Loma jatkuu vielä päivän pari, lapset saa kaiken ajan ja tähteet nukun. Päättyvän vuoden kunniaksi listaan kuitenkin teille tämän blogin viisi luetuinta, niin on kuluneen vuoden tähtihetkiimme helppo palata koska vain.
1. Kun on vierelläs vielä hän
2. Synnytystapa-arvio & postia
2. Kaikki tuntee apinan...
4. Pelkopoli
5. Paskamutsi-fiilis
Parempaa onnea tulevalle vuodelle toivottaen,
SanKari
maanantai 31. joulukuuta 2012
perjantai 21. joulukuuta 2012
Maailmanloppu
Tämä blogi lähtee sairasjoululomalle. Isot todistuksineen ovat kotona, auto seisoo hinausta odottamassa ja maailmanloppukin tuli odotetusti.
Oikeasti haluaisin sanoa paljonkin, sanoa kiitos ja sanoa anteeksi. Kertoa, mitä kuluneet kaksi vuotta maailmanloppujen välissä ovat merkinneet, millaisia ne ovat olleet. Ketä näihin vuosiin on kuulunut, ketä niihin luulin kuuluvan. Käytännössä ehkä sen vielä joskus teenkin. Tosiasiassa en enää nöyrry anelemaan anteeksiantoa asioista, jotka muut sössivät. Omista tekemisistäni otan mielelläni täyden vastuun.
Kukaan ei tiedä. Kellekään ei ole kerrottu. Mutta inspiraatio on tullut tänne taas kylään ja kirjoittamisen energia suunnataan nyt sinne, kuluneet kaksi vuotta ja "Huipulla Tuulee". Terve ja moi.
Oikeasti haluaisin sanoa paljonkin, sanoa kiitos ja sanoa anteeksi. Kertoa, mitä kuluneet kaksi vuotta maailmanloppujen välissä ovat merkinneet, millaisia ne ovat olleet. Ketä näihin vuosiin on kuulunut, ketä niihin luulin kuuluvan. Käytännössä ehkä sen vielä joskus teenkin. Tosiasiassa en enää nöyrry anelemaan anteeksiantoa asioista, jotka muut sössivät. Omista tekemisistäni otan mielelläni täyden vastuun.
Kukaan ei tiedä. Kellekään ei ole kerrottu. Mutta inspiraatio on tullut tänne taas kylään ja kirjoittamisen energia suunnataan nyt sinne, kuluneet kaksi vuotta ja "Huipulla Tuulee". Terve ja moi.
torstai 20. joulukuuta 2012
Toimitettu tilauksenne "Vuorokauteen lisää tunteja"
Eskarinkin joulujuhla oli ja meni, esitykset nostivat tipan linssiin (voi ei taas) ja täystuhon raahaaminen kotiin kainalossa hajotti selästä viimeisetkin. Huomenna isoille todistukset kouraan ja sitten onkin jo joulu ja vapaus meillä.
Tiistaina keitti lopulta yli jatkuvaan ulkopuolisten aiheuttamaan härdelliin. Pahoitteluni. Minun kalenteristani ei voi ensin varata yhtä päivää, perua sitä sitten illalla myöhään (= juuri ennen lasten nukkumaanmenoa), varata sitten toista ja kolmattakin päivää ja perua niitä sitten ja vaatia minua saapumaan jonnekin vedoten siihen, etten ole koko syksynä käynyt. Minä kun en ole koko syksynä käynyt vanhempieni tai siskojenikaan luona. Koska en ehdi järjelliseen aikaan.
Kerroin sitten peruvani huomisen ja kaikista se oli heh, niin hauskaa. Ilmoitin kyllä peruutuksen tosissani, joskin olisin hampaat irvessä marttyyrinä raahautunut kaikkiin lupaamiini osoitteisiin.
No kulkaas. Mun ei tarvi. Murheenkryyni hajosi suoraan vastauksina rukouksiin, ja minä tosiaan saan olla kotona ja keskittyä ihan omaan perheeseen ja sen tärkeisiin asioihin. Saan vaikka juoda lasten kanssa glögiä ja katsella jouluelokuvan ihan vain koulun päättymisen kunniaksi. Tai vaikka leipoa ne piparit, jotka kaiken säätämisen vuoksi jäisivät muuten leipomatta. Voidaan tehdä porukalla seikkailuretki pulkan kanssa kauppaan ja ottaa vaikka kaakaot termarissa mukaan. Koska meidän ei tarvitse mennä minnekään.
Vain huomenna valmistuvan siskoni puolesta hieman harmittaa, kovin mielelläni olisin kuitenkin hiipinyt paikalle onnittelemaan. Ja ne kauneimmat joululaulut jäävät tänä vuonna kokonaan välistä... Huonoista puolista huolimatta pidän tilannetta positiivisena. Ei marttyyrimeininkiä, vaan juuri sitä mitä eniten tarvitsin. Puolivuorokautta lisää aikaa <3
Tiistaina keitti lopulta yli jatkuvaan ulkopuolisten aiheuttamaan härdelliin. Pahoitteluni. Minun kalenteristani ei voi ensin varata yhtä päivää, perua sitä sitten illalla myöhään (= juuri ennen lasten nukkumaanmenoa), varata sitten toista ja kolmattakin päivää ja perua niitä sitten ja vaatia minua saapumaan jonnekin vedoten siihen, etten ole koko syksynä käynyt. Minä kun en ole koko syksynä käynyt vanhempieni tai siskojenikaan luona. Koska en ehdi järjelliseen aikaan.
Kerroin sitten peruvani huomisen ja kaikista se oli heh, niin hauskaa. Ilmoitin kyllä peruutuksen tosissani, joskin olisin hampaat irvessä marttyyrinä raahautunut kaikkiin lupaamiini osoitteisiin.
No kulkaas. Mun ei tarvi. Murheenkryyni hajosi suoraan vastauksina rukouksiin, ja minä tosiaan saan olla kotona ja keskittyä ihan omaan perheeseen ja sen tärkeisiin asioihin. Saan vaikka juoda lasten kanssa glögiä ja katsella jouluelokuvan ihan vain koulun päättymisen kunniaksi. Tai vaikka leipoa ne piparit, jotka kaiken säätämisen vuoksi jäisivät muuten leipomatta. Voidaan tehdä porukalla seikkailuretki pulkan kanssa kauppaan ja ottaa vaikka kaakaot termarissa mukaan. Koska meidän ei tarvitse mennä minnekään.
Vain huomenna valmistuvan siskoni puolesta hieman harmittaa, kovin mielelläni olisin kuitenkin hiipinyt paikalle onnittelemaan. Ja ne kauneimmat joululaulut jäävät tänä vuonna kokonaan välistä... Huonoista puolista huolimatta pidän tilannetta positiivisena. Ei marttyyrimeininkiä, vaan juuri sitä mitä eniten tarvitsin. Puolivuorokautta lisää aikaa <3
tiistai 18. joulukuuta 2012
Niin metsä vastaa
Sä seisot täristen siinä kuilun reunalla. Tuijotat täristen alas pimeyteen, ja tiedät, ettei vaihtoehtoja ole. Seisot ja täriset, tuijotat. Emmit silti ihan viimeiseen saakka. Emmit niin kauan, ettet saa tehdä päätöstä enää itse. Et enää voi valita hyppäämistä, takaa tuupataan vauhtia.
Ja sä putoat. Aina vain sitä pimeyttä, vauhti soi korvissa. Pimeyttä, pimeyttä. Aina vain kylmä tuuli, eikä ketään missään. Et voi nähdä pohjaa, et enää ylös reunalle. Putoat aina vain ja korvissa soi.
Joskus joku satunnainen valonsäde, jolla sä näet itses siinä seinällä roikkumassa, nurkassa riuhtomassa kaulaketjua, makaamassa tajuttomana lumihangessa. Ja sitten taas se armahtava pimeys, vauhti ja kylmyys. Pohjaa ei näy.
Ja sä putoat aina vain. Et näe mitään, et kuule mitään. Joskus joku satunnainen huuto osuu korviin, se on sun syytäs, aina aina, aina. Se on sun syytäs, sä et ikinä, ja aina mä. Sun syytäs aina etkä sä ikinä. Ja sitten taas se armahtava vauhti soi korvissa, eikä ääntä enää kuulu.
Ja sä putoat aina. Etkä sä koskaan, ikinä, tapaa sitä pohjaa. Sä et ole pohjalla, sulla on vain yksi suunta. Ja se on aina vain alas pimeässä ja kylmässä.
Jos joskus tapaat pohjan, jos joskus et enää aina vain kiepu pimeässä... Sinne pudonnutta ei enää kiinnosta ääni, joka syyttäen kiljuu "Sun syytäs ja sä et ikinä!". Sen jälken sulla on syy vastata "Totta. Mä en ikinä. Enkä ikinä aiokaa." Jos ne ääneet ei muuhun pysty, ei ne muuta tarvikaan. Sitten säkin tiedät. Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa.
Ja sä putoat. Aina vain sitä pimeyttä, vauhti soi korvissa. Pimeyttä, pimeyttä. Aina vain kylmä tuuli, eikä ketään missään. Et voi nähdä pohjaa, et enää ylös reunalle. Putoat aina vain ja korvissa soi.
Joskus joku satunnainen valonsäde, jolla sä näet itses siinä seinällä roikkumassa, nurkassa riuhtomassa kaulaketjua, makaamassa tajuttomana lumihangessa. Ja sitten taas se armahtava pimeys, vauhti ja kylmyys. Pohjaa ei näy.
Ja sä putoat aina vain. Et näe mitään, et kuule mitään. Joskus joku satunnainen huuto osuu korviin, se on sun syytäs, aina aina, aina. Se on sun syytäs, sä et ikinä, ja aina mä. Sun syytäs aina etkä sä ikinä. Ja sitten taas se armahtava vauhti soi korvissa, eikä ääntä enää kuulu.
Ja sä putoat aina. Etkä sä koskaan, ikinä, tapaa sitä pohjaa. Sä et ole pohjalla, sulla on vain yksi suunta. Ja se on aina vain alas pimeässä ja kylmässä.
Jos joskus tapaat pohjan, jos joskus et enää aina vain kiepu pimeässä... Sinne pudonnutta ei enää kiinnosta ääni, joka syyttäen kiljuu "Sun syytäs ja sä et ikinä!". Sen jälken sulla on syy vastata "Totta. Mä en ikinä. Enkä ikinä aiokaa." Jos ne ääneet ei muuhun pysty, ei ne muuta tarvikaan. Sitten säkin tiedät. Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa.
torstai 13. joulukuuta 2012
Isojen juhla ja koira töissään
Miksi lapsella on pakottava tarve valehdella ihan yksinkertaisissakin asioissa?! Onneksi heräsin tänään tavallista aiemmin (pakotettuna, mutta kuitenkin) katsomaan isojen ulkoasua ennen kouluun lähtöä. Esikoinen innoissaan teki lähtöä college-housuissaan ja olkapäät paljaaksi jättävässä kesäpaidassaan. Muuten olisi itsensä saanut vaikka pallelluttaa (siinäpähän oppii pukeutumista), mutta TÄNÄÄN sattui olemaan koulun joulujuhla KIRKOSSA. Argh.
Pitkällisen taistelun jälkeen tyttö suostui vaihtamaan vaatteensa niin, että olkapäät peittyivät. Ja sitten ne hiukset. Kysynpä vain, miksi pitää silmät kirkkaina väittää harjanneensa ne, kun kilometrin päästäkin näkee, ettei tosiaankaan ole. Harjasi se sitten hiuksensa tiukasta käskystä ja lähti kouluun itkua vääntäen, kun äiti on taas ilkeä ja ihan tyhmä.
Hirmuisella kiireellä puin sitten itse pikkupojat, jätin omat hiukseni harjaamatta (juujuu, pata kattilaa, ja sitä rataa) ja kaivoin auton lumihangsta ehtiäkseni itsekin poikien kanssa kirkkoon juhlaa seuraamaan. Vaikka omat muksut eivät kyllä luokkineen edes esiintyneet, ja se oli hyvin tiedossa. Mies sentään onneksi toimitti eskarin eskariin.
Täystuholta otettiin hattu päästä heti kirkon ovella ja ehdimme penkkiin juuri ennen juhlan alkua. Viimeinen nukkui tyytyväisenä kaukalossaan ekaluokkalaisten kulkiessa ohitsemme Lucia-kulkueena.
Sen vain sanon, että yhtään joulujuhlaa en ole vielä onnistunut kyyneleittä seuraamaan. Täystuhokin oli suunnilleen ihmisiksi (ei ainakaan huutanut) ja tokaluokkalaisen opettaja kävi tuomassa hälle pussillisen leluja penkissä pysymisen edesauttamiseksi. Lähtiessä hattu puettiin toki vasta kirkkosalista päästyämme... Siitäkin huolimatta, että koululaispojilla oli hatut päässä!
Oi aikoja, oi tapoja... Niin ja mistä lähtien "Maa on niin kaunis" viimeinen säkeistö on laulettu istuen? Hämilleni jäin.
Kotimatkalla pysähdyin poikien kanssa postittamaan kiitos-kortit. Täystuho (tietysti) sai omia ajatuksiaan... "Koia!Koia! Kato!" Joopa. Olihan se ja työvaljaissaan, kiva, kun huomasi. Eikä millään mennyt läpi tuohon se, että koira on töissä, ei saa koskea tai häiritä. Koira pääsi postista ulos ja me myös, täystuho jäi koiraa tuijottamaan lumoutuneena. Taluttaja kuuli lapsen innostuksen ja lupasi meidät koiraa silittämään. Kertoi, ettei koira ollut vielä töissä, vaan oppilas vasta.
Kotona lapsi sitten innoissaan hoki, että koira oli koulussa ja isona se menee töihin taluttamaan ihmistä. Kaupunkireissut voi olla ihan avartavia kokemuksia lasten kanssa kulkiessa.
Pitkällisen taistelun jälkeen tyttö suostui vaihtamaan vaatteensa niin, että olkapäät peittyivät. Ja sitten ne hiukset. Kysynpä vain, miksi pitää silmät kirkkaina väittää harjanneensa ne, kun kilometrin päästäkin näkee, ettei tosiaankaan ole. Harjasi se sitten hiuksensa tiukasta käskystä ja lähti kouluun itkua vääntäen, kun äiti on taas ilkeä ja ihan tyhmä.
Hirmuisella kiireellä puin sitten itse pikkupojat, jätin omat hiukseni harjaamatta (juujuu, pata kattilaa, ja sitä rataa) ja kaivoin auton lumihangsta ehtiäkseni itsekin poikien kanssa kirkkoon juhlaa seuraamaan. Vaikka omat muksut eivät kyllä luokkineen edes esiintyneet, ja se oli hyvin tiedossa. Mies sentään onneksi toimitti eskarin eskariin.
Täystuholta otettiin hattu päästä heti kirkon ovella ja ehdimme penkkiin juuri ennen juhlan alkua. Viimeinen nukkui tyytyväisenä kaukalossaan ekaluokkalaisten kulkiessa ohitsemme Lucia-kulkueena.
Sen vain sanon, että yhtään joulujuhlaa en ole vielä onnistunut kyyneleittä seuraamaan. Täystuhokin oli suunnilleen ihmisiksi (ei ainakaan huutanut) ja tokaluokkalaisen opettaja kävi tuomassa hälle pussillisen leluja penkissä pysymisen edesauttamiseksi. Lähtiessä hattu puettiin toki vasta kirkkosalista päästyämme... Siitäkin huolimatta, että koululaispojilla oli hatut päässä!
Oi aikoja, oi tapoja... Niin ja mistä lähtien "Maa on niin kaunis" viimeinen säkeistö on laulettu istuen? Hämilleni jäin.
Kotimatkalla pysähdyin poikien kanssa postittamaan kiitos-kortit. Täystuho (tietysti) sai omia ajatuksiaan... "Koia!Koia! Kato!" Joopa. Olihan se ja työvaljaissaan, kiva, kun huomasi. Eikä millään mennyt läpi tuohon se, että koira on töissä, ei saa koskea tai häiritä. Koira pääsi postista ulos ja me myös, täystuho jäi koiraa tuijottamaan lumoutuneena. Taluttaja kuuli lapsen innostuksen ja lupasi meidät koiraa silittämään. Kertoi, ettei koira ollut vielä töissä, vaan oppilas vasta.
Kotona lapsi sitten innoissaan hoki, että koira oli koulussa ja isona se menee töihin taluttamaan ihmistä. Kaupunkireissut voi olla ihan avartavia kokemuksia lasten kanssa kulkiessa.
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
"Pidä minusta!"
Lasten kielen kehitystä on hauska seurata. Meillä onkin ahkerasti opeteltu uusia sanoja kuluneina päivinä. "Saanko lisää nielasta?" Täytuhoni tiedusteli hyvinkin kohteliaasti ensin minulta ja sitten mieheltä. Hyvin oli tiedossa, mitä pieni tarkoitti. Eilen nimittäin yhdessä kuorossa hoettiin hälle "Nielase! Nielase!" Vitamiininapit eivät nimittäin ole tarkoitettu pureskeltaviksi, vaan nielastaviksi...
"Missä äitin kaulaympylä oli?" Kysyi sama lapsi eilen, kun illalla varustauduin kaikkiin talvitamineisiini taretakseni ulkona tokaluokkalaisen tonttupolulla. Sohvaltahan sen, kaulaympyrän, löysin. Kyseessä ei siis ole kauluri, vaan poncho, ihana pörröinen ja valkoinen, kirpparilöytö parin vuoden takaa.
"Pidä minusta!" saattaa täystuho raivota ihan missä tahansa. "Ihan varmasti pidän sinusta..." kiinni nimittäin.
Isommilta en hassuja sanoja enää niin muista, joskin esikoiselta meni pitkään tavut väärään järjestykseen ja sitä myöten yleistyi meidän kaikkien sanastoon esimerkiksi "havara". Ja hiihdettiinhän me sentään silloin hiihtimillä. Jotkut lapset kuulemma luistelevat jääkengillä.
"Missä äitin kaulaympylä oli?" Kysyi sama lapsi eilen, kun illalla varustauduin kaikkiin talvitamineisiini taretakseni ulkona tokaluokkalaisen tonttupolulla. Sohvaltahan sen, kaulaympyrän, löysin. Kyseessä ei siis ole kauluri, vaan poncho, ihana pörröinen ja valkoinen, kirpparilöytö parin vuoden takaa.
"Pidä minusta!" saattaa täystuho raivota ihan missä tahansa. "Ihan varmasti pidän sinusta..." kiinni nimittäin.
Isommilta en hassuja sanoja enää niin muista, joskin esikoiselta meni pitkään tavut väärään järjestykseen ja sitä myöten yleistyi meidän kaikkien sanastoon esimerkiksi "havara". Ja hiihdettiinhän me sentään silloin hiihtimillä. Jotkut lapset kuulemma luistelevat jääkengillä.
tiistai 11. joulukuuta 2012
Murot lapasessa
Niin, näin ja noin. Onpahan yritetty siivota. On pesty pyykkiä, tyhjennetty ja täytetty tiskaria, tiskattu käsin. Täystuho on sillä välin muun muassa lapannut aamuisia murojaan lapaseensa. On sitten tyhjennetty lapanen ja noukittu suusta ne koiranruuat, jotka täystuho sinne tunki sillä välin, kun tyhjensin lapasta...
On myös käyty postista hakemassa paketti. Sinne tosin piti ajaa autokorjaamon kautta, koska lamppu, joka laskun mukaan vaihdettiin viime viikolla, ei sitten toiminutkaan. Ja on sitten varattu huolto, koska vika ei ollutkaan lampussa vaan jossain liittimissä. Ja postissakin oli pakettejaan hakemassa ja tuomassa parikymmentä muuta.
On käyty kaupassakin, ihan kommelluksitta. Ja on siivottu lelulaatikoita, noukittu niitä nenään mahtuvia pikkulegoja pois duplojen seasta ja isojen puoliksi syödyt pelikortit junaradan joukosta...
Illalle sitten vielä on säästetty vähän pikkujouluja tonttupolkujen muodossa ja aavistus paketointia... Ei kai se ketään haittaa, jos glögiin lorahtaa vähän leijonaa, vaikka onkin vasta tiistai? Lapset laski jouluun olevan vielä kolmetoista päivää. Omassa laskuopissani se on enää tai vain.
On myös käyty postista hakemassa paketti. Sinne tosin piti ajaa autokorjaamon kautta, koska lamppu, joka laskun mukaan vaihdettiin viime viikolla, ei sitten toiminutkaan. Ja on sitten varattu huolto, koska vika ei ollutkaan lampussa vaan jossain liittimissä. Ja postissakin oli pakettejaan hakemassa ja tuomassa parikymmentä muuta.
On käyty kaupassakin, ihan kommelluksitta. Ja on siivottu lelulaatikoita, noukittu niitä nenään mahtuvia pikkulegoja pois duplojen seasta ja isojen puoliksi syödyt pelikortit junaradan joukosta...
Illalle sitten vielä on säästetty vähän pikkujouluja tonttupolkujen muodossa ja aavistus paketointia... Ei kai se ketään haittaa, jos glögiin lorahtaa vähän leijonaa, vaikka onkin vasta tiistai? Lapset laski jouluun olevan vielä kolmetoista päivää. Omassa laskuopissani se on enää tai vain.
maanantai 10. joulukuuta 2012
Balettikärpänen
Perjantai-iltana otin riskin ja vein nelikon katsomaan paikallisen balettikoulun joulunäytöstä, satubalettia. Ennen valojen sammumista katsomosta Täystuhoni pyöri ympyrää, paukutti penkkejä ja metelöi muutoinkin. Valojen sammuttua sekin hiljeni kuin napista painaen ja ensimmäisen tanssijan ilmestyessä lavalle se tuijotti lavalle lumoutuneena "Äiti, kato, pinsessa". Ja lumoutunut tuijotus jatkui läpi koko esityksen. Ihan totta. En olisi ikinä uskonut tuon pysyvän hiljaa paikoillaan kokonaista tuntia!
Balettikärpänen puri taas meitä kaikkia. Täystuhoni kertaa esitystä innoissaan "Pinsessat pyöli siellä! Kato, mäkin!" Eskari jäi miettimään, tahtoisiko hänkin tanssia. Esikoinen ilmoitti haluavansa nähdä lisää. "Ainakin Pähkinänsärkijä olisi kiva nähdä kokonaisena ja olikohan joku muukin?" Esikoinen ja tokaluokkalainen istuivat nenät kiinni tietokoneen näytössä lähes koko lauantain tuijottaen balettia youtubesta. "Mutta se tanssiminen itse oli kyllä ihan tyhmää, koko tunti vaan hypittiin tasajalkaa", esikoinen muisti muistuttaa.
Minäkin haluan nähdä lisää. Niinpä me miehen kanssa tutkimme tulevan ajan balettitarjontaa. Pähkinänsärkijää pääsisi katsomaan Lahteen Sibeliustalolle jo melkein heti, ja esimerkiksi Prinsessa Ruususta toukokuussa Kansallisoopperaan... Nyt vain kiiruusti säästämään lippurahoja, jotta saisi paremmat paikat kuin kolmosparven perimmäinen nurkka.
Niin ja tätä on käyty lukemassa jo yli 5000 kertaa. Melkoinen määrä, jotten sanoisi.
Balettikärpänen puri taas meitä kaikkia. Täystuhoni kertaa esitystä innoissaan "Pinsessat pyöli siellä! Kato, mäkin!" Eskari jäi miettimään, tahtoisiko hänkin tanssia. Esikoinen ilmoitti haluavansa nähdä lisää. "Ainakin Pähkinänsärkijä olisi kiva nähdä kokonaisena ja olikohan joku muukin?" Esikoinen ja tokaluokkalainen istuivat nenät kiinni tietokoneen näytössä lähes koko lauantain tuijottaen balettia youtubesta. "Mutta se tanssiminen itse oli kyllä ihan tyhmää, koko tunti vaan hypittiin tasajalkaa", esikoinen muisti muistuttaa.
Minäkin haluan nähdä lisää. Niinpä me miehen kanssa tutkimme tulevan ajan balettitarjontaa. Pähkinänsärkijää pääsisi katsomaan Lahteen Sibeliustalolle jo melkein heti, ja esimerkiksi Prinsessa Ruususta toukokuussa Kansallisoopperaan... Nyt vain kiiruusti säästämään lippurahoja, jotta saisi paremmat paikat kuin kolmosparven perimmäinen nurkka.
Niin ja tätä on käyty lukemassa jo yli 5000 kertaa. Melkoinen määrä, jotten sanoisi.
torstai 6. joulukuuta 2012
Visio
En ole "kotoa" muuton jälkeen joulukortteja lähetellyt. En ole joulukortti-ihmisiä. Onhan niitä kiva saada, mutta se lähettäminen... No. Viime vuonna sain vision. Ja kaduin sitä myöhemmin pitkään ja hartaasti. Yleensä osaan juosta karkuun, kun kuulen, että jollain on visio. Se ei lupaa hyvää.
Tässäpä tämä viimevuotinen visio.
Kysynpä vain. Mikä älynväläys oli kirjoittaa pitkät rimpsut käsin? Nämä siis lähtivät viime vuonna postiin joulukorttien tilalta. Enkä ole tänä vuonna yhtään sen viisaampi....
Ette te tänäkään vuonna saa joulukortteja, rakkaat ystävät ja sukulaiset. Tänä vuonna posti tuo kiitoskortteja. Ihan itse tehtyjä ja käsin kirjoitettuja, koska en visioineni viisastunut viime vuodesta lainkaan... Siis posti tuo, jos selviän tekemisestä hengissä. Tänään epäilyttää.
Seuraavan kerran, kun sanon ääneen "Mulla on visio", huutakaa kilpaa, ettei tosiaankaan ole. Koska rumien sanojen määrä visioita toteutettaessa on mittaamaton.
Tässäpä tämä viimevuotinen visio.
Kysynpä vain. Mikä älynväläys oli kirjoittaa pitkät rimpsut käsin? Nämä siis lähtivät viime vuonna postiin joulukorttien tilalta. Enkä ole tänä vuonna yhtään sen viisaampi....
Ette te tänäkään vuonna saa joulukortteja, rakkaat ystävät ja sukulaiset. Tänä vuonna posti tuo kiitoskortteja. Ihan itse tehtyjä ja käsin kirjoitettuja, koska en visioineni viisastunut viime vuodesta lainkaan... Siis posti tuo, jos selviän tekemisestä hengissä. Tänään epäilyttää.
Seuraavan kerran, kun sanon ääneen "Mulla on visio", huutakaa kilpaa, ettei tosiaankaan ole. Koska rumien sanojen määrä visioita toteutettaessa on mittaamaton.
tiistai 4. joulukuuta 2012
Elämä on juhlaa
Vilinää ja vilskettä täällä riittää niin, että motivaatio mitään rustailla on vallan hukkunut. Ollapa joskus joulukuu ilman lukuisia pirskeitä, niiden valmisteluja ja niistä toipumisia... Vaan eipä taida sitä vuotta koskaan tulla.
Lauantaina tämä äiti oli "vähän" viihteellä (ja iloisena hihkui kaverin eteisen lattialta 21.50, ettei saa juottaa enää yhtään lisää...) Lapset olivat tuon muutaman tunnin laadukkaasti kielikylvyssä kotona, harvan lapsenvahdit sentään Saksasta saakka saapuvat :) Sunnuntaina sitä iloisesti kuskasikin sitten jo tokaluokkalaista kaverinsa synttäreille, jakoi esikoisen luokan myymiä sukkia ja mitä kaikkea. Krapulaa ei sentään seuralaisekseen saanut (vaikkei sen saadessaan olisi lainkaan ihmetellyt).
Eihän joulukuu ole kuin yhtä juhlaa. On synttäreitä synttäreiden perään (ainaskin kolmet "omat" ja liuta lasten kavereita), on itsenäisyyspäivänjuhlaa, Luciajuhlaa, eskareiden joulujuhlaa, luokan pikkujoulua, valmistujaisia, uutta vuotta... Ja se joulu. Ja kahvittelua joka kaverin kanssa, tietysti, kun joulupukinrekenä lähtee murheenkryyni pääkaupunkiseudun pakettikierrokselle jakamaan kaapit tyhjiksi (kunhan nyt ensin pääsee kauppaan kaapit täyttämään...)
Lapset käy kierroksilla. Äiti lähinnä pohtii, saako tänä vuonna mistään välistä varastettua hetkeä kauneimpiin joululauluhin, jos ei oman seurakunnan tilaisuuksiin, niin edes naapuriin. Ja jos saa hetken, montako lasta lähtee mukaan. Vai löytyisikö peräti kaksi hetkeä, toinen lasten kanssa ja toinen ilman?
Lauantaina tämä äiti oli "vähän" viihteellä (ja iloisena hihkui kaverin eteisen lattialta 21.50, ettei saa juottaa enää yhtään lisää...) Lapset olivat tuon muutaman tunnin laadukkaasti kielikylvyssä kotona, harvan lapsenvahdit sentään Saksasta saakka saapuvat :) Sunnuntaina sitä iloisesti kuskasikin sitten jo tokaluokkalaista kaverinsa synttäreille, jakoi esikoisen luokan myymiä sukkia ja mitä kaikkea. Krapulaa ei sentään seuralaisekseen saanut (vaikkei sen saadessaan olisi lainkaan ihmetellyt).
Eihän joulukuu ole kuin yhtä juhlaa. On synttäreitä synttäreiden perään (ainaskin kolmet "omat" ja liuta lasten kavereita), on itsenäisyyspäivänjuhlaa, Luciajuhlaa, eskareiden joulujuhlaa, luokan pikkujoulua, valmistujaisia, uutta vuotta... Ja se joulu. Ja kahvittelua joka kaverin kanssa, tietysti, kun joulupukinrekenä lähtee murheenkryyni pääkaupunkiseudun pakettikierrokselle jakamaan kaapit tyhjiksi (kunhan nyt ensin pääsee kauppaan kaapit täyttämään...)
Lapset käy kierroksilla. Äiti lähinnä pohtii, saako tänä vuonna mistään välistä varastettua hetkeä kauneimpiin joululauluhin, jos ei oman seurakunnan tilaisuuksiin, niin edes naapuriin. Ja jos saa hetken, montako lasta lähtee mukaan. Vai löytyisikö peräti kaksi hetkeä, toinen lasten kanssa ja toinen ilman?
lauantai 1. joulukuuta 2012
Lapin hullut
Taannoisen lomamme (miehen ottamat) kuvat ovat vihdoin koneella. Ja niin se kuume iski taas meihin kaikkiin.
Viime päivinä olen taas kahlannut läpi kaikki mahdolliset varustekaupat, keskustelut ja vinkit lasten kanssa vaeltamiseen. Oikeastaan mitään ei ole jäänyt käteen, pienten lasten kanssa ei vaelleta, tai sitä ei ainakaan kirjoiteta nettiin.
Emme toki vaeltaneet mekään tuolloin kesällä 2011. Teimme päiväretkiä tukikohdasta käsin Saariselän maastossa, huiputettiin Kiilopää, kierrettiin luontopolku, huuhdottiin kultaa, ihmeteltiin poroja... Kokoonpanona siis minä ja mies, jääkarhu, lapseni (tuolloin n.9v, 7v, 5v ja 1,5v) sekä osalla reissuista oppaanamme siskoni (silloin n. 10v) ja äitini.
Varusteista tuumaan, että rattaat jätettiin suosiolla kotiin (eivät mahtuneet autoon). Kantoliina pienimmälle oli ehdoton, liina ja lapsi eteen, reppu taa ja menoksi. Valtauksella jalassa oli saappaat, mutta esim. huiputus toteutettiin iloisesti lenkkareissa.
Hyvällä tuurilla (lue: lottovoitolla) päästään ensi kesänä uudelleen, ja muutoin vuoden päästä. Josko jo silloin uskaltautuisi edes yhdeksi yöksi maastoon?
Viime päivinä olen taas kahlannut läpi kaikki mahdolliset varustekaupat, keskustelut ja vinkit lasten kanssa vaeltamiseen. Oikeastaan mitään ei ole jäänyt käteen, pienten lasten kanssa ei vaelleta, tai sitä ei ainakaan kirjoiteta nettiin.
Emme toki vaeltaneet mekään tuolloin kesällä 2011. Teimme päiväretkiä tukikohdasta käsin Saariselän maastossa, huiputettiin Kiilopää, kierrettiin luontopolku, huuhdottiin kultaa, ihmeteltiin poroja... Kokoonpanona siis minä ja mies, jääkarhu, lapseni (tuolloin n.9v, 7v, 5v ja 1,5v) sekä osalla reissuista oppaanamme siskoni (silloin n. 10v) ja äitini.
Varusteista tuumaan, että rattaat jätettiin suosiolla kotiin (eivät mahtuneet autoon). Kantoliina pienimmälle oli ehdoton, liina ja lapsi eteen, reppu taa ja menoksi. Valtauksella jalassa oli saappaat, mutta esim. huiputus toteutettiin iloisesti lenkkareissa.
Hyvällä tuurilla (lue: lottovoitolla) päästään ensi kesänä uudelleen, ja muutoin vuoden päästä. Josko jo silloin uskaltautuisi edes yhdeksi yöksi maastoon?
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)