paikoillaan, että aiemmin toivottuun viiden päivän tekstisarjaan pääsee toivottavasti illalla ottamaan pari kuvaa. Pysykää kanavalla, luvassa siis sisustusta a la SanKari ;)

Ja munasta kuoriutuu... Dinosaurus?!

"Äiti, äiti! Se kuoriutuu!"

Toinen kävi luokkaretkellä Luonnontieteellisessä museossa ja toi sieltä tullessaan dinosauruksen munan.

Innostus on tarttuvaa laatua. Eilen illalla munassa näkyi jo pienen pieniä halkeamia (joiden ikuistaminen ei tietenkään kännykkäkameralla onnistunut).

Aamulla havahduttiin kaikki Toisen kiljahdukseen.

Kaikki viisi keikkui vesikipolla ja pienimpiä piti jo vähän jarrutella, ettei kippo mene nurin ja homma vesity heti kättelyssä. Kouluun ei olisi malttanut lähteä kukaan, entä jos se onneton kuoriutuu loppuun sillä välin.

Niinhän siinä tietysti käy. Sain Toisen vietyä, ja eikös kotona ollut vastassa salaisuus munan sisältä.

Harmi, ettei Toinen ollut tätä vaihetta näkemässä, mutta onneksi on edes kuva.

Rauhallinen vappu

Uuteen osoitteeseen on kaikki romut saatu ja vanha on loppuun siivottu (kiitos avusta jokaiselle mukana olleelle!). Lapset lähetettiin evakkoon huonekalujen kasaamisen ja laatikoiden purkamisen tieltä. Silti vappua piti vähän juhlistaa.

Pallomahalle sopivaa kuplivaa löytyi ihan Prismasta, mautonta kyllä kuin mikä, mutta kuplia sentään. Etupuolen etiketti väittää olevansa holitonta, takapuoli tarkentaa tarkoittavan korkeintaan 0,5% alkoholia. Ei paha.

Pirun kalliin vappuhatun jätin kuitenkin laittamatta päähäni.

Riittävän hyvästä vanhemmuudesta

Riittämättömyydentunne on minulle hyvinkin tuttu kaveri. Viime aikoina olen törmännyt useammassakin paikassa mainintaan, että vanhemman ei tarvitse olla täydellinen. Riittää, kun on riittävän hyvä. Voisiko joku määritellä, millainen on riittävän hyvä?


Riittääkö, että ruoka on pöydässä, ja pyykit tulee pestyä? Vai pitäisikö keittiön kaakelit kuurata hammasharjalla kiiltäviksi, ennen kuin ovesta uskaltaa lasten kaverit päästää sisään? Riittääkö, että lapsella on jalassaan kaksi oikeankokoista, puhdasta ja ehjää sukkaa, vieläpä niin, että sukista toinen on toisessa jalassa ja toinen toisessa? Vai tarvitseeko sukkien olla vieläpä samaa paria?


Riittääkö se, että kysyn, onko läksyt tehty ja muistutan, että apua saa pyytämällä? Vai Riittääkö vasta se, että istun vieressä valvomassa läksyjen teon, tarkastan kaikki tehtävät? Riittääkö se, että kyselen päivästä ruokapöydässä? Tarvitseeko läsnä olla joka hetki sekä fyysisesti että psyykkisesti vai riittääkö se, että olen läsnä heti tilanteen niin vaatiessa?


Riittääkö se, että tehdään yhdessä retkiä lähelle ja kauas vai riittääkö vastaa kallis harrastus, ainakin yksi per lapsi? Entä jos lapsi ei tahdo? Riittääkö se, että tunnen lasteni ystävät ja minulla on heidän yhteystietonsa, tiedän, missä ja kenen kanssa lapseni liikkuvat, milloin tulevat kotiin? Vai riittääkö vasta se, että vien ja haen ovelta, varmistan aikuisen olevan koko ajan paikalla?


Riitääkö se, että lapsilla on äiti, joka ottaa vastaan niin hyvän kuin pahan, äiti, joka jaksaa kantaa lasten murheet ja ottaa isonkin syliin? Riittääkö se, että isäpuoli hoitaa lapsia kuin omiaan, hakee kesken päivän sairastuneet ja koulumatkalla säikähtäneet?


Riittääkö se, että tuntee lapsensa? Tietää mistä kukakin on kiinnostunut ja miten he mihinkin reagoivat, ottaa sen vielä huomioon? Riittääkö?



Ei kuulemma riitä. Miksi?